Harmaa päivä = ei välttämättä hyvä päivä

Niin kuin aiemmin jo kirjoittelinkin harmaasta päivästä, että kuinka ei tunnu miltään ja toisaalta kyllä mieluummin sen valitsenkin kuin ahdistuneisuuden.

Koska vain huomatakseni - harmaa päivä ei olekaan välttämättä kokonaan harmaa.
Vaikka se on aiemmin ollutkin.
Harmaa päivä voi muuttua myös todella huonoksi. Saada mustan värin rinnalleen. Mattamustan. 

Harmaa päiväni muuttui kuin sormia napsauttamalla aivan järjettömän huonoksi. 
Olin ahdistunut. Todella ahdistunut. Ei voinut olla paikallaan, ajattelin että happi loppuu keuhkoista kesken enkä saa vedettyä niihin enää ilmaa. Itketti. Olin täysin voimaton. Vailla suojaa. Tunsin itseni jotenkin huonoksi. Tuntui, että missään ei ole taas mitään järkeä. Halusin vain itkeä ja huutaa. Kaiken pahan pois. "AAAAAAA MENE POIS!!!!!!!". No en kyllä viitsinyt huutaa.

Ja mistä syystä ja mikä tämän olotilan laukaisi?

En tiedä. 
Sehän tässä uuvuttavaa onkin, kun koskaan en tiedä että mikä ahdistuskohtauksen laukaisee. Kun tietäisin niin voisin välttää kyseistä asiaa tai lähestyä asiaa toisella tavalla. Mutta kun ei tiedä niin on vaikeaa lähteä purkamaan asiaa.
Tulee vain yhtäkkiä todella huono olo henkisesti. Tällä kertaa fyysinen pahoinvointi ei tullut. Eikä tämän päivän ahdistuskohtaus ollut niin voimakas kuin mitä aiemmin.
Eli lääkkeet kuitenkin edelleen toimivat. Eikä ahdistuskohtaus kestänyt koko loppupäivää tai edes tunteja. Ehkä vain yhden tunnin. Pystyin kuitenkin siirtämään keskittymiseni ja ajatukseni television katseluun ja kun olin valmiin tunnemyrkyn vallassa saanut päästää surullisen lopun vuoksi muutaman kyyneleen oli minulla "syy" itkeä. 

Koska en voi itkeä, kun ei ole syytä. Johan minun puolisonikin pitäisi minua hulluna.

Hulluna....... Hulluus.....
Todella väärä sana asialle. Tosin sitäkin on joskus saanut kuulla. En onneksi itse. Suoranaisesti. Mutta tiedän kyllä erään joka voisi ahdistuksen ja masennuksen kääntää joitain kautta hulluudeksi.

Onneksi minun ei tarvitse sitä miettiä.
Voi kun ei tarvitsisi miettiä mitään. Olen tänään puinut paljon työasioita mielessäni jostain syystä. Ei ole ollut tarkoitus joten ehkä se laukaisi ahdistuskohtauksen tietämättäni.
Olenko sittenkään valmis vielä töihin? 
Ei, en mieti sitä nyt. Siihen on vielä aikaa.

Olen tänään taas unohdellut todella paljon asioita joita olen tehnyt ja unohtanut asian kesken kaiken.
Se liittyy väsymykseen ja sen tuomaan ahdistukseen ja stressiin.
Onneksi puolisoni on vallitsevan tilanteen vuoksi "pakotettu" tekemään kotona etätöitä. Vaikka puhelin soikin jatkuvasti niin ei se minua haittaa. On ihanaa, että hän on kotona kanssani. Saan jakaa oloni hänelle eikä tarvitse laittaa vain viestiä kesken päivän jos on "hätä". Riittää, että hän on vain läsnä. 

Ja hänhän on. Kiitos rakas 😘💗