Sekalaista Elämää

Tai ainakin uskoisin, että tulee olemaan viimeinen terapia. Olen saanut terapeutiltani ihan älyttömästi apua.  Oppinut enemmän kuuntelemaan itseäni ja saanut myös selitystä ja selkoa tunnesiteiden tunnistamiseen. Minulla on paljon tunnesiteitä jotka johtavat juurensa menneisyyteen. Tietyt tapahtumat ja muistot saavat minut alitajunnassani palaamaan menneisyyden tapahtumiin ja tunteisiin ja näinollen sitten reagoin samalla kaavalla kuin silloin menneisyydessä. Sitä on hankalaa selittää. Olen kuitenkin todella onnellinen, että aloitin terapian uudelleen ennen kuin oli taas liian myöhäistä.  Muutaman istunnon jälkeen, kun aloin enemmän miettiä asioita ja käsittelemään tunteitani niin aloin välittömästi voida paremmin. Tosin sitten iski niin sanottu terapiahuijarisyndrooma.  Ansaitsenko enää olla terapiassa, sillä on kuitenkin muita ihmisiä joilla menee huonommin kuin minulla. Vienkö heiltä mahdollisen paikan saada apua. Puhuin tästä myös terapeuttini kanssa ja hän sitten alk...

Italia, Sirmione Edellisestä postauksesta on nyt kulunut kaksi päivää.  Kaksi päivää ehkä isoimmasta ahaa - hetkestä elämässäni.  Tuosta hetkestä lähtien kehoni on tuntunut kevyemmältä ja pääni selkeämmältä. En ole miettinyt mitään negatiivisia asioita joita minulla oli aiemmin kaiket päivät päässäni. Oloni on paljon vapautuneempi. Kerroin myös miehelleni tästä tajunnan räjäyttävästä hetkestäni ja tuntuu, että hän ehkä nyt vihdoin ymmärtää minua. Tai ehkä ymmärsi sen, että miksi olen käyttäytynyt niin kuin olen. Hän on aiemminkin sanonut, että miksi minun täytyy keksiä kaikkea turhanpäiväistä, mikä ei oikeasti ole edes olemassa. Ehkä nyt ymmärrän myös häntä, että mitä hän on sillä tarkoittanut. Aiemmin en ole tätä nähnyt enkä uskonut. Ajattelin aina, että hän vähättelee kaikkea. Mutta asia onkin ollut niin, että minä olen paisutellut. Eilen oli todella hyvä päivä. Nautin joka hetkestä. Nautin hänen kanssa olemisesta ja siitä, että teimme yhdessä asioita. Edes vähän (olen ollut...

Ensimmäisestä "mie jaksan" - blogin postauksesta on pian kulunut kolme vuotta. Eli voin sanoa, että kolme vuotta sitten minä olin masentunut ja kärsin myös ahdistuneisuushäiriöstä. Kyllä - kärsin. Matkani silloin tuntui hyvinkin ylitsepääsemättömältä. Mietin joka päivä, että tämä tuskin loppuu koskaan enkä ollut yhtään luottavainen sen suhteen, että kyllä siitä vielä yli päästään. Kaikki ne sohvalla maatut tunnit ja kaikki ne päivät sekä yöt joina mietin, että kun pitäisi tehdä vaikka ja mitä mutta ei vain yksinkertaisesti pysty. Ainut pakokeino joka minulla oli silloin, oli se, että pääsen mieheni luokse Saksaan. Pois omasta asunnosta, pois koko maasta. Kauas kaikesta siitä joka pelkällä olemassaolollaan muistutti minua kaikesta mitä en olisi sillä hetkellä halunnut ajatellakaan. Olin hyvin onnekas sen suhteen, että minulle löytyi kerralla sopiva lääkitys ahdistukseen. Olen paljon lukenut ja kuullut muilta, että näin ei todellakaan ole kaikkien kohdalla. Hyvin usein silloin ...