Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.

Vuokralla asuminen Saksassa

Kuva
Asunnon vuokraaminen Saksassa poikkeaa jonkin verran Suomesta. Suomessa vuokra on ilmoitettu vuokrailmoituksessa juuri sen suuruisena kuin se kuukaudessa on. Asunnossa on kaikki mitä tarvitsee. Täytyy vain tuoda omat kalusteet. Vakuutus ja sähkösopimus tehtävä itse. Jos vesimaksu tai autopaikka on erikseen veloitettavia niin lopulta se kuitenkin lisätään vuokran hintaan. (toki korjatkaa jos olen väärässä. Siitä on hetki aikaa, kun olen viimeksi suomessa vuokralla asunut ja silloin toimittiin näin.) Suomessa voi myös tehdä kaikki muuttoon liittyvät ilmoitukset helposti netissä. Muuttoilmoitus, sähkösopimuksen siirto tai uuden tekeminen sekä vakuutuksen muuttaminen. Täällä Saksassa asunnon vuokraaminen ei olekaan aina niin yksinkertaista.  Ensin tullaan siihen, että vuokrat ovat lähtökohtaisesti korkeampia mitä Suomessa. Mitä isompiin kaupunkeihin mennään tai hyville alueille niin sitä kalliimpi on. Kaksio / kolmio maksaa jo helposti yli tuhat euroa. Toisena on se, että Saksassa täyt...

Sairastettiin korona

Kuva
Luultavasti mieheni sai tartunnan ensin meidän Italian reissulta. Ihmeteltiin kyllä monesti, että mistä tartunta tuli sillä vietimme sisätiloissa max. 5 minuuttia kerrallaan huoltoasemalla tai kaupassa. Nopeasti siis iski. Miehelläni alkoi oireet heti kotiin palattuamme sunnuntaina ja minulla alkoi tiistai - keskiviikko yönä. Keskiviikkona tein pikatestin joka pamahti heti positiiviseksi. Siitä alkoikin sitten 1,5 viikon sairasloma. Mieheni oli jo keskiviikkona paljon parempi. Joten hänellä pahimmat oireet (pientä lämpöä, flunssa, kurkkukipu ja pieni yskä) kesti sen 2 päivää. Minullakin oli siis toivoa, että selviän 2 päivän koronalla.  Toisin kävi. Loppuviikon olin todella kovassa flunssassa ja pieni yskä vaivasi. Ei nyt sinänsä mitään pahaa. Silmiä ja päätä särki myös. Minulla ei ollut edes lämpöä. Sunnuntaina sitten hävisi maku,- ja hajuaisti joka vei ruokahalun mukanaan. Voin todella pahoin seuraavaan torstaihin saakka. Koko ajan paha olo ja mietin, että milloin oksennan. Voima...

Suomi ikävä

Kuva
Nyt lähes vuoden jälkeen on alkanut tulla enemmän asioita esille joita on ikävä kotisuomesta.  Osa on aivan arkipäiväisiä asioita joita ei todellakaan tullut ajatelleeksi silloin, kun suomessa vielä asui. Tai no, kaikki varmaan on sellaisia asioita.  Niiden ympäröimänä kun elää ja kasvaa niin ei niitä asioita edes osaa miettiä tai "arvostaa" samalla tavalla kuin nyt, kun niitä ei vain yksinkertaisesti ole. Mökki ja järvet Kuvan olen ottanut joskus meidän omalta mökiltä Simpeleellä. Mökkielämä ei ole millään tapaa iso juttu saksassa. Saatikka järvet. Lähes etsimällä pitää etsiä vettä. Pitää tietää minne menee jos haluaa järvelle. Ja useimmiten nämä järvet on enemmänkin lampia. Pikkuisia järviä. Täällä meidän suunnilla on pari järveä jossa olemme käyneet koirien kanssa. Tunnetusti ne ovat aivan täynnä ihmisiä. Koska niitä ei ole montaa. Sitten on se saksan isoin Bodenjärvi. Sinne ei tosin mennä päiväreissulle koiraa uittamaan. Paljon täällä on noita pikku puroja ja jokia, mutta...

Kulttuurieroja - Suomi - Saksa -

Ajattelin vähän yrittää avata niitä kulttuurieroja joita olen täällä saksassa asuessani huomannut ja jotka ovat olleet minulle ehkä suurin ja totuttelua vaativin ero. Lähes vuosi on jo vierähtänyt ja siinä ajassa onkin jo ehtinyt tutustua saksalaiseen kulttuuriin paremmin ja jopa ehtinyt omaksua sitä. Siitä on alkanut hiljalleen tulla arkipäivää eikä minun enää tarvitse tehdä töitä sen eteen, että elän paikallista kulttuuria. Paljon olen oppinut, mutta paljon on vielä opittavaa. Aloitetaan vaikka puhumalla kohteliaisuuksista ja muodollisuudesta. Suomessa ei tervehditä ventovieraita kadulla. Saksassa tervehditään. Toki jos kävelet kaupungissa niin ei. Mutta tällaisissa pienemmissä paikoissa jossa myös me asumme on kaikkien tervehtiminen arkipäivää.  Menen sitten koiran kanssa aamulla kello 6 ulos tai kävelen autolleni lounastauolla. Aina saat olla sanomassa Morgen tai Hallo. Minulta kesti kauan tottua tähän. Suomalaiset kun eivät tervehdi muita ei-tuttuja kuin naapureita.  Usei...

Miniloma Italiassa

Kuva
Meillä oli pieni kesäloma viimeviikolla. Pienellä tarkoitan, että keskiviikosta sunnuntaihin.  Aluksi oli tarkoitus varata hotelli Italiasta. Sitten oli tarkoitus tehdä päiväreissuja Saksassa.  Kunnes idea vuokrata asuntoauto tuli mieleen.  Löysin nettisivun jossa ihmiset vuokraa yksityisesti omia asuntoautojaan ja vaunujaan.  Löydettiinkin siis sopiva meille, lemmikit sallittu eikä se ollut kuin n. 100€ / yö.  Keskiviikkona iltapäivällä haimmekin sitten asuntoauton käyttöömme.  Herranen aika mikä laiva! 7 metriä pitkä! Niin kuin kuvasta ehkä hahmottaa. Ha! Päätimme lähteä jo keskiviikko iltana ajamaan kohti Italian Lago Maggiore järveä.  Halusimme päästä edes vähän lähemmäksi sillä ajoaikaa kotoa oli noin 4-5 tuntia. Sitten aamulla ei olisi koko matka ajettavana. Löysimme hyvän huoltoaseman jossa oli kauppa ja wc. Olimme illalla joskus 10-11 maissa huoltoasemalla ja asetuimme "taloksi" eli asuntoautoksi. Nukkuminen oli hyvin vaikeaa sillä ison moottor...