Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 31, 2021.

Suuntana psykiatri ja psykoterapia

Kuva
Piti ihan Googlettaa, että mitä mikäkin näistä tekee. Psykologi, psykiatri, psykoterapeutti...  Olen käynyt aiemmin työpsykologilla työterveyteen kuuluvat 5 kertaa, mutta silloin käsiteltiinkin asiaa joka ei enää ole ajankohtainen ja on jo ratkennut aikapäivää sitten. Sillä asialla ei ole enää mitään tekemistä tämänhetkisen tilanteeni kanssa. Lääkäri kysyi, että koinko hyötyä niistä käynneistä enkä oikein osannut sanoa mitään. Ehkä sen ajan ongelmiin vähän kyllä, mutta ei me oikein muuta sitten silloin käsiteltykään. Eikä viitenä kertana oikein ehdikään. Viisi kertaa tunti menee yllättävän nopeasti eikä siinä ehdi mennä pintaa syvemmälle. Lääkärini sanoi keskiviikkona, että minun pitää varata aika kunnalliselle psykoterapeutille.  Korvaani jotenkin sana "psyko" terapeutti kuulosti hurjalta. Onneksi on Google. Nyt ymmärrän paremmin minne olen matkalla. " Psykoterapeutti tarjoaa keskusteluun ja toiminnallisiin menetelmiin perustuvaa hoitoa, jolla pyritään lisäämään mielen ...