Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuuta 14, 2021.

Lääkitysmuutoksien vaikutus

Kuva
Ennen lääkitysmuutoksia ja työvuorojen muutoksia olin jatkuvasti loputtoman väsynyt ja uupunut. Siitä seurauksena jatkuva negatiivisuus kaikkea kohtaan, olen ollut todella kiukkuinen ja ärtynyt. Mikään ei tuntunut miltään, jatkuvan väsymyksen vuoksi parina edellisenä viikkona olen saanut ahdistuskohtauksia ja viimeviikolla kolmantena peräkkäisenä työpäivänä olin jo aamusta niin loppu, että itkin ensimmäisen kerran väsymystä, ahdistusta ja turhautumista matkalla töihin.  Sen jälkeen itkin vielä kaksi kertaa töissä ja esimieheni olivat lähettämässä minut jo työterveyslääkärin kautta takaisin sairaslomalle. He olivat todella huolissaan jaksamisestani sillä he olivat huomanneet jo aiemmin, että tämä 60% työaika taitaa olla minulle liikaa. En suostunut lähtemään kun tiesin, että tällä viikolla alkaa työvuorot välipäivällä ja että lääkitystä on muutettu ja on kuitenkin mahdollisuus, että alan voimaan paremmin senkin myötä.  Sanoinkin, että jos edelleen tämän viikon jälkeen on samanl...