Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Kiitos Hermu

Kuva
Viikko sitten maanantaina tein elämäni vaikeimman päätöksen. Rakas koiramme Hermu pääsi viikko sitten keskiviikkona taivaan kotiin. Nyt Hermulla ei ole enää kipua ja stressiä. Hermu alkoi olla jo hyvin sairas ja sen myötä myös kivulias.  Hermun sairaudet alkoi pikku hiljaa lisääntyä sen jälkeen, kun hän täytti 5. Ensin alkoi ihoallergia. Siihen hän söikin allergialääkettä joka kesä. Aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn / alkutalveen. Talvi oli ainut aika jolloin Hermu ei kutissut. Silmissä oli todettu kaihia jo hieman ennen tätä, mutta ei vielä silloin vaikuttanut. Nyt loppuajasta aloin epäilemään, että silmissä oleva kaihi voisi mahdollisesti olla levinnyt ja jo vaikuttaa jollain tapaa näköön saaden Hermun tuntemaan olonsa epävarmaksi ja sen myötä stressaantuneeksi ja jopa välillä pelokkaaksi. Tämäkin asia todettiin eläinlääkärillä, että kaihi oli levinnyt.  Hermulla todettiin muutama vuosi sitten myös sappirakon mucocele eli sappirakossa limakertymää / sakkaa. Ensin se sak...

Kuulumisia terapeutin kanssa

Kuva
Nyt on vaihdettu kuulumisia terapeutin kanssa taas. Hän oli samaa mieltä lääkityksen purkamisen suhteen, että ei todellakaan kannata lopettaa ennen kuin elämä Saksassa on kunnolla tasoittunut ja arki sujuu hyvin ilman kummempia stressejä.  Eli loppuvuodesta sitten katsotaan, että mikä olo on ja sen mukaan lähden sitten purkamaan Citalopramia. Nukkumisen suhteen tällä hetkellä menee ihan hyvin. Nukun koko yön heräilemättä ja ilman painajaisia. Edelleen minulla on iltoja jolloin en tunnu millään saavan unen päästä kiinni ja paljon unia.  Sen vuoksi jatkankin nukahtamislääkkeitä. Ne on kuitenkin turvallisia käyttää eikä aiheuta riippuvuutta tai vierotusoireita kun ne lopetan.  Mirtazapinia en ole nyt noin viikkoon syönyt. Vaihdoin sen nyt siihen Ketipinoriin jonka silloin sain psykiatrilta. Tuntuu, että se ei iltaisin väsytä niin hyvin kuin Mirtazapin, mutta annan sille kuitenkin vielä mahdollisuuden. Jos tuntuu edelleen, että se ei kunnolla tahdo alkaa väsyttää ja nukahtami...

Lääkärin kontrolliaika ja suunnitelmia tulevaan

Kuva
Maanantaina 31.5. oli taas työterveyslääkärin kontrolliaika. Kello 10.20 olisi pitänyt ajaa 25km lääkärin vastaanotolle, mutta olin vaihtanut jo viikonloppuna ajan puhelinajaksi. Tiesin, että tulen olemaan maanantai aamuna melko raato edellisen päivän pitkästä matkustamisesta. Sunnuntaina lähdimme Saksan kotoa klo 8.00 aamulla ja olimme Suomen kotona klo 21.30. Oli todella pitkä ja uuvuttava matkustuspäivä.  Joten olen todella iloinen siitä, että nämä puhelinajat onnistuu myös työterveyden kautta! Juttelimme työterveyslääkärini kanssa yleisesti siitä, että miten menee, miten jatkan työntekoa nyt loman jälkeen ja millä prosentilla, lääkityksistä (unilääke + ahdistuslääke) ja lääkityksien purkamisesta. Yleisesti siitä miten menee - kerroin nyt työterveyslääkärilleni, että olen muuttamassa syyskuussa Saksaan. En ollut halunnut kertoa asiaa hänelle aiemmin ennen kuin kaikki on 110% varmaa ja nyt se on varmaa sillä uusi työsopimus on allekirjoitettu. Kerroin, että työtaakka vähenee huom...