Sekalaista Elämää

I am dead inside today. Tänään on se päivä, kun mikään ei tunnu miltään.  Ei ole mitään värejä - ei edes harmaata tai mustaa. Jos nyt joku kysyisi minulta niin vastaus "ihan ok" olisi myös valhetta. Miten osaisin vastata tuohon kysymykseen jos en tunne mitään sisällä.  En ole saanut tänään mitään tunteita aikaan mistään. Ei ärsytä, ei huolestuta, ei ilostuta, ei naurata... Ei kertakaikkisen mitään. Eilen tunsin ikävän vatsanpohjassa asti ja tänään ei mitään. Tiedän pääni sisällä, että minulla on ikävä mutta en vain kerta kaikkiaan tunne sitä. Tiedän olevani maailman onnellisin, mutta en tunne sitä. Tiedän, että rakastan miestäni maailman eniten ja lähes joka päivä on häntä ikävä niidenkin päivien edestä mitä ei olla nähty, mutta tänään en tunne sitäkään. Minulla on sellainen olo, että jos tänään tapahtuisi jotain suurta niin en siltikään tuntisi mitään. Lottovoitto, jonkun poismeno, iloinen uutinen - mitä vain. Jos isäni soittaisi nyt, että Hermun jalka on kokonaan rikki ja s...

Että sellainen yö takana. Heräsin aamu 7.00 enkä saanut enää unta. Näin taas vaikka mitä unia viimeyönä. Niissä ei ollut mitään järkeä. Yksi niistä jäi kuitenkin mieleeni vahvasti ja mietin, että miksi? Onko minulla jotain keskeneräisiä asioita sen asian suhteen vai onko hän vain syystä tai toisesta ollut mielessäni viimeaikoina? Ajoin autolla moottoritiellä ja ohitin edessäni liian hitaasti ajavan auton ja ihan kuin olisin kuullut, että joku huutaa nimeäni. Apukuskin paikalla istui joku ja kysyinkin häneltä, että kuuliko hän saman. Kyllä kuuli.  Katsoin kuskia jonka juuri olin ohittanut - ei voi olla!!!??? Kaisa?  Vaihdoin takaisin ohituskaistalle ja hiljensin vauhtia päästäkseni hänen vierelleen, että oikeasti näen onko se hän - on se. Ei voi olla!! Ajoimme "Kaisan" kanssa parkkiin. Nousimme molemmat autosta ja oli se Kaisa. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Kaisahan kuoli vuosia sitten!? Aloimme sitten siinä jutella ja hän kertoi, että hänellä oli jonkinlainen Britei...

Koirani Hermu sairastui viikko sitten pahemmin kuin koskaan aiemmin. Tästäpä alkoikin tähän päivään asti jatkuva stressi - ja se jatkuu edelleen. Se ei tule loppumaan ennen kuin pääsen kotiin ja itse katsomaan, että mikä on tilanne. Hermu on isälläni taas hoidossa ja tiedän kyllä, että isäni pitää Hermusta hyvää huolta ja saa annettua lääkkeet ja tottelee antamiani hoito-ohjeita mutta silti - stressi on järjetöntä. Huoli on kova ja pelkään koko ajan sitä hetkeä, että koska Hermun kunto romahtaa uudelleen. Painin ajatuksissani sen kanssa, että koska on se oikea aika päästää poika koirien taivaaseen.  Pelottaa ajatus, että pidänkö poikaa kivuissaan täällä vain meitä varten ja mitä jos sen kunto romahtaakin niin silloin olen ollut myöhässä. Noh, ei siitä sen enempää. Aika näyttää ja minun täytyy ensin päästä täältä kotiin ja nähdä tilanne omin silmin ennen kuin voin oikeasti alkaa miettimään mitä teen. Tästä tulleen stressin vuoksi se niin sanottu "se aika kuukaudesta" jäi hurja...

... tunteiden tunnistamisen kanssa. Vihdoin! Olen huomannut edellisen terapeutin puhelun jälkeen, että olen alkanut oppia kaivamaan ne todelliset tunteet ja ajatukset sen hetkisen tunnevyöryn alta. Ärtymys ja ahdistus jotka minulla useimmiten ovat pinnassa ovat vain reaktioita todellisiin tunteisiin joita minulla sillä hetkellä on. Olen hyvin usein ärtynyt. On päiviä jolloin kaikki ärsyttää. Ihmiset, äänet, sää, autot, pyörät, eläimet - ihan kaikki. Välillä ottaa hermoon niin paljon, että tekisi mieli heittää vain seinään jokainen esine jonka otan käteen.  Olen vasta nyt vähän ajan sisään oppinut pysähtymään ja oikeasti miettimään, että miksi minua ärsyttää tällä hetkellä näin paljon. Miksi yhtäkkiä rintaa puristaa ja ahdistaa. Mikä aiheuttaa tämän tunteen? Mitä tämän alta löytyy? Ja yleensä sen tunnistamisen jälkeen olo helpottuu. Minulle henkilökohtaisesti tunteiden tunnistaminen ja niiden nimeäminen auttaa todella paljon ymmärtämään tunteitani ja itseäni. Hallitsemaan ja ymmärtä...

Ne sanat jotka on nyt pari päivää pyörinyt mielessäni eivät ehkä ole hyvää sisältöä blogiin joten ajattelin jättää ne vain ajatuksiini ja pitää blogin sisällön siistinä. Ne ovat niitä kuuluisia "ärräpäitä". Uskomaton määrä erilaisia kirosanoja. Vihan tuomana. Olen vihainen ja pettynyt. Hätähuudoistani huolimatta olen menettänyt yhden ihmisen elämästäni joka oli ennen minulle yksi tärkeimmistä. Minulla ei ollutkaan enää tilaa hänen elämässään. Vaikka olen miljoona kertaa itselleni sanonut, että case closed ja olen käsitellyt tämän asian sille tasolle, että olen ok sen kanssa niin en ole ollutkaan. Hän juuri minulle ilmoitti, että ei tarvitse minunlaistani ihmistä heidän elämäänsä. Minunlaista? Masentunutta? Ahdistunutta? Ystävää kaikkein eniten tällä hetkellä tarvitsevaa? Tukea ja turvaa tarvitsevaa? Läsnäolevia ihmisiä tarvitsevaa? Olenko jotenkin niin viallinen, että hän ei minun kanssani enää ole pitkään aikaan halunnut olla? Huomasin jo silloin kun sairastuin, että kyllä h...

Olen enemmän kuin iloinen siitä, että oikea lääkitystasapaino joka minulle on vihdoin löytynyt on ajanut myös masennusoireet tiehensä. Ahdistuneisuus on ollut melko lailla "kurissa" siitä asti, kun lääkitys aloitettiin. Toki kovat masennusoireet saivat välillä ahdistusta pintaan. Mutta ainakin kaikki paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat olleet poissa (paitsi se yksi paniikkikohtaus kun kokeilin töihin paluuta). Minulla oli kovat masennusoireet ennen psykiatrin vastaanottoaikaa ja hän silloin sanoikin, että kaikki vaikuttaa ahdistuslääkkeeni isomman annostuksen sivuvaikutuksilta ja ilokseni voin todeta että kyllä näin oli. Masentuneisuus ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireet ovat historiaa. Noin kaksi viikkoa pienemmällä annostuksella ja huomasin, että mieleni on kirkkaampi kuin koskaan. Minulla alkaa olla energiaa ja hieman sitä mielenkiintoa asioihin jota minulla on ollut ennen sairastumistani. Minä haluan tehdä omasta aloitteestani asioita. Minun ei tarvitse tehdä asioi...

Muutto Saksaan lähestyy ja sen myötä myös yksi huolenaihe on tässä muutamassa päivässä noussut pintaan.  Enää 5 kuukautta jäljellä. Viisi kuukautta aikaa olla ystävieni kanssa. Syyskuun 1. päivä sanon itseni irti nykyisestä työpaikasta ja viimeinen työpäivä onkin sitten syyskuun puolivälissä. Siitä sitten aikalailla suoraan auton pakkaus ja laivalla Saksaan. Miksi ihmeessä mieleni "keksii" minulle huolenaiheita, kun kaikki on hyvin? Kun kaikki on hyvin niin pitääkö minulla olla jotain mistä huolehtia? Täytyykin tästä ensikerralla jutella taas terapeutin kanssa. Miksi luon itselleni paineita ja huolta vaikka siihen ei olisi edes syytä? Miksi en vain osaa olla murehtimatta ja anna muiden pitää itsestään huolen ja minä pidän itsestäni. Minun ei tarvitse olla vastuussa kaikkien ihmisten hyvinvoinnista. Ainoastaan omastani. Ja tätä en ole edelleenkään oppinut vaikka terapeuttinikin on minulle sanonut, että nyt voin heittäytyä siihen lapsen rooliin joka pitää huolen vain itsestään ...