Dead Inside

I am dead inside today.
Tänään on se päivä, kun mikään ei tunnu miltään. 
Ei ole mitään värejä - ei edes harmaata tai mustaa.

Jos nyt joku kysyisi minulta niin vastaus "ihan ok" olisi myös valhetta. Miten osaisin vastata tuohon kysymykseen jos en tunne mitään sisällä. 
En ole saanut tänään mitään tunteita aikaan mistään.
Ei ärsytä, ei huolestuta, ei ilostuta, ei naurata... Ei kertakaikkisen mitään.
Eilen tunsin ikävän vatsanpohjassa asti ja tänään ei mitään. Tiedän pääni sisällä, että minulla on ikävä mutta en vain kerta kaikkiaan tunne sitä. Tiedän olevani maailman onnellisin, mutta en tunne sitä. Tiedän, että rakastan miestäni maailman eniten ja lähes joka päivä on häntä ikävä niidenkin päivien edestä mitä ei olla nähty, mutta tänään en tunne sitäkään.
Minulla on sellainen olo, että jos tänään tapahtuisi jotain suurta niin en siltikään tuntisi mitään.
Lottovoitto, jonkun poismeno, iloinen uutinen - mitä vain. Jos isäni soittaisi nyt, että Hermun jalka on kokonaan rikki ja se pitäisi lopettaa niin sanoisin varmaan, että ei muuta kuin ajaa klinikalle - kyllä tytöt siellä sitten hoitaa.
Voisin vain sanallisesti sanoa jee, onnea tai voi ei. Olematta tunteideni kanssa mukana sanoissani.
Aloin tänään jo hiljalleen pakkaamaan kotimatkaa varten - tuntematta mitään.
Yleensä aina kun alan paria päivää ennen matkaa pakkaamaan alan tuntemaan surua, iloa, jännitystä, haikeutta ja vaikka mitä muuta.
Tällä hetkellä suru ja haikeus ei tulekaan olemaan läsnä sillä mieheni tulee samalla lennolla kanssani kotiin, mutta ilo ja into pitäisi kyllä olla jo täällä. Se on ollut jo siitä asti, kun hän varasi lennot kanssani kotiin.

Mutta ei. En tunne mitään. Tänään kaikki on poissa.

Oli outoa yrittää selittää miehelleni miltä tuntuu - tai siis miltä ei tunnu. Miltä tuntuu, kun ei tunnu miltään. Ja selitykseni päätteeksi hän totesi, että ei osaa kuvitella.
Uskon sen. 
Tällaista on mahdotonta yrittää selittää ihmiselle joka ei ole tällaista kokenut itse.
Toisaalta tämä on myös hieman pelottavaa.
Olen aina ollut hyvin tunteikas ihminen vaikka kaikki ei aina ulospäin näykkään. Olen aina tunteideni kanssa mukana joka asiassa - kannattaisi tai ei. En vain voi sille mitään. Sen vuoksi olemmekin terapeuttini kanssa opetelleet tätä tunteiden käsittelyä ja ymmärtämistä, kun usein ne ottavat minusta vallan.

Myös niinä päivinä kun olen tunteideni vallassa ahdistukseen saakka tai tällaisina "dead inside" päivinä haluan edelleen, että kaikilla muilla on hyvä olla. Hitot minusta. Kunhan läheisilläni on kaikki hyvin.
Osaan piilottaa tunteeni / tunteettomuuteni. Kukaan ei tietäisi niistä mitään jos en kertoisi.
Joten joskus olen tuo kuvassa oleva luuranko - milloin pelleasu päällä piristämässä muiden päivää ja milloin terapeutin virkaa itse suorittamassa ja milloin mitäkin. Kaikkea. Tuntematta itse mitään tai tuntien myötätunnosta myös sen kaiken roskan mitä yritän muissa lievittää.

Jos nälkä ja jano lasketaan tunteeksi niin olenhan minä sitten jotain tänään tuntenut. 
Väsymystä, nälkää ja janoa.
Tosin ne on fyysisiä tunteita jotka tulee jossain vaiheessa väistämättä. Joten en nyt laske tässä kohtaa niitä sellaisiksi tunteiksi mitä tarkoitan.
Niin kuin esimerkiksi ikävä, rakkaus, ilo, suru, mielihyvä, pettymys, viha ynnä muut.

Missä ne ovat?

Ehkä ne sitten huomenna tulee takaisin. Ehkä tunteenikin tarvitsevat ajatuksiltani välillä lomaa.

Onko tämä sellainen
"aito" Dead Inside
bitch face? 😆