Sekalaista Elämää

Ne rakkaat ja tärkeät ihmiset jotka mainitsin ensimmäisessä kiitos-postauksessa eivät suinkaan ole ainoat jotka ovat olleet tukenani tänä vuonna joka on ollut minulle erityisen raskas henkisesti. Siksi haluankin vielä kiittää kahta erittäin tärkeää ystävää. Toinen ystävistä on ollut ystäväni lähes koko elämäni ajan. Hän on ollut aina minun tukenani ja voisinkin sanoa, että hän on minulle kuin toinen sisar.  Hän on avulias, aina yrittää löytää oikeat sanat. Hän kuuntelee kaiken sen mitä haluan sanoa eikä hän koskaan tuomitse. Kiitos siitä sinulle rakas ystäväni! Sinulle on helppo puhua. Helppoa kertoa niin asia kuin asia. Vaikka asia olisikin todella henkilökohtainen niin en koe keskustelua vaikeaksi tai kiusalliseksi kanssasi - tämä merkitsee minulle paljon! Kiitos! On ihanaa tietää, että sinä myös tulet olemaan elämässäni tästäkin eteenpäin aina. Sinä et häviä. Sinä et petä. Sinä et katso pahalla silmällä.  Sinä vain autat. Ymmärrät. Rakastat. Olet läsnä. En ehkä kerro tätä t...

  Joulu. Ei, en ole jouluihminen. Enää. Olen ennen ollut. Ennen rakastin joulua. Siihen liittyviä joululauluja, koristelua, lämmintä oloa, sukulaisilla vierailua, hyvää ruokaa - kaikkea mitä jouluun kuului. Sitten jokin muuttui. Ehkä se on vain liian kaupallinen juhla nykyään. Ehkä kun perhe on ajautunut "erilleen". Ehkä minusta tulee uudelleen jouluihminen jos joskus saan omia lapsia ja oman perheen? Aion edes yrittää silloin. Jos en aidosti, niin teeskennellen - toivottavasti tulevien lasteni tähden. Siitä asti, kun intoni ja mielenkiintoni jouluun loppui on se tuntunut pakonomaiselta. Minun täytyy mennä vierailulle ja syömään sukulaisille koska pakko. Koska onhan joulu. Minun on pakko ostaa joululahjoja koska muutkin.  Minun on pakko päivittää jotain kivoja ällöttäviä joulukuvia Instagramiin ja Facebookiin koska muutkin?  Ehkä en halua vaikuttaa erilaiselta kuin muut? Vialliselta? Kuka ei tykkäisi joulusta? Kaikkihan pitävät joulusta. Vai pitävätkö? (Itseasiassa lähipi...