Tunteiden vuoristorata
Koirani Hermu sairastui viikko sitten pahemmin kuin koskaan aiemmin. Tästäpä alkoikin tähän päivään asti jatkuva stressi - ja se jatkuu edelleen. Se ei tule loppumaan ennen kuin pääsen kotiin ja itse katsomaan, että mikä on tilanne. Hermu on isälläni taas hoidossa ja tiedän kyllä, että isäni pitää Hermusta hyvää huolta ja saa annettua lääkkeet ja tottelee antamiani hoito-ohjeita mutta silti - stressi on järjetöntä. Huoli on kova ja pelkään koko ajan sitä hetkeä, että koska Hermun kunto romahtaa uudelleen. Painin ajatuksissani sen kanssa, että koska on se oikea aika päästää poika koirien taivaaseen. Pelottaa ajatus, että pidänkö poikaa kivuissaan täällä vain meitä varten ja mitä jos sen kunto romahtaakin niin silloin olen ollut myöhässä. Noh, ei siitä sen enempää. Aika näyttää ja minun täytyy ensin päästä täältä kotiin ja nähdä tilanne omin silmin ennen kuin voin oikeasti alkaa miettimään mitä teen. Tästä tulleen stressin vuoksi se niin sanottu "se aika kuukaudesta" jäi hurja...