Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2024.

Testissä piikkimatto selkä- ja niska-hartia kipuihin

Ensimmäisenä mainittava, että tämä ei ole yhteistyö tai muu vastaava tuotekokeilu tai arvostelu!!! Tilasin netistä kokeiluun piikkimaton ja tyynyn siskoni suosituksesta testiin ja nyt kolmena iltana olen noin 10-15 minuuttia kerrallaan maannut matolla. Toistaiseksi ei vielä pidempään kestä olla ilman, että alkaa tuntua ikävältä. Herkkänahkaisena varmaan kestää hieman aikaa ennen kuin nahka tottuu piikkimattoon. Olen jonkin verran netistä lukenutkin, mutta kyseisen linkin haluan jakaa sillä pitää sisällään kaiken tarpeellisen maton käytöstä ja hyödyistä (ainakin itselleni). Piikkimatto auttaa kipuun, stressiin ja jumeihin – katso 4 käyttötapaa (lifeturn.net) Ensimmäisenä iltana kokeilu - ei kestänyt olla edes 10 minuuttia. Pienien taukojen kera lopulta onnistui. En huomannut vielä lauantaina mitään vaikutusta. Eilen sunnuntaina huomasin, että loppuvaiheessa alkoi hiljalleen päänsärky voimistua.  Olen ollut nyt päivittäisessä päänsäryssä kohta kolme viikkoa ja alkaa jo kyllästyttää. ...

Kehon muistijälki

Eilen illalla sängyssä maatessani tajusin, että kaksi päivää kestäneet vatsalaukun kivut ja huono ruokahalu ei johtunutkaan ruoasta jota olin perjantaina syönyt vaan muistijäljestä jonka kehoni on tallentanut itseensä. Pari edellistä viikkoa on olleet todella stressaavat töissä ja olen ollut todella stressaantunut. Stressi on ollut sillä tasolla, että olen huomannut olevani jo jopa kiukkuinen. Etenkin töissä. Kotona onneksi toistaiseksi kiukut ovat pysyneet hallinnassa. Edelleen on välillä haastavaa tunnistaa näitä ahdistuksen ja stressin ensimmäisiä merkkejä. Toki helpostihan ne sekoittaakin johonkin muuhun ihan tavalliseen.  Tosin ehkä tällä hetkellä minun kohdallani vatsalaukun kipu ei ole sellainen normaali vatsakipu jota saisin jonkin sopimattoman ruoan syömisestä. Vatsalaukun viiltävä kipu ei ole mukavaa. Se on vienyt osan ruokahalusta ja lähes jokaisen ruokailun jälkeen se hetkeksi pahenee.  Tänään alkoi aamu heti ahdistuksella kun heräsin, silloin vain varmistuksen sil...

Suunnitelmat vuodelle 2024

Helmikuun puoliväli ja aikalailla tämän vuoden lomasuunnitelmat paketissa. Sekä vähän muuta ekstraa. Maalikuun lopussa menen yksin Suomeen viikon lomalle. Tarkoituksena lähinnä päästä pitkästä aikaa tapaamaan perhettä ja ystäviä. Onhan siitä itseasiassa tämän kuun lopussa vuosi kun olen viimeksi Suomessa käynyt ja koti-ikävä alkaa olla jo sillä tasolla, että se aiheuttaa ahdistusta. Viikonloppu ensin siskon luona, sitten kotona ja ystävien kanssa ja jonain päivänä sitten äitiä ja mummia moikkaamaan kotikaupunkiin. Toukokuun alussa sitten uudelleen mieheni kanssa Suomeen 1,5 viikoksi. Se sitten enemmän lomailu mielessä. Mennään mökille ja niin edelleen. Toukokuussa myös pitkä viikonloppu varattu mieheni siskon kanssa Harry Potter näyttelyyn! En malta odottaa! Munichiin lähdetään jo perjantaina töiden jälkeen. Meillä koko viikonlopuksi hotelli varattuna ja lauantaina meillä sitten kaupunkikierros tiedossa. En ole aiemmin Munichissa käynyt joten jos sinä olet, kerro ihmeessä kommenteissa ...

Magneettikuvauksen tulokset - mitä seuraavaksi?

Kävin 23.1 magneettikuvassa reilusti yli vuoden jatkuneen olkapääkivun vuoksi mistä olen täällä jo aiemmin moneen otteeseen kirjoittanutkin.  Saman viikon perjantaina kävin sitten omalla ortopedillä kuulemassa tulokset ja diagnoosi olikin juuri se mitä ajattelinkin. Diagnoosi: kaikki normaalia.  Kuvissa ei näkynyt mitään. Taas kerran sama, että voi olla ja saattaa olla. Saattaa olla, että lihakset ovat epäsymmetriset ja se aiheuttaa kipua. Pitäisi vahvistaa yläkropan lihaksia.  Hieronnasta ei kuulemma ole hyötyä, kun se on vain "hyvinvointipalvelu". Täällä Saksassa kyllä. Olen huomannut, että täällä hieronta (ainakin siellä missä minä kävin) oli silittelyä ja tuntui pelkästään miellyttävältä. Ei ollenkaan lihaksia huoltavalta ja avaavalta. Tiedänkin keneltä anella seuraavaksi, kun maaliskuun lopussa Suomeen menen. Puhuin myös sitten tietenkin eri liikuntamuodoista ortopedin kanssa ja ehdon / kysyin, että voisiko uiminen kenties olla hyvä vaihtoehto. Vesi antaa pehmeämpää ...

Olkapään vaiva jatkuu

Olenkin täällä jo maininnut olkapään kivusta ja sen vaivoista aiemminkin. Kävin viimevuoden kesäkuussa toisella ortopedillä ja nyt sitten joulukuussa uudelleen valittamassa, että kipu on edelleen. Välillä vähän "parempia" ajanjaksoja jolloin kipua ei ole lähes ollenkaan, mutta nyt jo kolmisen viikkoa on ollut kipu taas päivittäistä. Aamulla herään siihen, että olkapäähän sattuu todella paljon ja kestää aikansa, että kipu hellittää edes hieman. Tosiaan joulukuussa kävin uudelleen samalla ortopedillä ja sainkin lähetteen MRT-kuvaukseen. Ajan sain yllätyksesi varattua netistä ja sainkin ajan tiistaille 23.1. Oletin, että olisi pitänyt odottaa kauemmin ajan saamista kuin kuukausi.  Aika on 17.20 ja siellä pitää olla paikalla vähintään 30 minuuttia ennen valmistautumassa. Minä en ole koskaan ollut missään magneettikuvauksissa tms. joten jos sinulla on antaa vinkkejä, että miten toimia tai helpottaa kaikkien työtä siellä (niin omaani kuin hoitohenkilökunnankin) niin kaikki vinkit j...