Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 6, 2021.

Painajaisten riivaama

Viimeyönä olin kuolla. Kahdesti. Heräsin juuri ennen viimeistä hengenvetoa paniikissa ja hiestä märkänä. Näin taas monia monia unia viimeyönä, mutta ainoat jotka jäi kummittelemaan oli ne kaksi kauheaa painajaista joissa taistelin hengestäni peläten etten selviä. Olin mukana kolmen hengen puukkohipassa. Olin "hyvien" puolella aluksi kunnes mukamas vahingossa puolellani ollut henkilö löi minua suurella viidakkoveitsellä kaulalle - siitä alkoikin sitten selviytyminen. Esitin kuollutta koska tajusin, että puolellani ollut henkilö teki sen tahallaan. Hän petti minut. Tiesin, etten selviä. En vain halunnut hänen tekevän sitä uudelleen. Heräsin juuri ennen viimeistä hengenvetoa. Lämpimän veren peittämänä yksin lattialla maaten. Kävin ulkona tupakalla saadakseni kylmää ilmaa hien peitossa olevalle iholleni. Sydän hakkasi ja uni pyöri mielessäni uudelleen ja uudelleen. Katsoin kelloa ja se on 3.00 yöllä. Ei nyt vielä viitsi jäädä hereillekään. Kävin vessassa ja otin lasin kylmää vett...