Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Lievä masentuneisuus ja keskivaikea ahdistuneisuus + koira

Aiemmassa tekstissä kerroinkin, että miten Aiko tuli meille. Nyt ajattelin kertoa siitä, että mitä kaikkea vastuuta koiranomistajana kannan sisälläni ja miten minun henkilökohtainen tilani burnoutin jälkeen vaikutti eloon koiramme kanssa. Moni ehkä tietääkin, että ennen kuin muutin Saksaan asuimme erillään mieheni kanssa vajaat kolme vuotta. Hän asui täällä Saksassa ja minä Suomessa. Vaikka näimmekin "usein" normaalioloissa niin oli silti kaikki vastuu ja huoli minulla. Nautin suuresti hänen avusta jonka sain silloin, kun hän tuli kotiin Suomeen.  Korona kun alkoi niin meillä oli muutama usean kuukauden mittainen tauko ettemme nähneet ollenkaan. Tämä pisimmät tauot tulivat juuri siihen pahimpaan aikaan, kun korona jylläsi. Kaikkea rajoitettiin, ketään ei saanut nähdä eikä minnekään muualle kuin töihin saanut mennä. Minulla ei ollut sairaslomallani energiaa tehdä mitään. Makasin vain sohvalla. Sitten oli koira. Koira jonka piti päästä ulos. Onneksi oli rivitalo ja takapiha. Pe...

Eloa koiran kanssa

Kuva
Varoitus jo heti alkuun: Tämä postaus tulee luultavasti olemaan tuskastuttavan pitkä. Yritän pitää sen niin lyhyenä kun mahdollista. Tämä herra tässä on Aiko. Viralliselta nimeltään Rosiri's Hreimur Ernirsson. Syntynyt 6.5.2020. Aiko on Islanninlammaskoira rodultaan. Ystäväni kasvattaa islanninlammaskoiria pienimuotoisesti kotioloissa ja meninkin hänen luokseen hierottavaksi jolloin kävin elämäni kalleimmassa hieronnassa koskaan. Aiko valtasi sydämeni totaalisesti. Se piereskelevä pentu suoraan naamani alla nukkumassa. Siitä ei mennytkään kuin vajaa pari viikkoa niin Aiko muutti meille. Tämä kun oli vähän tällainen "hups oho" pentu niin annoin miehelleni oikeuden nimetä pienen karvapallon.  Näin siis Aikosta tuli Aiko - aka Aikeli, mamman mussukka, Aiko boi, Aikolainen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Islanninlammaskoirahan ei ollut minulle tuttu rotu entuudestaan millään tavalla. Kun olin klinikkaeläinhoitajakoulussa niin yhdellä luokkakaverilla oli kaksi issikkaa, mu...

Viikko vierähtänyt

Viikko Saksassa uudessa kodissa on mennyt nopeasti. Mukaan on mahtunut ahdistusta, huolta, turhautumista mutta myös iloa ja onnea. Viimeviikolla sain yhden ahdistuskohtauksen - onneksi se oli hyvin lievä. Helpotti, kun laitoin musiikit korville ja menin koiran kanssa kävelylle. On ollut hieman turhauttavaa, kun olemme mieheni kanssa rekisteröineet minua Saksan asukkaaksi ja erinäisille tahoille ja kaikki ei ole mennyt aivan mutkitta. Osa asioista pitää aktivoida netissä ja tuntuu, että juuri minun kohdallani nettisivut ei toimi tai ei muuten vain rekisteröitymiset onnistu. Näin kävi pankin sekä puhelinliittymän kanssa. Mutta vaikeuksien kautta voittoon! Nyt minulla on saksalainen pankkitili ja kortti (PIN-koodia odottelen vielä postitse), puhelinnumero, olen sairaskassan jäsen, minulla on oma henkilökohtainen sekä veronumero. Näiden pitäisi riittää siihen, että saan nyt aloittaa työt.  Uudelle pomolleni olen jo ilmoittanut kaikki tarvittavat mitä täytyy ja loput tiedot menee pomoll...

Ahdistus kolkuttelee oven takana

Enkä kyllä todellakaan ajatellut avata sille ovea. Antaa sen huudella postilaatikosta sisään hävyttömyyksiä. Minä pystyn tähän. Yritän olla kuuntelematta niitä asioita mitä se huutelee. Nyt olen jo hieman alkanut ymmärtää, että oikeasti asun täällä. Vaikka en ole vielä töitä aloittanutkaan eikä edes postia ole vielä tullut. Mutta se, että tänään aamulla kävimme kunnantalolla rekisteröimässä minut asukkaaksi ja pankin kanssa tein netin välityksellä henkilöllisyyden todentamisen, ettei tarvitse mennä paikan päälle joten pian saan myös pankkitilin avattua täällä. Sen jälkeen puhelinliittymä ja sairaskassa ynnä muut. Ahdistus joka kolkuttelee oven takana on monien tunteiden ja pelkojen möykky.  Möykky sisältää tunteita mm. pelko, jännitys, ikävä, epäonnistumisen pelko, menettämisen pelko. Pelot sen sijaan ovat ehkä suurimmalta osin niitä, että en osaa kieltä ja kaikki minulta sitä kovasti odottavat ja olettavatkin jo. Pitäisi harjoitella kovemmin. Pitäisi yrittää kovemmin. Mutta jotenk...

Lääkityksestä luopuminen

Puhuimme aiemmin sekä terapeuttini sekä lääkärini kanssa lääkityksen lopettamisesta.  Aiemmin oli puhetta, että pari kuukautta muuton jälkeen kun on ollut hyvä ja tasainen olo niin voin lopettaa lääkityksen. Mikä tarkoittaisi vuoden lopussa. Olen itsekin ollut sitä mieltä, että se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Tähän saakka. Nyt kun kaikki tämä muuttostressi alkoi niin marssin apteekkiin ostamaan lääkkeet seuraavalle puolelle vuodelle. En halua täällä joutua menemään lääkäriin ja selittää kaikkea mitä on ollut edellisen puolentoista vuoden aikana. 2 x 98 tablettia riittää siis noin puoleksi vuodeksi ja unilääkkeestä kun menee vain 1/4 tabletti niin nekin 1,5 pakettia luulisi riittävän hetkeksi. Niin kuin terapeuttinikin sitten viimeisellä tapaamisella sanoi, että ehkä on parempi idea se, että en nyt mieti asiaa ollenkaan ja syön nyt lääkkeitä yli vuodenvaihteen ja sitten katsotaan, että miltä tuntuu.  Vaikka miten tämä on aina ollut turvapaikkani ja tunnen jo heti oloni kot...

Muutto Saksaan

Kuva
Ensimmäinen aamu uudessa kodissa. Toki olenhan ollut täällä monet kerrat aiemminkin, mutta en ole täällä virallisesti asunut. Tällä hetkellä kun mietin tätä asiaa niin vatsanpohjassa kivistää. En ole oikein vieläkään ymmärtänyt, että oikeasti nyt asun täällä. En palaa kuukauden päästä kotiin. Katsotaan huomenna sitten meneekö yhtään enempää jakeluun, kun menemme kunnantalolle rekisteröimään minut asukkaaksi. Matkamme kohti Freiburgia alkoi Lemiltä torstai aamuna klo 8.30.  Auto pakattu ääriään myöten täyteen (paitsi kattoon saakka, taustapeilistä pitää nähdä Saksassa, muuten tulee sakot). On vaikka mitä; Aikon kuljetusboksi + Aiko, läksiäislahjat ystäviltä ja töistä, imuri (koska Hoover Pet Edition), muumijuttuja (tietenkin), pöllöt (tietysti), vaatteita, kenkiä, astioita ja muuta tilpehööriä mitä nyt naiset mukaansa ottaa.  Matka Helsinki-Vantaan lentokentälle sujui hyvin. Saksaan tarvitsee joko koronatestin, todistuksen sairastetusta koronasta tai täyden rokotussuojan. ...