Sekalaista Elämää

Tämä on vain niin osuva minun kohdallani. Se tunne, kun kaikki on vihdoin hyvin ja sitten oma pää alkaa "temppuilla". Keksiä mitä ihmeellisimpiä syitä olla huolissaan ja peloissaan tulevaisuudesta, parisuhteesta ja omasta itsestä.  Viimeaikoina minulle on tullut pelko, että mitä jos mieheni kanssa asiat eivät enää olekaan niin kuin ennen. Miksi? Ei mitään hajua. Onko jotain tapahtunut? Ei.  Kerroin tästä miehellenikin sen jälkeen, kun näin painajaisia missä hän ilmoitti minulle, että hänen rakkautensa minua kohtaan hiipuu hiipumistaan. Olo seuraavana päivänä oli niin surkea ja uni kun oli niin todentuntuinen, aloin väkisinkin miettiä että mitä jos. Kuten taas kerran sain huomata niin asioista puhuminen auttaa. Kerroin miehelleni tunteistani ja siitä, että minua harmittaa kun meillä ei ole enää mitään yhteistä aikaa emmekä enää tee mitään yhdessä. Molemmat olemme aivan tuskaisen väsyneitä töidemme jälkeen ja viikonloput usein meneekin molemmilla tehdessä ei mitään. Sovimmekin ...

Nimittäin lääkkeetön elämä. Tai no ainakin uni ja ahdistus / masennuslääkkeetön. Kipulääkkeitä on parina edellisenä viikkona mennytkin sitten vähän enemmän. Selkä vaivaa ja sen myötä edelleen eletään päänsäryssä. Ei siitä sen enempää. Uni / nukahtamislääkkeet olen jättänyt jo pois. Olen ollut nyt 3 viikkoa ilman. Olen nukkunut paremmin kuin ikinä uskalsin edes odottaa ja toivoa. Täällä Saksassa hyvä olla. Painajaisia ei ole ollut pitkiin pitkiin aikoihin. Jos näen unia niin ne ovat vain todella outoja. Haluan korostaa sanaa _todella_. Ilman unilääkkeitä en ole ehkä ollut niin väsynyt aamuisin kuin unilääkkeen kanssa. Muutamana iltana nukkumaan mennessä tuntui, että en ole "tarpeeksi" väsynyt ja aloinkin miettiä kaikkia asioita sekä kuuntelemaan kaikkia mahdollisia ääniä jotka saattaisi alkaa häiritsemään. Lopulta kuitenkin jossain vaiheessa on uni tullut. Onneksi. Ahdistuslääkkeitä on kuukaudeksi. Vielä ainakaan ei "jännitä" ajatus siitä, että mitäs sitten kun ne oi...