Huonot yöt alkaa jo *piiiiip* ...
Oi rakas Nukkumatti. Olen ollut kiltti ja ottanut lääkkeet niin kuin lääkäri on ohjeistanut niin miksi et voi tulla ja tuoda unihiekkaa minunkin silmiini? Miksi unilääkkeet eivät tehoa. Olen vain tuskaisen väsynyt, mutta silti en nuku kunnolla. Alan olla taas niin uupunut, raivostunut, väsynyt ja suorastaan vittuuntunut siihen, että yöni menevät päin mäntyjä. Viime yö oli taas oikein loistava. Taas aivan omaa laatuaan. Se saakin "yksi paskimmista öistä" - mitalin. Heräsin ensimmäisen kerran kello 2 yöllä. Väsytti, mutta en saanut unta. Piti nousta vessaan. Koirakin halusi pissalle. Käytin koiran pissalla ja menin itsekin takaisin sänkyyn. Mietin jonninjoutavia asioita. Millään niistä ei ollut mitään oikeaa merkitystä. Aivot vain lähinnä huutaa "biiduu biiduu biiduu" ja apina hakkaa lautasia yhteen. Mietin mitä se apina näyttää. Mietin minkä tyylinen torvi huutaa biiduuta. Nukahdin. Näin painajaisia ja heräsin kello 5.00 uudestaan. Kävin taas ulkona, tällä kertaa...