Sekalaista Elämää

Tiedän, että isäni ei tule tätä koskaan lukemaan mutta haluan silti yrittää selittää hänelle miltä minusta tuntuu.  Jo aiemmin, kuin minulla alkoi vatsaoireet ahdistuksen ja stressin takia niin hän reagoi todella voimakkaasti siihen, kun kerroin asiasta. Että ahdistuksen aiheuttaman vatsakrampin hoitoon lääke.  Isäni totesi lähes vihaisena: "Ei sinulla mitään ahdistusta ole!!" Siitä asti olen yrittänyt tehdä kaikkeni peittääkseni ja salatakseni tämän asian häneltä.  Hän ei ymmärrä. Hän on se niin sanottu "vanhan kansan ihminen". Elänyt aikana jolloin masennus, ahdistus, homous jne. ei ole ollut sallittua ja normaalia. Joutui pakkohoitoon. Siksi hän ei varmasti ymmärrä asiaa. Niistä asioista ei ole silloin puhuttu. Se kamala vaiettu aihe.  Hän on myöskin todella kovaluonteinen. Ihan niin kuin minäkin. Mutta vain monta kertaa kovempi. Välillä hän ei edes yritä ymmärtää tai edes halua yrittää. Siltä minusta tuntuu. Hän on vain jotain mieltä ja piste. Asia ei voi muuttu...

Tunteet.  Ne ovat tärkeitä. Ne ovat monimutkaisia. Ne ovat kivuliaita. Ne ovat ihania. Ne tuntuvat hyvältä. Ne ovat vaikeita. Ne ovat hämmentäviä. Ne ovat osa ihmistä ja elämää. Osa minua. Jokaiseen hetkeen liittyy jokin tunne. Vaikka sitä ei sillä hetkellä ajattelisikaan tai tunnistaisikaan. Tunteita on monia. Ilo, suru, pelko, ahdistus, jännitys, toivo, onnellisuus, ikävä, rakkaus, pettymys, viha, odotus, loukkaus, ärsytys ja stressi.  Näitä tunteita minä koen. Jokin näistä tunteista on minulla läsnä päivittäin. Tunteita minun pitää osata tunnistaa. Miksi tunnen näin? Voinko tehdä asialle jotain, etten tuntisi esimerkiksi vihaa tai pettymystä? Miksi minua ahdistaa? Miksi olen jännittynyt - mitä jännitän? Mikä tekee minut surulliseksi? Olen vihdoin pitkästä aikaa alkanut tuntea taas iloa ja onnellisuutta. Olen ollut koko ajan onnellinen puolisostani ja elämästäni tietenkin, mutta myös onnellisuutta itseäni kohtaan - minä selviän tästäkin vaikeasta ajanjaksosta. Niin pitkään j...