Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuuta 31, 2020.

Vuosi vaihtuu. Miten on mennyt ja mitä ensi vuonna? Korona riivaa meitä...

Vuosi 2020 on ihan juuri ohi ja sehän on ollutkin yksi iso paha painajainen. Monelle meistä yhtä helvettiä suorastaan. Sairastelua, kuolemaa, pelkoa ja jatkuvaa epävarmuutta.  Huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä ja tyhmyyttä.  Huolellisuutta, välittämistä ja sääntöjen noudattamista onneksi myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vuosi on ollut minullekin raskas. Niin koronan kuin uupumukseni vuoksi. Korona ja sen pelko eivät ainakaan auttaneet asiaa yhtään.  Puolisoni kun ei asu täällä niin matkustamisesta on tullut todella stressaavaa. Onneksi molemmat olemme olleet todella varovaisia ja tarkkoja sen suhteen. Asemalla jatkuvasti hengityssuojain ja käsiä pestään ja desinfioidaan. Mutta silloin maaliskuussa kun tämä korona räjähti käsiin alkoi minun yksi helvetin jakso. Emme nähneet puolisoni kanssa neljään kuukauteen. Välillä ajattelin, että menetän järkeni. Odotin ja odotin ja ikävä oli niin kova, että rintaa koski.  Onneksi se siitä sitten helpotti ja pä...