Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuuta 23, 2021.

Kiitos Hermu

Kuva
Viikko sitten maanantaina tein elämäni vaikeimman päätöksen. Rakas koiramme Hermu pääsi viikko sitten keskiviikkona taivaan kotiin. Nyt Hermulla ei ole enää kipua ja stressiä. Hermu alkoi olla jo hyvin sairas ja sen myötä myös kivulias.  Hermun sairaudet alkoi pikku hiljaa lisääntyä sen jälkeen, kun hän täytti 5. Ensin alkoi ihoallergia. Siihen hän söikin allergialääkettä joka kesä. Aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn / alkutalveen. Talvi oli ainut aika jolloin Hermu ei kutissut. Silmissä oli todettu kaihia jo hieman ennen tätä, mutta ei vielä silloin vaikuttanut. Nyt loppuajasta aloin epäilemään, että silmissä oleva kaihi voisi mahdollisesti olla levinnyt ja jo vaikuttaa jollain tapaa näköön saaden Hermun tuntemaan olonsa epävarmaksi ja sen myötä stressaantuneeksi ja jopa välillä pelokkaaksi. Tämäkin asia todettiin eläinlääkärillä, että kaihi oli levinnyt.  Hermulla todettiin muutama vuosi sitten myös sappirakon mucocele eli sappirakossa limakertymää / sakkaa. Ensin se sak...