Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuuta 7, 2021.

Kuulumisia terapeutin kanssa

Kuva
Nyt on vaihdettu kuulumisia terapeutin kanssa taas. Hän oli samaa mieltä lääkityksen purkamisen suhteen, että ei todellakaan kannata lopettaa ennen kuin elämä Saksassa on kunnolla tasoittunut ja arki sujuu hyvin ilman kummempia stressejä.  Eli loppuvuodesta sitten katsotaan, että mikä olo on ja sen mukaan lähden sitten purkamaan Citalopramia. Nukkumisen suhteen tällä hetkellä menee ihan hyvin. Nukun koko yön heräilemättä ja ilman painajaisia. Edelleen minulla on iltoja jolloin en tunnu millään saavan unen päästä kiinni ja paljon unia.  Sen vuoksi jatkankin nukahtamislääkkeitä. Ne on kuitenkin turvallisia käyttää eikä aiheuta riippuvuutta tai vierotusoireita kun ne lopetan.  Mirtazapinia en ole nyt noin viikkoon syönyt. Vaihdoin sen nyt siihen Ketipinoriin jonka silloin sain psykiatrilta. Tuntuu, että se ei iltaisin väsytä niin hyvin kuin Mirtazapin, mutta annan sille kuitenkin vielä mahdollisuuden. Jos tuntuu edelleen, että se ei kunnolla tahdo alkaa väsyttää ja nukahtami...