Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 2, 2021.

Psykiatrin ja työterveyslääkärin ajat

Kuva
Eilen 1.3. kävin psykiatrin vastaanotolla. Olin oikeastaan itsekin melkoisen yllättynyt, että sinne meneminen ei tuntunut enää millään tasolla epämiellyttävältä. Odotin vain normaalisti aulassa niin kuin mille tahansa lääkärille. Psykiatri kun kysyi, että miten minulla menee ja mitä kuuluu niin kuulosti jopa omaan korvaani oudolta sanoa, että itseasiassa ihan hyvin menee. Huomioiden esimerkiksi kuukausi sitten oloni. Jolloin ajattelin, että en minä tule täältä nousemaan pitkään aikaan.  Mutta tottahan se on - olen jo kohta kolme viikkoa voinut oikeasti hyvin. Uskomatonta mutta totta. En uskonut vielä hetki sitten, että alkuvuodesta tulen voimaan oikeasti paremmin. Olin jumissa pilkkopimeässä sokkelossa enkä tiennyt, että mihin suuntaan lähteä. Mutta jollain ihmeen kaupalla löysin sen reitin joka alkoi hiljalleen kirkastua ja löysin tieni pois. Nyt edessäni odottaa toinen sokkelo, mutta se ei onneksi ole pilkkopimeä. Siellä on valoa. Se sokkelo aletaan sitten rämpiä läpi sen psykote...