Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Miten meni Joulu?

No ei itseasiassa kovin mukavasti... Viime tiistaina mies positiivinen ja minä sitten keskiviikkona. Jipii, meillä on korona. Maanantaina ja tiistaina olin töissä maskin kanssa sillä sunnuntaina meillä oli vieraita joista yli oli sitten maanantaina positiivinen, onneksi olin varovainen vaikka häneltä tauti ei meille tullutkaan. Luultavasti joltain kauppareissulta sillä emme ole missään käyneet. Keskiviikosta lauantaihin oli todella kovan flunssan oireet molemmilla. Sunnuntaina edelleen flunssainen olo, mutta parempaan päin ja nyt tänään ensimmäinen voisi sanoa normaali päivä. Hyvä ajoitus sillä huomenna mentävä töihin. Joulu meni sitten kotona kaksin parannellessa koronaa. Ei tehty kerta kaikkiaan mitään. Koitin vähän koiraa kotona aktivoida, kun voin vain kuvitella kuinka tylsä elämä Aikolla oli kun me molemmat vain maattiin.  Tauti nyt ei tällä kertaa ollut niin paha, kuin edellisellä kerralla. Toisaalta ei voi sen kummemmin vertailla, kun oirekuva oli kovin erilainen. Minua ahdi...

Joulu lähestyy - ajatuksia kuluneesta vuodesta

Kuva
Vuosi alkaa olla aikalailla taputeltu. Mielessä on taas kuluneen vuoden tapahtumia joista saan olla jälleen kerran enemmän kuin kiitollinen. Olen myös kiitollinen itselleni. Haluan kiittää itseäni, kun uskalsin olla rohkea. Uskalsin jättää huonon ja myrkyllisen työn ja ottaa vastaan uuden haasteen ja huomata kuinka positiivisesti se on vaikuttanut niin minuun itseeni kuin meidän parisuhteeseenkin mieheni kanssa. Myös kiitän itseäni siitä, että olin rohkea ajoissa hakiessani apua ahdistukseeni. Kerran olen sen jo kovaa ja ei niin positiivista kautta oppinut, että ei kannata jäädä yksin niiden asioiden kanssa ja odottaa. Viimekuussa juhlimme viisivuotispäiväämme. En antanut mies paralle vaihtoehtoja ja menimmekin sitten ravintolaan juhlistamaan. Oli ihanaa enkä voisi olla kiitollisempi siitä, että minulla on hänet. Kumppani, paras ystävä (yksi niistä), tukipilari ym. Mitä näitä kliseitä nyt on. Mutta totta jokainen. Voin aina luottaa siihen, että mitä ikinä päätänkin niin hän seisoo rinn...