Sekalaista Elämää

Vuosi 2020 on ihan juuri ohi ja sehän on ollutkin yksi iso paha painajainen. Monelle meistä yhtä helvettiä suorastaan. Sairastelua, kuolemaa, pelkoa ja jatkuvaa epävarmuutta.  Huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä ja tyhmyyttä.  Huolellisuutta, välittämistä ja sääntöjen noudattamista onneksi myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vuosi on ollut minullekin raskas. Niin koronan kuin uupumukseni vuoksi. Korona ja sen pelko eivät ainakaan auttaneet asiaa yhtään.  Puolisoni kun ei asu täällä niin matkustamisesta on tullut todella stressaavaa. Onneksi molemmat olemme olleet todella varovaisia ja tarkkoja sen suhteen. Asemalla jatkuvasti hengityssuojain ja käsiä pestään ja desinfioidaan. Mutta silloin maaliskuussa kun tämä korona räjähti käsiin alkoi minun yksi helvetin jakso. Emme nähneet puolisoni kanssa neljään kuukauteen. Välillä ajattelin, että menetän järkeni. Odotin ja odotin ja ikävä oli niin kova, että rintaa koski.  Onneksi se siitä sitten helpotti ja pä...

Kun on sairaslomalla pidemmän aikaa joutuu kelan sairauspäivärahalle. Ainakin yritys jossa minä työskentelen ei makseta sairausloman ajan palkkaa kuin viikko. Sen jälkeen alkaa kelan sairauspäiväraha. Kelan sairauspäiväraha on erittäin surkea - noin 50€ / päivä.  Ja kelan raha alkaakin vasta viikon karenssin jälkeen. Ensin tulee muutamalta päivältä rahaa ja sitten myöhemmin isompi summa.  Nyt kävi samalla tavalla. Saan ensin kahdelta päivältä ja ensikuun alussa sitten loppuajalta. Minusta vähän hassua.  Mutta tässä vaiheessa kyllä toisaalta hyvä sillä on laskuja jotka erääntyvät kuun alussa. Pidemmällä sairaslomalla on täytynyt laittaa lainat tauolle. Maksan siis vain korot lainoistani. Opintolainan lyhennys on niin pieni, että jatkan lyhentämistä normaalisti. Rahahuolet on koko ajan takaraivossa ja lähes päivittäin mietin, että voinko ostaa sitä tai tätä, koska seuraavan kerran tulee kelasta rahaa, paljon minulla on jäljellä ja mitä laskuja ensikuussa täytyy maksaa. Pyst...

Haluan paeta.  Haluan pois täältä. Haluan pakoon juuri nyt kaikkea mikä minua ympäröi.  Ahdistaa. Ei onneksi niin paljon kuin yleensä. Kiitos lääkkeiden. Haluaisin pakata autoon vain vaatteeni, puolisoni ja lemmikkini ja ajaa pois täältä. En tiedä edes minne, mutta jonnekin. Haluan vain pois. On ihan kauhea tunne, kun tuntuu että en enää kuulu tänne. Onko minun oikeasti pakko olla täällä? No tavallaan ei. Kauhea tunne, kun tuntuu että ahdistaa eikä enää kotoa pois lähteminen auta. Pitäisi päästä pidemmälle. Kauemmas pois. Pidemmäksi aikaa.  Onhan se jo ollut suunnitelmissa puolisoni kanssa, että muutamme pois täältä mutta olen todella kärsimätön ihminen. Nykyään vielä enemmän kuin ennen. Ei ole muutenkaan kärsivällisyyttä ja hermoja jäljellä juuri lainkaan. Sitten pitää vielä odottaa suurta muutosta. Sellaista mitä olen odottanut jo pitkään. Tuntuu, että ei se tule koskaan tapahtumaan edes. Kaikki heti minulle nyt! Haluan vain paeta kaikkea täällä. Vastuuta, työtäni ja ve...

Tiedän, että isäni ei tule tätä koskaan lukemaan mutta haluan silti yrittää selittää hänelle miltä minusta tuntuu.  Jo aiemmin, kuin minulla alkoi vatsaoireet ahdistuksen ja stressin takia niin hän reagoi todella voimakkaasti siihen, kun kerroin asiasta. Että ahdistuksen aiheuttaman vatsakrampin hoitoon lääke.  Isäni totesi lähes vihaisena: "Ei sinulla mitään ahdistusta ole!!" Siitä asti olen yrittänyt tehdä kaikkeni peittääkseni ja salatakseni tämän asian häneltä.  Hän ei ymmärrä. Hän on se niin sanottu "vanhan kansan ihminen". Elänyt aikana jolloin masennus, ahdistus, homous jne. ei ole ollut sallittua ja normaalia. Joutui pakkohoitoon. Siksi hän ei varmasti ymmärrä asiaa. Niistä asioista ei ole silloin puhuttu. Se kamala vaiettu aihe.  Hän on myöskin todella kovaluonteinen. Ihan niin kuin minäkin. Mutta vain monta kertaa kovempi. Välillä hän ei edes yritä ymmärtää tai edes halua yrittää. Siltä minusta tuntuu. Hän on vain jotain mieltä ja piste. Asia ei voi muuttu...

Tunteet.  Ne ovat tärkeitä. Ne ovat monimutkaisia. Ne ovat kivuliaita. Ne ovat ihania. Ne tuntuvat hyvältä. Ne ovat vaikeita. Ne ovat hämmentäviä. Ne ovat osa ihmistä ja elämää. Osa minua. Jokaiseen hetkeen liittyy jokin tunne. Vaikka sitä ei sillä hetkellä ajattelisikaan tai tunnistaisikaan. Tunteita on monia. Ilo, suru, pelko, ahdistus, jännitys, toivo, onnellisuus, ikävä, rakkaus, pettymys, viha, odotus, loukkaus, ärsytys ja stressi.  Näitä tunteita minä koen. Jokin näistä tunteista on minulla läsnä päivittäin. Tunteita minun pitää osata tunnistaa. Miksi tunnen näin? Voinko tehdä asialle jotain, etten tuntisi esimerkiksi vihaa tai pettymystä? Miksi minua ahdistaa? Miksi olen jännittynyt - mitä jännitän? Mikä tekee minut surulliseksi? Olen vihdoin pitkästä aikaa alkanut tuntea taas iloa ja onnellisuutta. Olen ollut koko ajan onnellinen puolisostani ja elämästäni tietenkin, mutta myös onnellisuutta itseäni kohtaan - minä selviän tästäkin vaikeasta ajanjaksosta. Niin pitkään j...

Pitäisikö lakata välittämästä?  Ei välittäisi enää mistään. En antaisi minkään vaikuttaa itseeni.  Olisiko kaikki helpompaa jos vain menisi eteenpäin zombien lailla? En ottaisi mitään enää henkilökohtaisesti. Lakkaisin välittämästä liikaa työasioista - olenhan kuitenkin vain töissä siellä. En ole siellä vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. He ovat vain työkavereita. Ei perhettä tai parhaita ystäviä. Vaikka sieltä lähtisin niin en tulisi olemaan koskaan kenenkään heidän kanssaan sen jälkeen tekemisissä. En luultavasti edes juttelisi viesteillä. No yhden, mutta hän on ystäväni muutenkin kun vain töissä joten sitä ei lasketa. Olisiko helpompaa vain lakata ajattelemasta ja stressaamasta raha-asioita. Sille kun ei mitään mahda. Tilanne on mitä on ja sen kanssa nyt on vaan elettävä. Piste. Sitä rahaa kun ei tule sen enempää mistään ja laskut nyt vaan on maksettava. Mistään ei voi enää tinkiäkään koska kaikki ylimääräinen on jo leikattu pois.  Pitäisikö lakata ajattelema...

Olen tullut ääniherkäksi. Olen ennenkin ollut, mutta nykyään se on entistäkin pahempi. Ääniherkkyydellä tarkoitan sitä, että _kaikki_ ylimääräiset pienetkin äänet häiritsee. Haluan niiden loppuvan. Olkaa hiljaa. Pyydän. Etenkin silloin jos olen ollut käymässä jossain jossa on ollut paljon hälinää, töissä jossa on jatkuvaa melua ja ääntä tai keskustellut paljon jonkun kanssa niin tarvitsen hiljaisuutta. Täydellistä hiljaisuutta. Mistään ei saa kuulua mitään. Mutta eihän se ole mahdollista.  Kun on lemmikkejä eikä asu omakotitalossa kaupungin ulkopuolella niin jostain kuuluu aina ääniä. Nykyään autoa ajaessakin usein suljen radion koska en voi sietää sitä, että siellä on ääniä. Onneksi auton omat ajamisen äänet eivät haittaa. Vielä. Lemmikit nuolee itseään tai syö lelua/leikkii niin, että kuulen maiskuttelua on niiden lopetettava. Onneksi lopettaa käskystä. Ihme kyllä vinkuva lelu ei useimmiten haittaa. Hyvinä päivinä. Huonoina kyllä. En tiedä, että miksi nykyään olen vielä enemmän ä...

En tiedä muista, mutta ainakin minä koen tällä hetkellä syyllisyyttä monista asioista. Ahdistus ja lievä masennus vain ruokkii syyllisyyden tunteita. Tiedän, että minun ei tarvitse olla huolissani näistä asioista, niiden miettiminen on turhaa ja uuvuttavaa mutta silti koen syyllisyyttä näistä asioista. En vain voi sille mitään että ne ajatukset ovat ajatuksissani. En vain saa niitä katoamaan. Vaikka yritän. Yritän aina miettiä, että asia ei ole näin. Kaikki on hyvin - silti se sama ajatus "mitä jos kuitenkin?" tulee takaisin kummittelemaan. Syyllisyys tuntemuksena on uuvuttavaa. Sen vuoksi koen itseni myös epäonnistuneeksi tietyissä asioissa. Olen heikko koska olen sairaslomalla ja sen vuoksi syyllisyyttä siitä, että työkaverini ovat minun takiani pulassa. Vaikka tiedän, että minun ei pitäisi miettiä asiaa näin niin en voi olla myöskään miettimättä. Olen jo hieman paremmin saanut järjesteltyä tätä asiaa ajatuksissani eikä syyllisyys paina enää 'niin' paljon kun aiemmi...

Nautin. On hiljaista. Puoliso vielä nukkuu ja minulla on aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni hetki ennen kuin loput talon väestä herää ja alkaa joulun tohinat. Sain eilen mietittävää. Toki en positiivista sellaista. Asia joka on vainonnut minua jo vuosia ja jota en ole vieläkään saanut päätökseen. Nyt minulla on hetki aikaa miettiä asiaa omassa rauhassa ja täydessä hiljaisuudessa. Makuuhuoneesta kuuluu välillä pientä tuhinaa ja kuorsausta - tiedän, että siellä on kaikki hyvin. En voisi olla kiitollisempi hänestä, aionkin sen tänään puolisolleni kertoa taas että kuinka paljon hän minulle merkitsee. Vuosien ajan olen tätä asiaa miettinyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä pystyen unohtamaan koko asian kunnes se palaa taas ajatuksiini.  Minun pitäisi pystyä antamaan anteeksi. Täysin.  Jos ei kyseisen ihmisen vuoksi tai hänelle niin itseni vuoksi. Ei ole hyvä olla vuosia vihainen ja kantaa kaunaa. Se syö sisältäpäin.  Mutta en ole vielä pystynyt - en täysin. Miten jo...

Ne rakkaat ja tärkeät ihmiset jotka mainitsin ensimmäisessä kiitos-postauksessa eivät suinkaan ole ainoat jotka ovat olleet tukenani tänä vuonna joka on ollut minulle erityisen raskas henkisesti. Siksi haluankin vielä kiittää kahta erittäin tärkeää ystävää. Toinen ystävistä on ollut ystäväni lähes koko elämäni ajan. Hän on ollut aina minun tukenani ja voisinkin sanoa, että hän on minulle kuin toinen sisar.  Hän on avulias, aina yrittää löytää oikeat sanat. Hän kuuntelee kaiken sen mitä haluan sanoa eikä hän koskaan tuomitse. Kiitos siitä sinulle rakas ystäväni! Sinulle on helppo puhua. Helppoa kertoa niin asia kuin asia. Vaikka asia olisikin todella henkilökohtainen niin en koe keskustelua vaikeaksi tai kiusalliseksi kanssasi - tämä merkitsee minulle paljon! Kiitos! On ihanaa tietää, että sinä myös tulet olemaan elämässäni tästäkin eteenpäin aina. Sinä et häviä. Sinä et petä. Sinä et katso pahalla silmällä.  Sinä vain autat. Ymmärrät. Rakastat. Olet läsnä. En ehkä kerro tätä t...

  Joulu. Ei, en ole jouluihminen. Enää. Olen ennen ollut. Ennen rakastin joulua. Siihen liittyviä joululauluja, koristelua, lämmintä oloa, sukulaisilla vierailua, hyvää ruokaa - kaikkea mitä jouluun kuului. Sitten jokin muuttui. Ehkä se on vain liian kaupallinen juhla nykyään. Ehkä kun perhe on ajautunut "erilleen". Ehkä minusta tulee uudelleen jouluihminen jos joskus saan omia lapsia ja oman perheen? Aion edes yrittää silloin. Jos en aidosti, niin teeskennellen - toivottavasti tulevien lasteni tähden. Siitä asti, kun intoni ja mielenkiintoni jouluun loppui on se tuntunut pakonomaiselta. Minun täytyy mennä vierailulle ja syömään sukulaisille koska pakko. Koska onhan joulu. Minun on pakko ostaa joululahjoja koska muutkin.  Minun on pakko päivittää jotain kivoja ällöttäviä joulukuvia Instagramiin ja Facebookiin koska muutkin?  Ehkä en halua vaikuttaa erilaiselta kuin muut? Vialliselta? Kuka ei tykkäisi joulusta? Kaikkihan pitävät joulusta. Vai pitävätkö? (Itseasiassa lähipi...

Niin kuin aiemmin jo kirjoittelinkin harmaasta päivästä, että kuinka ei tunnu miltään ja toisaalta kyllä mieluummin sen valitsenkin kuin ahdistuneisuuden. Koska vain huomatakseni - harmaa päivä ei olekaan välttämättä kokonaan harmaa. Vaikka se on aiemmin ollutkin. Harmaa päivä voi muuttua myös todella huonoksi. Saada mustan värin rinnalleen. Mattamustan.  Harmaa päiväni muuttui kuin sormia napsauttamalla aivan järjettömän huonoksi.  Olin ahdistunut. Todella ahdistunut. Ei voinut olla paikallaan, ajattelin että happi loppuu keuhkoista kesken enkä saa vedettyä niihin enää ilmaa. Itketti. Olin täysin voimaton. Vailla suojaa. Tunsin itseni jotenkin huonoksi. Tuntui, että missään ei ole taas mitään järkeä. Halusin vain itkeä ja huutaa. Kaiken pahan pois. "AAAAAAA MENE POIS!!!!!!!". No en kyllä viitsinyt huutaa. Ja mistä syystä ja mikä tämän olotilan laukaisi? En tiedä.  Sehän tässä uuvuttavaa onkin, kun koskaan en tiedä että mikä ahdistuskohtauksen laukaisee. Kun tietäisin nii...

Kun pitäisi ahdistaa tänään, mutta ei ahdista. Kiitos lääkityksen. Lääkäri sanoikin, että lääkityksen pitäisi estää ahdistavan olon tulevan liian voimakkaana. Tai jopa estää niiden tulo kokonaan. Tiedostaisin vain sen, että tänään olisi sellainen päivä. Niin kuin pystynkin tiedostamaan. Ensin minulla meni hieman pienemmällä annoksella ja sillä ei ollut toivottua vaikutusta ja edellisellä lääkärikäynnillä nostimme lääkitystä hieman ja nyt se toimiikin toivotulla tavalla. Tiedän, että näinä päivinä kun minulla on huonosti nukuttu yö alla niin on päivä hyvin vaikea ja ahdistava. Nyt lääkityksien toimiessa päiväni ovat harmaita. Harmaalla tarkoitan, että oikein mikään ei tunnu miltään. Jossain sisälläni tunnen ja tiedän että nyt ahdistaisi ja paljon jos lääkitys ei sitä estäisi. Tämä olisi taas se erittäin huono päivä jolloin tuntuisi, että köysi on kaulan ympärillä puristamassa ja asunto pienenisi metri metriltä ympärilläni ja lopulta litistäisi minut mukanaan jos jäisin sisälle.  Näi...

  Tämä on kiitoskirje kaikille heille jotka ovat olleet tukenani tämän vaikean jakson aikana.  Ystäväni Kiitos sinulle erittäin paljon, että olet ollut tukenani. Olet aina kuunnellut huolet ja ilot. Sinun ansiostani menin ajoissa lääkäriin ja sain apua.  Ilman sinua moni päiväni olisi tylsä ja nauramaton. Sinun kanssasi on helppo olla ja voin olla oma itseni. On sitten hyvä tai huono päivä. Sinä ymmärrät.  Vaikka emme näekään niin usein kuin ainakin minä haluaisin niin tiedän, että pian taas näemme. Pian aloitan taas työnteon ja tiedän, että olet minun tukenani ja kannustamassa. Kannustamassa voimaan paremmin ja olemaan avoin ja kuuntelemaan omaa sydäntäni ja vointiani. Toivoon, että sinä tiedät tämän - voit kertoa minulle ihan kaiken ja olen täällä myös sinun tukenasi. Sinusta on tullut minun paras ystäväni ja olet todella tärkeä minulle. En ehkä ole sitä kertonut tarpeeksi usein, ehkä ollenkaan joten siksi toivonkin, että jos tavoitat tämän kirjoituksen niin tiedät...

Masennuksen oireet ilmenee jokaisella ihmisellä eri tavoin. Masennusta ja sen oireita ei välttämättä näe päällepäin ihmisestä ja siksi se onkin välillä todella vaikea huomata ja kun siitä jollekin kertoo tai kuulee jonkun kertovan voi olla mahdotonta uskoa todeksi, että kyseinen ihminen on masentunut. Itselläni aloin huomata masennusoireita vasta tämän toisen ahdistusepisodin alettua (taustalla on erittäin kauan aikaa sitten olleet masennusoireet takana joten varmaan helpommin tulee takaisin). En aluksi edes ajatellut niiden olevan masennusoireita. Vasta eräs läheiseni mainitsi minulle, että kertomani viittaa masennusoireisiin ja kävinkin tekemässä testin masennusoireista mielenterveystalon sivuilla ja tulos oli lievä masennus. Myös työterveyslääkärini teki toisenlaisen testin oireistani ja tulos oli sama - lievä masennus. Ajattelin aina, että olotilani johtuu pelkästään ahdistuksestani jota minulla oli.  Aloin kokea kaikki tehtävät asiat vastenmieliseksi. En jaksanut eikä kiinnost...

  Asia jota itse olen miettinyt todella paljon edellisen vuoden aikana ja juurikin sen vuoksi olen vain jatkanut työntekoa vaikka olen huomannut jo merkkejä uupumisesta joita kehoni ja mieleni yritti minulle viestittää pitkän aikaa. Ehkä myös se, että tiedostin ne kyllä ja tiesin että peli pitäisi viheltää poikki ennen kuin sattuu jotain pahempaa ja suurempaa mutta ei. En niin tehnyt. Koska en voinut luovuttaa. Koska olisin heikko. Olisin luovuttaja. Olisin tunteellisesti herkkä ja heikko. Minulla ei ole paineensietokykyä. En ole mitään. Mitä sitten jos jään ja pitää palata takaisin töihin? Kuinka kieroon työyhteisössä minua katsotaan, että olen ottanut "omaa lomaa".  Vain koska minusta ei näy päälle päin tunteet joita tunnen sisälläni ja ajatukseni joita mietin päivittäin. Paljon olen kuullut sitä, että miten voi olla masentunut tai ahdistunut kun se ei näy ulos päin. Miten muka voin olla ahdistunut koko ajan jos kotona on kaikki hyvin? Miten voin olla työuupunut kun olenhan...

Aion yrittää tänään vastata näihin kysymyksiin joihin sain eräänä päivänä Instagramin tarinassa vastauksen kysymykseen: "ideoita seuraavaksi aiheeksi blogiini?" Aiheena tämä on todella laaja joten ajattelin vain tehdä listauksen sen kummemmin niitä perustelematta. Mistä saan iloa/voimaa? - Lemmikeistäni - Ystävistä - Puolisoni kanssa olemisesta - Hyvistä päivistä - Hyvästä ruoasta - Tästä blogista Mitä arvostan? - Ihmisiä jotka ovat tukenani ja kuuntelevat - Puolisoani  - Kaikkia apua tarvitsevia ja siihen lähteviä - Rehellisyyttä - Aitoutta - Perhettäni - Ystäviä Mikä tekee minut iloiseksi - surulliseksi? - Ystävien kanssa kahvittelu ja ajan vietto - yksinolo - Pienet hemmottelupäivät itselle - yksinolo - Ihana aurinkoinen sää ja koiralenkki metsässä - sateiset sunnuntait - Hyvät päivät - huonot päivät - Lemmikit - lemmikkien äkillinen sairastuminen - Kahvi - Vichyn loppuminen  En nyt oikein keksinyt muuta, mutta halusin tästä kuitenkin kirjoittaa, kun asia otettiin vastauks...

Kyselin eräänä päivänä Instagramin puolella vähän aiheita, että mikä teitä lukijoita voisi kiinnostaa. Tämän vastauksen kun näin ajattelin heti, että kyllä! Tämä on ehdottomasti saavana tekstinä ulos! Koska juurikin nämä kyseiset asiat kuten ihmiset (läheiset, puolitutut, tuntemattomat), eläimet (lemmikit - omat ja muiden), julkiset paikat (lähinnä kaupoilla, kahvilla, ystävien luona ym. käyminen), liikenne (auton ratissa oleminen) tuntuu aivan käsittämättömän erilaisilta, kun on hyvä päivä vs. se huono päivä. Voisin vaikka aloittaa siitä, että tiivistettynä hyvänä päivänä elämä voittaa ja juuri mikään ei tunnu haittaavan tai saa harmistumaan. Huonona päivänä taas edes ne normaalisti iloa ja hymyä tuottavat asiat ottaa niin paljon päähän, että tekisi vain mieli kenellekään mitään sanomatta kadota maapallolta Jupiteriin ja jättää kaikki se p***a taakse jota juuri sillä hetkellä kohtaan.  Mennään vaikka tästä aihe kerrallaan joita sain esimerkiksi ja jos minulle tulee vielä jotai...

  Tukiverkosto on tärkeää, kun käy läpi ahdistusta ja masennusta. On se sitten ystävä(t), puoliso, työkaverit, perhe, terapeutti tai vaikka kriisipuhelin/chat.  Minun tukiverkostooni kuuluu vahvasti pari hyvää ystävää, puoliso ja perhettä. Heille voin kertoa avoimesti ja sen hetken tunteitani peittämättä, että miltä minusta juuri silloin tuntuu. Tiedän, että voin kenelle vain heistä soittaa vaikka keskellä yötä jos minulla on todella paha olla. En voi liiaksi heitä kiittää tästä. KIITOS! Minä rakastan teitä! 💓💓 Tukiverkoston ei välttämättä tarvitse osata auttaa kertomalla oikeita vastauksia tai tietää ratkaisua ongelmiin. He eivät ole alan ammattilaisia eikä sitä pidä heiltä vaatia tai pyytää. Siihen on terapeutit, psykologit ym. Se riittää, että saan purkaa ajatuksiani ja oloani heille ja tiedän, että he kuuntelevat.  Kävin työpsykologin kanssa keskustelemassa jo keväällä alkavasta ahdistuksestani ja vielä nyt tämän "uuden" episodin alettua. Olen häneltä saanut vähän a...