Jouluaamun hiljaisuus

Nautin. On hiljaista.

Puoliso vielä nukkuu ja minulla on aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni hetki ennen kuin loput talon väestä herää ja alkaa joulun tohinat.

Sain eilen mietittävää. Toki en positiivista sellaista. Asia joka on vainonnut minua jo vuosia ja jota en ole vieläkään saanut päätökseen. Nyt minulla on hetki aikaa miettiä asiaa omassa rauhassa ja täydessä hiljaisuudessa.
Makuuhuoneesta kuuluu välillä pientä tuhinaa ja kuorsausta - tiedän, että siellä on kaikki hyvin.
En voisi olla kiitollisempi hänestä, aionkin sen tänään puolisolleni kertoa taas että kuinka paljon hän minulle merkitsee.

Vuosien ajan olen tätä asiaa miettinyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä pystyen unohtamaan koko asian kunnes se palaa taas ajatuksiini. 

Minun pitäisi pystyä antamaan anteeksi. Täysin. 

Jos ei kyseisen ihmisen vuoksi tai hänelle niin itseni vuoksi.

Ei ole hyvä olla vuosia vihainen ja kantaa kaunaa. Se syö sisältäpäin. 

Mutta en ole vielä pystynyt - en täysin.

Miten joku voi satuttaa toista niin paljon. Miten kukaan joka kutsuu yhdeksi parhaaksi ystäväksi voi repiä sydämen rinnasta kerta repäisyllä ja vain heittää sen pois ensin murskaamalla sen? 

Eihän niin tehdä ihmiselle josta aidosti välittää ja joka on yksi tärkeimmistä.

Minun arvoni ja ystävyyteni hänelle oli yhdentekevää. Se ei oikeasti ollutkaan mitään. Kaikki mitä hänen vuoksi tein ei merkinnyt hänelle mitään. Hän vain repi kaiken palasiksi ihan kuin olisin vain ollut pieni paperin pala jonka hän vain repi osiin ja heitti pois.

Hän pyysi anteeksi. Vuosien jälkeen. En tiedä mitä ajatella.

Huomaan edelleen olevani katkera. En enää vihan vallassa yhtälailla mitä olen ollut aiemmat vuodet. Viha sisälläni on jo laantunut. Sisällä tuntuu vain...... En tiedä. En osaa pukea tunnetta sanoiksi  joka sisälläni on. Pettymys ehkä? Luotin ihmiseen täysin - enää en voi. Ikinä.

Asiat eivät voi enää palata ennalleen - koskaan.

Meidän ystävyys on rikkoutunut niin pieniin palasiin ja suuri osa niistä palasista on kadoksissa eikä niitä pysty kukaan koskaan löytämään. Eli sitä ei enää koskaan saa täydellisesti kasaan.

Ehkä sen saa kasaan niin, että mitä sinne koskaan sisälle laittaakaan niin osa pysyy sisällä ja osa valuu ulos niistä koloista joiden palaset puuttuu. Ehkä ei. Ehkä emme koskaan edes tule yrittämäänkään. 

Hän ei pyytänyt edes anteeksiantoani. Eikä hän sitä odotakaan, että antaisin anteeksi. Hyvä niin koska en ole vielä valmis antamaan anteeksi. En ennen kuin olen käsitellyt asian loppuun omissa ajatuksissani.

Hän vain halusi kertoa kuinka pahoillaan on, kuinka paljon katuu ja kuinka vihainen itselleen on siitä miten asiat menivät. Pyytää vain anteeksi.

Olen kiitollinen hänen anteeksipyynnöstään. Vaikka se tulikin vuosia liian myöhään.

Aivan liian myöhään. 

Toisaalta ehkä parempi, että se tuli nyt eikä vuosia sitten jolloin olin vielä roihuavan vihan vallassa.

Olin niin vihainen, että viha sai minut voimaan pahoin jos mietin kaikkea sitä mitä tapahtui.

Ei niin tehdä toiselle ihmiselle! Niin ei vain tehdä!

Ehkä jotain päivänä saan rauhan ajatuksissani ja pystyn hänelle antamaan anteeksi ja myös kertoa sen hänelle.

Vaikka en usko, että meistä enää koskaan  ystäviä tai edes kavereita tulisi niin olemme molemmat saaneet mielenrauhan. Asia voi jäädä unholaan sen jälkeen.

Rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta kaikille! 

Pysykää turvassa ja terveinä.

Vaalikaa ja kunnioittakaa toisianne.

Kertokaa läheisillenne kuinka paljon he merkitsevät.

Antakaa anteeksi ja sanokaa kiitos.

Ottakaa vastaan anteeksi ja kiitos.