Sekalaista Elämää

Talvi. Toisille ihanaa aikaa ja toisille ei. Minulle ei. En ole koskaan ollut talvi-ihminen. Vaikka olisi lunta ja kaunista ja sopiva pakkassää niin kyllä silti aina mieluummin valitsen kesän, lämmön ja valon. Toki onhan sellainen täydellinen talvisää kaunis. Ei siinä. Mutta talviaika uuvuttaa minusta kaiken voiman. Joka vuosi. Huomaan sen itsessäni siten, että voisin vain maata koko ajan sohvalla ja nukkua koko talven yli. Ei kiinnosta eikä edes jaksa tehdä mitään. En jaksa liikkua. En jaksa tehdä asioita joista pidän.  Ei vain kerta kaikkiaan huvita. Välillä päiväunilta ylös nouseminen on tuskallisen vaikeaa. Vaikka ei enää väsyttäisi niin tuntuu, että ei ole energiaa nousta. Ei ole energiaa jatkaa päivää. Niin kuin tänään. Tosin tänään oli pakko lähteä työpaikalleni oksettamaan koiramme joka mukavasti söi pehmokoiran korvan. Kiitos Aiko siitä. Taas... Nämä tuntemukset joita koen nyt on samantyylisiä kuin viimetalvena. Paitsi, että tällä hetkellä ei ahdista tai masenna. Enkä ole ...

Tällä hetkellä ei ole mitään valittamista tai sen kummempaa kerrottavaa.  Kaikki on tällä hetkellä melkoisen hyvin. Ei ahdista, ei masenna. Ei ärsytä eikä stressaa.  Voin sanoa, että tuntuu aika kivalta!  Töissä on ollut melkoisen kiirettä. Välillä on meinannut usko loppua, että loppuuko ne pitkät koko päivän vuorot koskaan. Mutta silti en tunne, että se kuormittaisi samalla tavalla kuin työ Suomessa jossa ahdistus ja masennus sai alkunsa. Voin hyvin täällä Saksassa ja se kokonaisuus pitääkin minut kasassa vaikka välillä töissä olisikin niin rankkaa, että tuntuu etten jaksa. Olen löytänyt hyvän unirytmin tasapainoittamaan tätä kaikkea työarjen kaaosta. Nukun 21-06 ja sillä jaksan pitkän työpäivän. Veikkaan myös, että nyt kun on parempi palkka mitä Suomessa ja rahaa jää jopa säästöönkin kaikkien maksujen jälkeen niin sekään ei stressaa - raha siis. Suomessa jouduin elämään kädestä suuhun tyylillä niin kuin moni muukin. Raha oli yksi hyvin iso stressin ja ahdistuksen aihe m...

Tämä viikko eritoten on ollut minulle todella raskasta henkisesti. Olen varmaankin huono ihminen ja sitäkin huonompi tytär, kun olen iloinen omasta rauhasta jälleen.  Rakastan isääni todella paljon ja olenkin 110% isän tyttö. Ihanaa, että hän oli käymässä. Mutta... En tiedä, että onko syynä se että isäni tulee oikeasti nyt vanhemmaksi ja vanheneminen "etenee" nopeammin kuin aiemmin.  Luultavasti. Mutta sitä myöten kasvaa myös hänellä negatiivisuus ja valittaminen. Liittyykö tämä siihen, että hän on niitä "vanhan kansan ihmisiä"? Voi olla. Minusta alkoi jo loppua kohden tuntua siltä, että eikö täällä olekaan mikään kivaa ja kaikki hyvin. Ensin hän niin sanoi, että kaikki on niin hienoa mutta toisella hetkellä alkoikin valittaa, kun oluen hinta vain nousee (lopulta maksoi 17€ 24 x 0,5l), liikaa ruokaa pitää syödä kun ei ole koskaan nälkä ynnä muuta. Puhumattakaan kaikesta muusta asioista jotka oli ihan per****tä.  Minun oli yhtenä iltana ihan sanottava miehellenikin s...

Freiburg Nyt on vihdoin kaikki asiat hoidettu. Auto on eilen saatu viimein saksan kilpiin joten enää ei tarvitse miettiä mitään. Koira rekisteröidään ensivuonna sillä Saksassa täytyy maksaa koiraveroa. Jotenkin nyt kun kaikki on vihdoin valmista eikä minulla ole enää "siteitä" suomeen jatkuvasti nähtävillä (mm. auton kilpi) niin tuntuu, että nyt se kolahtaa - hitsi, minähän asun Saksassa! Vaikka on tässä tullut jo kaksi kuukautta oltua töissä. Muutoin täällä on alkanut kyllä eläminen sujua hyvin. Olen kolmessa kuukaudessa oppinut paljon lisää kieltä ja uskallan jopa hieman enemmän sitä käyttää. Enää ei jännitä mennä kaupoille / kahviloihin ilman miestäni joka on aina hoitanut kaikki tilaukset puolestani. Nyt pärjään jo ihan hyvin kaupoilla ja kahvilassakin saan tilattua juuri sitä mitä haluan. Kahvi maidolla ja brezel tai jotain makeaa. Olen kuullut paljon terveisiä Suomesta kuinka siellä on jo kunnon talvi. Sitä ei ole kyllä ikävä. En ole koskaan pitänyt talvesta joten tämä ...

"Olen ylensyönyt täällä." "Pitää katsoa syöjän kokoa." "Ei pidä syödä enemmän kuin tarvitsee." "Älä nyt laita noin paljon!" "Tässä on ihan liikaa ruokaa." (Annoskoot oli kuitenkin mielestäni ihan normaalit. Ei isot tai pienet.) Näitä kommentteja olen saanut nyt kuulla, kun isäni on luonamme täällä Saksassa. On alkanut tuntua siltä, että olen ylensyönyt joka päivä. Siltikään emme ole. Isäni joka ei syö lähes mitään nykyään päivisin, valittaa koko ajan että syömme liikaa eikä hänellä ole ollenkaan nälkä. No eikös se ole hyvä asia? Syömme normaalisti illalla ruoan töideni jälkeen. Päivällä syön lounaan ruokatauolla.  Eikös se ole normaalia? Normaali ruokailu päivisin on aamupala, lounas, välipala, illallinen - eikö? Vai miten se meni? Totesin isälleni yhtenä iltana, että no ole sitten huomenna nälässä. Meni hermot. Ärsytti se jatkuva valittaminen ja kommentoiminen ruoasta ja syömisestä. Minun ruokailuni nykyään on aamupala, välipala, louna...

Olen kuullut muutamalta lukijalta, että tällainen aihe kiinnostaa. Yritän nyt siis koota muutamia (kymmenen...) eroavaisuuksia joita olen kokenut suomalaisena Saksassa. Nämä ovat pelkästään minun henkilökohtaisia näkemyksiäni ja asioita joita olen huomannut täällä asuessani ja jotka olen pistänyt merkille. 1. Hinnat yleisesti Olen tässä muutaman kuukauden aikana pistänyt merkille, että menee hinnat lähes plus miinus nolla Suomen hintojen kanssa. Toiset asiat kalliimpia ja toiset taas halvempia. Aluksi ajattelin, että Saksassa olisi paljonkin halvempaa kuin Suomessa. Asunnot ja vuokrat, sähkö, junat, autokorjaamot kalliimpia kuin Suomessa. Kaupat, autot, sakot (ei, en ole ottanut yhtään), alkoholi, tupakkatuotteet halvempia kuin Suomessa.  Autokorjaamot hinta järkytti ehkä eniten asuntojen hintojen jälkeen.  Viimekeväänä kun Suomessa korjautin etujarrut renkaiden vaihdon yhteydessä maksoin kokonaisuudessaan n. 600€. Nyt täytyy laittaa takajarrut täällä Saksassa ja remontti tule...

Tämä aihe ahdistaa ja vi**ttaa aivan suunnattomasti. Nyt vielä enemmän, kun talvi tekee tuloaan myös täällä Saksassa. Piti kaivaa talvivaatteita esille. Viimetalven talvitakki on liian tiukka.  Suurin osa pitkähihaisista ja huppareista on liian tiukkoja.  Housut on liian tiukkoja tai ei mahdu ollenkaan kiinni. Kyllä ne kaikki päälle menee, mutta näytän makkaralta nakinkuoressa.  Pahinta tässä on oman pääni sisällä se, että muut ihmiset näkevät lihomiseni myös ja ovat alkaneet mainita siitä. Näen valokuvista, että kyllä se kymmenen kiloa näkyy. Näen sen joka päivä ja koko ajan vyötärölläni / vatsanseudulla.  Tunnen sen olemassaolon koko ajan. Olen huomannut töissä, että mahani on niin pallo / pömppö, että lepää pöydällä kun nojaan pöytään. Hyi h... Ja se tunne minkä sisälleni saan silloin kuin joku mainitsee minulle painostani on jotain sanoinkuvaamatonta. Ja ihmiset yrittävät tehdä siitä positiivisen sanomalla "mutta tuo look sopii sinulle" , "sinulle sopii se, että ...

Halusin tehdä myös masennuskyselyn. En ole sitäkään tehnyt sen jälkeen, kun diagnosoitiin keskivaikea masennus. Tulos;  Ooooh !!  Toki melko rajoilla mennään. Mutta olen samaa mieltä tämän kanssa siinä mielessä, että ne ajoittaiset tunteet kuuluu normaaliin elämään ja tunteiden kirjoon.  Aiemmin en halunnut edes miettiä mitään, koska kaikki alkoi ahdistaa, mutta nyt voin miettiä asioita rauhassa ahdistumatta. Yksi asia kerrallaan eikä niin, että kun alan jotain asiaa miettimään niin ne kaikki viisituhatta muutakin asiaa tulee samaan ajatuskuplaan. Mieli on kirkkaampi. Ehkä masennukseni myös alkaa olla ns. taputeltu.

Tein ensimmäistä kertaa mielenterveystalon ahdistuneisuuskyselyn sitten ahdistuksen alkamisen.  En ole halunnut tehdä sitä sen ensimmäisen kerran jälkeen, koska sekin alkoi ahdistaa kuinka tulos näytti aiemmin vaikeaa ahdistuneisuutta. Mutta nyt tein sen. Tulos:  Muutamaan kohtaan enää vastasin, että muutamana päivänä. Ne koskivat minun huolestumistani ja ärtyneisyyttä. Mutta jokainenhan on joskus huolissaan ja ärtynyt. Ja se on ihan ok. Ehkä olen pian saanut selätettyä ahdistukseni kokonaan.

Sovimme viimeisellä käynnillä, että kun on pari kuukautta Saksassa mennyt niin kirjoitan hänelle sähköpostitse kuulumisia. " Hei! Meillä oli silloin aiemmin puhetta, että laittelen parin kuukauden päästä viestiä että miten on lähtenyt Saksassa oleminen sujumaan. Toisena työpäivänä sain pienen ahdistuskohtauksen, mutta onneksi oli muutenkin lyhyt päivä töissä niin se meni sitten iltaan mennessä ohi.  Sen jälkeen ei ole ahdistuskohtauksia ollut ollenkaan! Hyvin olen päässyt uuteen työpaikkaan sisälle ja helpottanut todella paljon se, että kaikki muu täällä paitsi työpaikka oli jo ennestään tuttua.  Mirtazapinia edelleen tarvitsen uneen.  Olen parina iltana unohtanut ottaa unilääkkeen, kun olen ollut töiden jälkeen super väsynyt. Ilman lääkettä yöt on ihan tuskaa. Heräilen pitkin yötä ja näen painajaisia. Tuntuu, että ei väsyttäisi ollenkaan. Unilääkkeen kanssa nukahdan normaalisti illalla ja herään aamulla kellon soittoon. Satunnaisia heräämisiä ollut vessakäyntien tai yskä...

Oli vaikeaa valita kuvia, että mitä on ikävä kotisuomessa. Tällä hetkellä jos täytyy miettiä Suomi-Saksa eroja kotien välillä niin kuivauskaappi keittiössä ja makuuhuoneen kaappitila on asiat joita eniten kaipaan Suomen kodista. Muuta ei sitten oikeastaan olekaan "ikävä". Täällä on hyvä olla täällä Saksanmaalla. Kesää ja mökkeilyä Suomessa on kyllä hieman ikävä. Toki niitä hyttysiä ja paarmoja ei. Toivottavasti pääsisimme juhannuksena Suomeen ja mökille.  Eniten ikävöin kuitenkin ystäviäni ja perhettä. Olen iloinen siitä, että soittelemme ja laittelemme viestiä tiheään heidän kanssaan enkä ole missään vaiheessa kokenut jääväni ulkopuoliseksi.  Sitä minä ehkä pelkäsin eniten. Että kun muutan pois niin minua ei enää ole.  Kaksi kuukautta Saksassa oloa takana ja toisaalta aika on mennyt nopeasti ja toisaalta taas tuntuu siltä, että olisin ollut täällä jo ikuisuuden ja "vasta" kaksi kuukautta ollut. Tänään varasin isälleni lennot meille. Hän tulee kahdeksi viikoksi marr...

Olen nyt kuukauden verran ollut töissä täällä Saksassa. Työni on sama mitä tein Suomessa joten oli "helppoa" hypätä sisään uuteen työpaikkaan, kun tietää edes jotain.  Ensimmäisenä haluan puhua lomista. Suomessa pitää ensin kerryttää / ansaita lomat.  Täällä minun ei tarvitse. Minulla on tänä vuonna jo 1,5 viikkoa lomaa kuudesta täydestä lomaviikosta.  Minusta tämä on ihan superhienoa!  Vaikka en olekaan ollut töissä vielä kauan niin silti tämä erilainen työkulttuuri täällä on vienyt todella paljon voimiani. Olen todella poikki joka päivä. On paljon opittavaa joka päivä kielen kanssa sekä talon tavoille oppiminen on vienyt voimia. Myös nilkan kipeytyminen ja sen kanssa joka päivä selviytyminen on vienyt voimia. Nilkka on nyt paljon paljon parempi ja uusien pohjallisten kanssa kävellessä nilkkaani ei satu ollenkaan!  Toinen asia josta haluan puhua on työajat. Työpaikkani on auki ma-pe 7.30-13 + 14.30-18.00 ja la 10-12. Minun työaikani on  ma ja ti  8-13...

Syksy on saapunut nyt Saksaan. Lehdet kellastuneet ja putoaa puista, aamuisin on jo hieman pakkasta ja pimeä tulee jo aikaisemmin illalla. Silti täällä ei ole niin pimeää ja harmaata kuin Suomessa on syksyllä. Se on auttanut mielialaan. Päivisin paistaa aurinko. Tuntuu, että se auttaa pysymään hieman virkeämpänä eikä mieli harmaannu samalla tavalla kuin aiemmin syksyllä ja talvella. Olen edelleen nukkunut suhteellisen hyvin - lukuun ottamatta sitä yhtä yötä, kun unohdin ottaa unilääkkeen.  Töiden jälkeen olen edelleen super väsynyt ja uupunut. Menenkin siis viikolla joka ilta nukkumaan jo kello 21, kun en vain yksinkertaisesti pysy enää hereillä. Ja se on ihan okei. Täytyy mennä nukkumaan silloin kun väsyttää. Toivon vain, että jo hieman tottuisin tähän uuteen työaikatyyliin joka täällä Saksassa on. Edelleen mieheni on sanonut minulle, että vaikka olen todella uupunut töiden jälkeen niin se on vain normaalia väsymystä töistä eikä samaa stressiä ja ahdistusta mitä aiemmin minulla ol...

Ensimmäinen työviikko takana. Olo on edelleen uupunut ja väsynyt. Viikonloppu ei riittänyt palautumiseen ensimmäisestä työviikosta. Jalat on todella kipeät edelleen. Siksi tilasinkin geelipohjalliset joten toivotaan, että ne tulee ensiviikolla niin pääsisi kokeilemaan niitä työkengissä.  Vaikka kovasti suunnittelin meneväni maanantaina ja tiistaina pyörällä töihin niin toisin kävi. Vettä satoi lähes koko viikon joten arvon Kia kuljetti töihin. Saksassa ajaminen on hieman erilaista kuin Suomessa. Kuitenkin samat liikennesäännöt mutta liikenteen osalta hieman erilaista. Pyörät ajavat autotiellä noudattaen samoja liikennesääntöjä kuin autoilijat ja autot saavat parkkeerata tien sivuun. Täällä kun on melko kapeat tiet niin kaksi autoa ei mahdu ajamaan rinnakkain jos tien sivussa on auto parkissa. Näin ollen täytyy jäädä parkkeeratun auton taakse odottamaan, että vastaantulija tulee ensin. Se odottaa jolla on auto tiensivussa parkissa.  Suomalainen rekisterikilpi on aiheuttanut häm...

Aiemmassa tekstissä kerroinkin, että miten Aiko tuli meille. Nyt ajattelin kertoa siitä, että mitä kaikkea vastuuta koiranomistajana kannan sisälläni ja miten minun henkilökohtainen tilani burnoutin jälkeen vaikutti eloon koiramme kanssa. Moni ehkä tietääkin, että ennen kuin muutin Saksaan asuimme erillään mieheni kanssa vajaat kolme vuotta. Hän asui täällä Saksassa ja minä Suomessa. Vaikka näimmekin "usein" normaalioloissa niin oli silti kaikki vastuu ja huoli minulla. Nautin suuresti hänen avusta jonka sain silloin, kun hän tuli kotiin Suomeen.  Korona kun alkoi niin meillä oli muutama usean kuukauden mittainen tauko ettemme nähneet ollenkaan. Tämä pisimmät tauot tulivat juuri siihen pahimpaan aikaan, kun korona jylläsi. Kaikkea rajoitettiin, ketään ei saanut nähdä eikä minnekään muualle kuin töihin saanut mennä. Minulla ei ollut sairaslomallani energiaa tehdä mitään. Makasin vain sohvalla. Sitten oli koira. Koira jonka piti päästä ulos. Onneksi oli rivitalo ja takapiha. Pe...

Varoitus jo heti alkuun: Tämä postaus tulee luultavasti olemaan tuskastuttavan pitkä. Yritän pitää sen niin lyhyenä kun mahdollista. Tämä herra tässä on Aiko. Viralliselta nimeltään Rosiri's Hreimur Ernirsson. Syntynyt 6.5.2020. Aiko on Islanninlammaskoira rodultaan. Ystäväni kasvattaa islanninlammaskoiria pienimuotoisesti kotioloissa ja meninkin hänen luokseen hierottavaksi jolloin kävin elämäni kalleimmassa hieronnassa koskaan. Aiko valtasi sydämeni totaalisesti. Se piereskelevä pentu suoraan naamani alla nukkumassa. Siitä ei mennytkään kuin vajaa pari viikkoa niin Aiko muutti meille. Tämä kun oli vähän tällainen "hups oho" pentu niin annoin miehelleni oikeuden nimetä pienen karvapallon.  Näin siis Aikosta tuli Aiko - aka Aikeli, mamman mussukka, Aiko boi, Aikolainen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Islanninlammaskoirahan ei ollut minulle tuttu rotu entuudestaan millään tavalla. Kun olin klinikkaeläinhoitajakoulussa niin yhdellä luokkakaverilla oli kaksi issikkaa, mu...