Ihan vaan, että miten menee

Tällä hetkellä ei ole mitään valittamista tai sen kummempaa kerrottavaa. 
Kaikki on tällä hetkellä melkoisen hyvin.

Ei ahdista, ei masenna. Ei ärsytä eikä stressaa. 
Voin sanoa, että tuntuu aika kivalta! 

Töissä on ollut melkoisen kiirettä. Välillä on meinannut usko loppua, että loppuuko ne pitkät koko päivän vuorot koskaan. Mutta silti en tunne, että se kuormittaisi samalla tavalla kuin työ Suomessa jossa ahdistus ja masennus sai alkunsa.
Voin hyvin täällä Saksassa ja se kokonaisuus pitääkin minut kasassa vaikka välillä töissä olisikin niin rankkaa, että tuntuu etten jaksa.
Olen löytänyt hyvän unirytmin tasapainoittamaan tätä kaikkea työarjen kaaosta.
Nukun 21-06 ja sillä jaksan pitkän työpäivän.

Veikkaan myös, että nyt kun on parempi palkka mitä Suomessa ja rahaa jää jopa säästöönkin kaikkien maksujen jälkeen niin sekään ei stressaa - raha siis.
Suomessa jouduin elämään kädestä suuhun tyylillä niin kuin moni muukin. Raha oli yksi hyvin iso stressin ja ahdistuksen aihe minulle, kun asuin Suomessa.
Nyt tätä ongelmaa ei ole.
Toki Suomessa olisi ollut varmaan ohi nämä huolet jos mieheni olisi muuttanut Suomeen kanssani.
Tietenkin se helpottaa jos kaksi ihmistä asuu saman katon alla ja jakaa kulut. 
Mutta pointti se, että nyt kun asumme saman katon alla - oli asuinmaa mikä tahansa - on kaikki helpompaa. Minun ei tarvitse enää miettiä, että voinko ostaa jotain ja miten elän loppukuun.

Helpottaa kummasti.

Meidän joulu oli rauhallinen. Olin jouluaattona töissä 9-12 ja sen jälkeen vain hengailtiin kotona meidän pienen perheen kesken. Eli me kolme. Syötiin hyvin ja illalla avattiin lahjat. Joita oli paljon siihen nähden, että asun Saksassa. Äidiltä tuli joululahjalähetys Suomesta ja ai että mitä kaikkea siellä olikaan! Kiitos!

Joulupäivänä mieheni äiti miehensä kanssa sekä sisko perheensä kanssa tulivat käymään. Tietenkin luvassa oli kaffee und kuchen (kahvia ja kakkua). Myös pienet skumpat ja vain hengailua ja kävimme vähän kävelemässä.
Se oli mukavaa.

Koirastamme Aikosta on kasvanut hieno mies. Olen niin ylpeä pojasta. Pian Aiko täyttää 2 vuotta ja vihdoin alkaa olla aikuisuuden merkkejä. Suurin osa "pentupöljyydestä" alkaa olla takanapäin. 
Mieheni siskon tyttö on pian 1 vuotias ja Aiko pitää tytöstä todella paljon.
Jännä sisäänsä, kun Aiko ei muuten oikein tunnu piittaavan pikkulapsista. 
Tyttö jos harmistuu ja alkaa itkeä niin tulee Aiko heti paikalle ja usein lelun kanssa lohduttamaan. Niin suloinen! 

Täällä Saksan päässä siis edelleen kaikki hyvin!