Nyt olen "saksalaistettu"
| Freiburg |
Nyt on vihdoin kaikki asiat hoidettu.
Auto on eilen saatu viimein saksan kilpiin joten enää ei tarvitse miettiä mitään.
Koira rekisteröidään ensivuonna sillä Saksassa täytyy maksaa koiraveroa.
Jotenkin nyt kun kaikki on vihdoin valmista eikä minulla ole enää "siteitä" suomeen jatkuvasti nähtävillä (mm. auton kilpi) niin tuntuu, että nyt se kolahtaa - hitsi, minähän asun Saksassa!
Vaikka on tässä tullut jo kaksi kuukautta oltua töissä.
Muutoin täällä on alkanut kyllä eläminen sujua hyvin.
Olen kolmessa kuukaudessa oppinut paljon lisää kieltä ja uskallan jopa hieman enemmän sitä käyttää.
Enää ei jännitä mennä kaupoille / kahviloihin ilman miestäni joka on aina hoitanut kaikki tilaukset puolestani. Nyt pärjään jo ihan hyvin kaupoilla ja kahvilassakin saan tilattua juuri sitä mitä haluan.
Kahvi maidolla ja brezel tai jotain makeaa.
Olen kuullut paljon terveisiä Suomesta kuinka siellä on jo kunnon talvi. Sitä ei ole kyllä ikävä.
En ole koskaan pitänyt talvesta joten tämä Saksan lyhyt "talvi" on minulle juuri sopiva. Kesät pitkiä ja lämpimiä. En malta odottaa ensi kesää, että pääsemme vihdoinkin kiertelemään enemmän Saksassa ja näkemään täällä näitä aivan mielettömän upeita paikkoja!
Nautin täällä Saksassa elämisestä todella paljon. Olen nyt vielä enemmän jotenkin pannut merkille eroavaisuuksia Suomen kulttuuriin sillä isäni on ollut täällä meidän luona kaksi viikkoa. Hän on paljon sanonut asioita joita on pannut merkille jotka täällä Saksassa on parempaa kuin Suomessa. Ja olen alkanut itsekin miettiä, että kyllä. Näin se on.
Pidän Saksan kulttuurista enemmän kuin Suomen. Täällä kokoonnutaan yhteen ja vietetään aikaa läheisien kanssa. Täällä näytetään välittäminen avoimesti. Täällä ollaan ystävällisiä ja tervehditään ja autetaan myös tuntemattomia.
En ehkä itse taida ollakaan se kaikista "perussuomalaisin" suomalainen.
Suomeen on kuitenkin tällä hetkellä hieman ikävä. Mutta vain sen vuoksi, että läheiseni ovat siellä.
Te läheiset jotka tätä luette niin yritän jos saisin vähän talvilomaa pääsiäisen tienoille 1,5 viikkoa. Tulen sitten Suomeen!
Mutta huom! Yritän. Se ei ole vielä varmaa. Ensin täytyy jutella pomojen ja kollegoiden kanssa, että mitä lomasuunnitelmia muilla on.
Joten älkää vielä laittako kalenteriin ylös ja älkää udelko joka päivä, kerron kyllä sitten heti kun lomia ensivuodelle varmistuu.
En malta odottaa, että pääsen näkemään siellä ihmisiä ketä minulla on jo kova ikävä.
Saksan valtakunnassa kaikki hyvin. Olkaa huoleti.
| Ainoa rakennus Freiburgissa joka aikanaan säästyi pommituksilta sodassa. Uskomatonta, että näin isoon rakennukseen ei aikanaan pommit osuneet. |
Kiva kuulla, että siellä on kaikki hyvin!! :) Varsinkin kun mietit alkuun sitä miten se saksan kieli lähtee sujumaan. Kun asiointi kaupoissa ja kahviloissa luonnistuu jo hyvin, niin hyvinhän se kieli on jo tarttunut! :)
VastaaPoistaToi vaan kuulostaa niin hyvältä, että siel on lyhyt talvi ja pitkä lämmin kesä. Miulle riittäis jo tää talvi mitä on kestäny muutaman viikon! :D