Negatiivisuus ja valittaminen uuvuttaa

Tämä viikko eritoten on ollut minulle todella raskasta henkisesti.
Olen varmaankin huono ihminen ja sitäkin huonompi tytär, kun olen iloinen omasta rauhasta jälleen. 
Rakastan isääni todella paljon ja olenkin 110% isän tyttö. Ihanaa, että hän oli käymässä.

Mutta...

En tiedä, että onko syynä se että isäni tulee oikeasti nyt vanhemmaksi ja vanheneminen "etenee" nopeammin kuin aiemmin. 
Luultavasti.
Mutta sitä myöten kasvaa myös hänellä negatiivisuus ja valittaminen. Liittyykö tämä siihen, että hän on niitä "vanhan kansan ihmisiä"? Voi olla.

Minusta alkoi jo loppua kohden tuntua siltä, että eikö täällä olekaan mikään kivaa ja kaikki hyvin.
Ensin hän niin sanoi, että kaikki on niin hienoa mutta toisella hetkellä alkoikin valittaa, kun oluen hinta vain nousee (lopulta maksoi 17€ 24 x 0,5l), liikaa ruokaa pitää syödä kun ei ole koskaan nälkä ynnä muuta.
Puhumattakaan kaikesta muusta asioista jotka oli ihan per****tä. 
Minun oli yhtenä iltana ihan sanottava miehellenikin siitä, että kuinka olen henkisesti todella loppu.
En enää jaksanut juurikaan vastailla isälleni lopulta. "mm" , "nii" , "ai jaa" oli lopulta vastauksiani jos ei puhuttu ihan jostain asiasta. 
Samoja asioita päivästä toiseen. Eikö hän enää muista, että on kertonut samat asiat lähes joka päivä? Tämä nyt on pieni murhe kyllä. Mietityttää vain. Lähinnä tulevaisuuden puolesta. Toivon, että isälleni ei tule mitään dementiaa.

Yritin pysyä positiivisena. 
Emme enää näe isäni kanssa niin usein kuin aiemmin ja kaksi viikkoa menikin todella nopeasti. 
Meillä oli todella kivaa ja mukavaa kun teimme jotain. 
Mutta illalla. Tai no - joskus jo päivällä se olut aukesi.
Eikä isälläni ole samanlaista juomistahtia kuin esimerkiksi miehelläni. Onhan täällä Saksassa kuitenkin niin erilainen olutkulttuuri. 
Mieheni saattaa ottaa useankin oluen illan aikana mutta hän juo taas niin hitaasti, että se ei ehdi mennä päähän saakka. Toisin kuin isälläni. Isäni saattaa ehtiä juomaan 2 isoa tölkkiä siinä ajassa, kun mieheni juo yhden. 
No, tyylinsä kullakin ja on jokaisen oma asia.
Tämä on ehkä se yksi syy jonka vuoksi en edelleenkään pidä alkoholista. 
Ja varmasti nyt, kun isäni myös vanhenee ei hän kestä alkoholia samalla tavalla. Tulee herkemmin humalaan. Varmasti vanheneminen vaikuttaa siihenkin.

Sanoin miehellenikin silloin eräänä päivänä, että minkä takia pitää koko ajan valittaa. Miksi ei voi löytää asioista positiivisia puolia? 
Aina vain kritiikkiä ja negatiivisuutta. Joka asiaan.
"Hei, vaikka tämä oluen hinta vähän nousikin, kun alennus loppui niin onneksi on silti puolet halvempaa kuin Suomessa" 
"Onpas kivaa syödä hyvin ja aina saa mahan täyteen. Eikä haittaa vaikka ruokaa jää lautaselle." (kokkasimme mieheni kanssa joka ilta. Aina oli annoskoossa valittamista. Aina sanoimme, että syöt minkä syöt.)

Ilmeeni hyvin usein. Kun ei voi oikein sanoakaan, että anteeksi saisinko hetken rauhan.

Puhuimme isäni kanssa yksi päivä Suomessa nousseista sähkönhinnoista. Luin jotain uutisjuttua hänelle ja siellä mainittiinkin Olkiluoto 3. 

BUMMM!!! Saimme isämme kanssa "riidan" aikaiseksi.
Isäni rupesi rähjäämään kuinka Ranskalaiset eivät osaa mitään ja kuinka per****tä kaikki on ja lopulta minulla vain meni niin sanotusti pannu jumiin.
Taisteltiin ja väiteltiin mokomasta varmaan 15 minuuttia. Siitä, että kenen vika on se, että se pirun paikka valmistuu 11 vuotta myöhässä. Isäni kun on jotain mieltä niin se on piste.
En vain jaksanut enää kuunnella sitä, että kaikki on aina ihan pers***tä eikä mikään ole hyvin. 

En vain tiedä, että miten isäni jaksaa olla koko ajan niin negatiivinen ja kriittinen. Ihan jokaisesta asiasta hän löytää jotain sanottavaa - siis oikeasti - ihan joka asiasta.
Minulle henkilökohtaisesti se on todella raskasta - henkisesti.
Elokuva tai näyttelijä on peestä, ruoka hyvää, mutta annoskoko ihan peestä, hiihtäjät peestä, naapurit peestä, naapurimaa peestä, suomesta ei saa jotain ja se on ihan peestä, hinnat suomessa on peestä, täällä autokorjaamot ihan peestä. Näitähän riittää. 
Voisin luultavasti kirjoittaa kirjan kaikesta siitä, että mistä isäni ei pidä.

Oli pakko päästää tämä vain ulos. 
Toivon, että isäni käsiin tämä blogiteksti ei päädy. 
Anteeksi isä jos päätyy. Minun on vain todella vaikeaa käsitellä kaikkea jatkuvaa negatiivisuutta ja kriittisyyttä kaikkeen. Olen edelleen paranemisvaiheessa - vaikka loppusuoralla ollaankin - niin kaikki negatiivisuus ja valittaminen syö minulta ilontunnetta ja mielihyvää ja saa aikaan ahdistusta. Se vie kaiken energian. Saa minutkin ajattelemaan negatiivisesti ja olemaan kriittinen. Enkä halua olla negatiivinen.
Olin yksi päivä niin ärtynyt kaikkeen koko päivän, että ihan pelotti itseäkin. En ole aikoihin tuntenut niin voimakasta ärtymyksen tunnetta kuin silloin eräänä päivänä. Meinasin kirjoittaa blogiin - poistin sen puolivälissä. Meinasin alkaa kirjoittaa tunnevihkooni, mutta pelkäsin repiväni sen kahtia jos otan sen käteeni.
Paras keino oli vain sulkeutua.
Olisin muutoin varmasti vain räjähtänyt taivaan tuuliin.

Pieksen itseäni henkisesti ja oman pääni sisällä tämän tekstin kirjoittamisesta ja julkaisemisesta.
Että minkä ihmeen takia toisen mielipiteet ja sanat menee ihoni alle? 
Normaalisti ei menisikään, mutta kun on kyseessä läheinen ihminen niin minun kohdallani se on eri asia. 
Katsotaan jääkö blogiteksti tänne jäädäkseen vai poistanko sen jonain päivänä jos alkaa liikaa kaduttaa.

Huomenna palaan normaaliin arkeen. 
Huomenna paluu töihin.