Uusi työ & elämä - uudet paineet

Ensimmäinen työviikko takana.

Olo on edelleen uupunut ja väsynyt. Viikonloppu ei riittänyt palautumiseen ensimmäisestä työviikosta. Jalat on todella kipeät edelleen. Siksi tilasinkin geelipohjalliset joten toivotaan, että ne tulee ensiviikolla niin pääsisi kokeilemaan niitä työkengissä. 

Vaikka kovasti suunnittelin meneväni maanantaina ja tiistaina pyörällä töihin niin toisin kävi.
Vettä satoi lähes koko viikon joten arvon Kia kuljetti töihin.

Saksassa ajaminen on hieman erilaista kuin Suomessa. Kuitenkin samat liikennesäännöt mutta liikenteen osalta hieman erilaista. Pyörät ajavat autotiellä noudattaen samoja liikennesääntöjä kuin autoilijat ja autot saavat parkkeerata tien sivuun. Täällä kun on melko kapeat tiet niin kaksi autoa ei mahdu ajamaan rinnakkain jos tien sivussa on auto parkissa. Näin ollen täytyy jäädä parkkeeratun auton taakse odottamaan, että vastaantulija tulee ensin. Se odottaa jolla on auto tiensivussa parkissa. 

Suomalainen rekisterikilpi on aiheuttanut hämmennystä ja ihmetystä hieman täällä Etelä-Saksassa. Täällä kun ei juuri ilmeisesti suomalaisia autoja näy. 

Työvuorot alkaa joka aamu kello 8.00. Olen enemmän kuin okei tämän kanssa. Olen muutenkin aamuvirkku ja herään joka aamu aikaisin. Toki ensimmäinen työviikko on verottanut niin, että tuntui siltä kuin mikään tuntimäärä unta ei riittäisi.

Toki nyt ei voi sanoa myöskään, että olisi aamu-, tai iltavuoro. On vain aamu ja kokopäivä vuorot. 

Oma iso kaappi ja toistaiseksi vain yksi työpaita. Housut piti tilata itse - sain rahat takaisin jo heti seuraavana päivänä. 

Maanantai meni töissä ihan hyvin. Lähinnä vain katselin ja hieman avustelin.
Maanantaina ja tiistaina minulla on töitä onneksi vain 5 tuntia (8-13)

Tiistaina sain ahdistuskohtauksen. 

Enkä yhtään tiedä, että miksi. Se vain alkoi yhtäkkiä ja tuntui, että en saa henkeä. Aloin tuijottaa kelloa, että milloin se on 13.00 ja pääsee pois. 
Yritin vain keskittyä hengittämään ja kun kotiin pääsin niin oli sellainen olo, että en enää halua mennä sinne takaisin. Ikinä.

Juttelin sitten asiasta yhden ystäväni kanssa ja se helpottikin sitten oloani. Joku joka ymmärtää alaa jolla olen töissä. 
Joku joka ymmärtää pointtini kun kerron kulttuurieroista tai ylipäätään eroavaisuuksista tehdä tätä työtä Saksassa vs. Suomessa. 
Olen niin tottunut Suomen tapaan tehdä tätä työtä, että saan pientä ahdistusta täällä. Täällä on lähes täysin päinvastainen tapa työskennellä. Yritän vain sulkea sen kaiken pois mielestäni.

Veikkaan, että se vuoksi ahdistukseni tiistaina tulikin. Tuntui, että ei ole mitään tekemistä. 
En osaa enkä pysty tekemään mitään. En ymmärrä kieltä riittävän hyvin.

Keskiviikko aamuna ajatukset oli kirkkaammat ja oli mukavaa palata töihin. Keskiviikko - perjantai minulla on 9 tunnin päivät jonka välissä on 1,5 tunnin tauko (8-13 & 14.30-18.30). Tällöin ajan kotiin syömään.
Nämä pitkät päivät on todella uuvuttavia. En ole tottunut siihen, että ensinnäkin on joka päivä 9 tuntia töitä ja toiseksi se, että työpäivään menee kokonainen päivä. Herään kello 6 ja olen kotona noin 19 maissa.
Loppuviikko meni hyvin. Kun oli päivä täynnä tehtävää niin ei ollut aikaa miettiä mitään turhuuksia. 
Pääsin vähän paremmin sisään työpaikkaan ja tutustuin hieman paremmin työkavereihin. 
Otin käyttöön google kääntäjän ja muistikirjan jonne aloin kirjoittamaan sanoja joita tulen tarvitsemaan töissä sekä miten ajanvarausjärjestelmä toimii ja mitä minun tarvitsee sillä nyt ainakin alkuun osata.

On ihanaa, että työkaverit ymmärtävät, että en osaa vielä kieltä hyvin. Tai no - lähes ollenkaan.

Opiskelen Saksaa joka päivä WordDiven kanssa ja kuuntelen korva tarkkana jokaisen keskustelun joita töissä käydään jos alkaisin hiljalleen ymmärtää pointteja.

Olen myös yrittänyt itse alkaa käyttää kieltä, mutta se puhumisen kynnys on erittäin suuri. 

Vaikka niitä virheitä ei pitäisi pelätä sillä jokainen joka opiskelee uutta kieltä tekee virheitä. 
Ja vaikka ulkomaalainen puhuu huonoa Suomea niin kyllähän me ymmärrämme heitä eikä se huono suomi naurata. Hehän osaavat vierasta kieltä edes vähän! 

Miksi sitten minulla on kynnys? Se pitää vain yrittää nyt rohkeasti ylittää.

En ole töissä puhut mitään ahdistus / masennustaustastani. En halua, että minua aletaan katsomaan tai kohtelemaan erilailla. 
Että olisin jotenkin "viallinen". Ja myös aion pitää se niin.

Onhan oloni jo kuitenkin paljon parempi.

Perjantaina työpäivän jälkeen kysyin pomolta, että miten ensimmäinen viikkoni meni ja menikö minulla hyvin. Saksalaiseen kulttuuriin kuuluu suorapuheisuus joten vähän pelotti jopa kuulla vastaus. Jos ei olisi mennyt hyvin niin kyllä he olisivat sen sanoneet. Täällä ei hienostella eikä muunnella totuutta. Täällä ei sanota että "no meni ihan ok" jos on mennyt päin puuta.

Pomo sitten totesi, että "miksi ei olisi mennyt hyvin hyvin. Pidettiin hauskaa ja tehtiin paljon töitä. Sellaista elämä on." 

Hyväksyn vastauksen ja ilmeisesti siis meni hyvin vaikka säätöä olikin omasta mielestäni melkoisesti. 

Muutama kuukausi varmaan menee ennen kuin olen oppinut täysin talon tavoille. Sen jälkeen voin alkaa keskittyä kieleen 110%. 

Kunhan näen, että paljon minulla jää rahaa käteen palkasta kaikkien pakollisten menojen jälkeen niin voin alkaa suunnittelemaan myös jotain Saksan kurssia. 

Ne ovat melko kalliita täällä, mutta minusta tuntuu että se voisi olla minun kohdallani tehokkain vaihtoehto kielen oppimiseen.

Yhteenveto : 

Kaiken kaikkiaan on hyvä fiilis ensimmäisen viikon jälkeen. Tunnen sopivani joukkoon ja uskon sopeutuvani tuohon työpaikkaan hyvin.