Syyllisyyden tunteet - mutta miksi?

En tiedä muista, mutta ainakin minä koen tällä hetkellä syyllisyyttä monista asioista.
Ahdistus ja lievä masennus vain ruokkii syyllisyyden tunteita.
Tiedän, että minun ei tarvitse olla huolissani näistä asioista, niiden miettiminen on turhaa ja uuvuttavaa mutta silti koen syyllisyyttä näistä asioista. En vain voi sille mitään että ne ajatukset ovat ajatuksissani.
En vain saa niitä katoamaan. Vaikka yritän.

Yritän aina miettiä, että asia ei ole näin. Kaikki on hyvin - silti se sama ajatus "mitä jos kuitenkin?" tulee takaisin kummittelemaan.

Syyllisyys tuntemuksena on uuvuttavaa. Sen vuoksi koen itseni myös epäonnistuneeksi tietyissä asioissa. Olen heikko koska olen sairaslomalla ja sen vuoksi syyllisyyttä siitä, että työkaverini ovat minun takiani pulassa. Vaikka tiedän, että minun ei pitäisi miettiä asiaa näin niin en voi olla myöskään miettimättä.
Olen jo hieman paremmin saanut järjesteltyä tätä asiaa ajatuksissani eikä syyllisyys paina enää 'niin' paljon kun aiemmin.

Koen myös syyllisyyttä siitä, että en jaksa. En vain kerta kaikkiaan jaksa. En jaksa siivota, en jaksa tehdä ruokaa, en jaksa käydä lenkillä, en jaksa nähdä ystäviä, en jaksa ajaa kotikaupunkiin tapaamaan sukulaisia. Koen suurta syyllisyyttä siitä, että en jaksa ajaa sinne. Näemme muutenkin harvoin ja minun jaksamattomuuden vuoksi vielä vähemmän. Ikävöin heitä kuitenkin paljon, mutta pelkään että ahdistus laukeaa jos lähden tekemään jotain väkisin mihin minulla ei ole energiaa.
En jaksa siivota. No nyt hieman paremmin näinä päivinä, kun lääke alkaa tehoamaan eikä enää joka päivä ahdista. Mutta en edelleenkään samalla tavalla kun aiemmin. Pidän siitä, että koti on perus siisti koko ajan. Nyt ei jaksa. Eikä kyllä kiinnostakaan. Onneksi olen saanut myös tähän asiaan liittyen taottua omaan päähäni, että ei ne pyykit ja tiskit ja pölyt katoa itsestään. Kyllä ne odottaa minua sitten kun minulla on energiaa tehdä. Vähän paremmin olen nyt jaksanut siivota, mutta en edelleenkään samalla tavalla mitä aiemmin. Ja se on yksi pieni syyllisyyden aihe. Miksi olen niin heikko ja kelvoton, että en jaksa edes siivota. 

Lemmikit. Voi että. Niin ihania kun ne ovatkaan niin kulkee heidän mukanaan myös suuri vastuu. He eivät voi tehdä mitään itse. Olen ollut viimeaikoina todella huono lemmikinomistaja ja sehän vasta tuntuukin pahalta. Oikein vatsaa kivistää kun mietin, että miten huono olenkaan ollut. 
Lenkille ei ole jaksanut lähteä pitkään aikaan. En vain pääse ulos. Onneksi erään ystävän kanssa olemme pari kertaa käyneet ulkona niin, että toinen lemmikeistäni on päässyt leikkimään hänen lemmikkiensä kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt kotona antaa lemmikeilleni jotain tekemistä, aivotyötä. Pientä puuhaa etsien ruokaa ympäri asuntoa ja heitellyt ruokaa pihalle jolloin täytyy tehdä töitä nenällä. Leikkiä ja olen myös viettänyt enemmän aikaa heidän kanssa. Toivottavasti rakkaat lemmikkini arvostavat ja nauttivat kuitenkin myös minun seurastani yhtä paljon kun minä heidän seurastaan.

Koen myös syyllisyyttä siitä, että kuinka paljon asiat minua nykyään ärsyttää. Asiat jotka ei ole ennen ärsyttänyt niin on nykyään lähes sietämättömiä. Toisaalta - miksi ihmeessä kokisin syyllisyyttä siitä? 
En edes tiedä

Koen myös syyllisyyttä huonoista päivistäni. Miksi minulla pitää olla huonoja päiviä jolloin olen huono ihminen. Anteeksi kaikki joille olen huonoja päiviäni näyttänyt. Koen syyllisyyttä siitä, että koen olevani huono ihmisenä, ystävänä ja puolisona. 
Silloin syyllisyys painaa eniten. Huonoina päivinä. Kaikista asioista koen suurta syyllisyyttä. 
Hyvinä päivinä en niin paljon. Vain "suurimmista" asioista.

Ehkä se helpottaa, kun pääsee takaisin töihin. Edes ehkä silloin työhön liittyvä syyllisyys hälvenee. Ehkä. Näen sen sitten.

Tämä jatkuva syyllisyyden tunteminen on melko uuvuttavaa. Vaikka kuinka yritän miettiä ja takoa omaan mieleeni, että asia ei ole näin niin ei se aina auta.