Töihin palaaminen ja sen paineet

Olisi tarkoitus palata töihin viikon päästä.
Olen nähnyt viimeaikoina paljon työunia - eikä aina niin kivoja sellaisia. Painajaisia ja sekavia. Kuten myös viimeyönä. Stressaa työhön paluu. 

Olen jo alkanut kerryttää hieman paineita työhön paluuni liittyen.
Ehkä myös juuri näiden unien takia.

Olen miettinyt paljon sitä, että miten työkaverit ottaa töihin paluuni vastaan? Teen helpotettuja töitä, minun ei tarvitse tehdä kaikkea. Teen myös vain 60% työaikaa eli kolme päivää viikossa. Sovimme jo aiemmin esimieheni kanssa, että saan työrauhan paremmin. Minulla on aikaa tehdä oma työni niin hyvin kun vain voin. Olen jo pitkään kokenut, että kiireen vuoksi en pysty tekemään työtäni niin hyvin kun haluaisin. Nyt saan siihen mahdollisuuden.
Pelkään myös sitä, kun muistini ja ajatukseni tällä hetkellä ovat mitä ovat. Unohtelen todella paljon asioita ja keskittyminen on huonoa. Pelkään, että jos jotain tapahtuu sen takia. Unohdan tehdä jotain tärkeää.
Täytyy varmaan ottaa taskuun muistilappuja iso pino ja vain kirjoittaa kaikki asiat ylös joita en voi juuri sillä hetkellä tehdä. Se on ainoa keino jolla varmistan, että kaikki päivän työtehtävät tulee tehdyksi.
Pelkään myös sitä, että jos joudun sanomaan työkavereilleni ei. Jos en ehdi auttaa tai pysty tekemään jotain. 
Katsovatko he minua pahalla silmällä. Koska voi vaikuttaa siltä, että en välttämättä tee juuri sillä hetkellä jotain vaikka tekisin.
Täytyy vain selittää asia sitten. 
Olen kuitenkin ollut aina sellainen, että haluan auttaa kaikkia. Koska minäkin joudun pyytämään paljon apua. Niin se vain toimii ja menee. Autetaan toisiamme.

No se jää nähtäväksi, että kuinka töihin paluuni menee.
Onhan siihen vielä viikko aikaa. Täytyy henkisesti valmistautua.

Tällä minulla on taas lääkärin kanssa tapaaminen. Vihdoin voin kertoa lääkärilleni, että voin paremmin. Olen voinut jo toista viikkoa paremmin. Ei ahdistuskohtauksia. Sekin on jo jotain. Unet ja huonot yöt edelleen riivaavat, mutta ei sentään joka yö painajaisia.
Kirjoittelen lääkärikäynnistä kolmannen osan kun olen käynyt kontrollissa. Sitten näemme, että miten asiat etenee.

Jännittää, pelottaa, stressaa ja hermostuttaa.

Kommentit