Kun kaikki on hyvin niin mieli temppuilee

Tämä on vain niin osuva minun kohdallani.

Se tunne, kun kaikki on vihdoin hyvin ja sitten oma pää alkaa "temppuilla". Keksiä mitä ihmeellisimpiä syitä olla huolissaan ja peloissaan tulevaisuudesta, parisuhteesta ja omasta itsestä. 

Viimeaikoina minulle on tullut pelko, että mitä jos mieheni kanssa asiat eivät enää olekaan niin kuin ennen.
Miksi? Ei mitään hajua. Onko jotain tapahtunut? Ei. 
Kerroin tästä miehellenikin sen jälkeen, kun näin painajaisia missä hän ilmoitti minulle, että hänen rakkautensa minua kohtaan hiipuu hiipumistaan.
Olo seuraavana päivänä oli niin surkea ja uni kun oli niin todentuntuinen, aloin väkisinkin miettiä että mitä jos.
Kuten taas kerran sain huomata niin asioista puhuminen auttaa.
Kerroin miehelleni tunteistani ja siitä, että minua harmittaa kun meillä ei ole enää mitään yhteistä aikaa emmekä enää tee mitään yhdessä.
Molemmat olemme aivan tuskaisen väsyneitä töidemme jälkeen ja viikonloput usein meneekin molemmilla tehdessä ei mitään.

Sovimmekin siis mieheni kanssa, että kerran kuukaudessa meillä on tästä lähtien treffi ilta. 
Menemme yhdessä joko ravintolaan syömään tai tekemään jotain. 
Minusta on tärkeää, että parisuhteessa kaiken uuvuttavan arjen keskellä ei unohda toista ja pidä itsestäänselvyytenä suhdetta ja kumppania. Olemme yhdessä - emme kämppäkavereita.
Niin kuin kaikkea muutakin, myös parisuhdetta pitää huoltaa ja siitä pitää pitää huolta.

Minä olen ihmisenä helposti "over thinker". 
Alan hyvin herkästi "ylianalysoimaan" asioita ja miettimään jos vaikka miten hulluja skenaarioita kaikista asioista päässäni. 
Jos en kuule ystävistäni pitkään aikaan niin mieleni alkaa heti ajattelemaan, että käykö nyt samalla tavalla kuin entisen ystäväni kanssa.
Mitä jos he nyt unohtavat minut?

Jos mieheni on "etäinen" minun mielestäni eikä halaa kahteen päivään niin pelkään, että hän alkaa kyllästyä minuun. 
Mitä jos hän ei enää rakastakaan minua samalla tavalla kuin aiemmin?
Todellisuudessa hän on vain todella väsynyt töiden takia ja viimeaikoina hänellä on ollut myös melko stressaavaa töissä.

Mieli on raivostuttava asia joskus.

Tiedän varsin hyvin, että mikään edellä mainituista asioista ei ole noin. Niinä päivinä, kun kaikki on hyvin ja normaalisti eikä väsytä niin mikään edellä mainituista asioista ei mietitytä. Tiedän, että ystäväni ei minua koskaan unohtaisi tai vain lopettaisi ystävyyssuhdettamme. 
Tiedän, että mieheni edelleen rakastaa minua ihan yhtä paljon kuin ennenkin.

Mutta sitten niinä päivinä kun olen todella väsynyt ja epävarma itsestäni kaikki edellä mainittu tuntuu kaatuvan niskaan ja jään ikuisiksi ajoiksi yksin.

Tällainen ajattelutapa on ainoa joka minulla on "jäljellä" ahdistuksesta ja masennuksesta josta olen parantunut. Tai no sanoisinko 99% parantunut jos tämä ajattelutapa on se 1%. 
Ehkä vielä jonain päivänä saan sen vanhan itseluottamuksen takaisin ja voin olla taas sinut itseni kanssa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.