Menetänkö kaiken?

Muutto Saksaan lähestyy ja sen myötä myös yksi huolenaihe on tässä muutamassa päivässä noussut pintaan. 
Enää 5 kuukautta jäljellä. Viisi kuukautta aikaa olla ystävieni kanssa.

Syyskuun 1. päivä sanon itseni irti nykyisestä työpaikasta ja viimeinen työpäivä onkin sitten syyskuun puolivälissä. Siitä sitten aikalailla suoraan auton pakkaus ja laivalla Saksaan.
Miksi ihmeessä mieleni "keksii" minulle huolenaiheita, kun kaikki on hyvin?
Kun kaikki on hyvin niin pitääkö minulla olla jotain mistä huolehtia? Täytyykin tästä ensikerralla jutella taas terapeutin kanssa. Miksi luon itselleni paineita ja huolta vaikka siihen ei olisi edes syytä?

Miksi en vain osaa olla murehtimatta ja anna muiden pitää itsestään huolen ja minä pidän itsestäni. Minun ei tarvitse olla vastuussa kaikkien ihmisten hyvinvoinnista. Ainoastaan omastani.

Ja tätä en ole edelleenkään oppinut vaikka terapeuttinikin on minulle sanonut, että nyt voin heittäytyä siihen lapsen rooliin joka pitää huolen vain itsestään ja josta pidetään huolta.

Olen koko ikäni tottunut huolehtimaan myös muista ihmisistä joten ei ole helppoa vain todeta muille, että pärjäile.

(Ystävät on tässä kohtaa eri asia) 

Olen alkanut nyt murehtia ja jopa pelätä sitä, että kun muutan Saksaan lopullisesti niin Suomeen jäävät ystävät häviää kokonaan lopulta.

Aluksi viestitellään paljon - sitten se pikkuhiljaa vähenee. Lopulta päättyy kokonaan ja laitellaan enää vain silloin tällöin "Mitä kuuluu?" johon vastaus on molemmin puolin "Ihan hyvää. Mitäs Sinulle?".

Tätä minä pelkään kaikista eniten.

Minulla on kaksi erittäin tärkeää ja läheistä ystävää ja pelkään ihan kuollakseni, että näin tulee käymään.

En tule kestämään sitä. Lähes voin sanoa jo, että tiedän ahdistuksen ja masennuksen tulevan takaisin jos näin tulee käymään. Se iskee kuin moukarilla takaraivoon. Yksi ystävistäni onkin kertonut, että minun muuttoni pois suomesta on hänelle kova pala. Kuinka hän tulee olemaan yksinäinen.

En edes tajunnut sitä ennen tätä aamua, että en ole kertonut hänelle tuntevani samoin.

Rakas ystäväni, sinä olet ja tulet aina olemaan minulle rakas ja tärkeä ja vaikka asun toisessa maassa niin voimme silti olla tekemisissä päivittäin jos vain haluat! Toivonkin, että meidän välimme ei siitä heikkene tai muutu kun muutan pois. Tämä pelottaa minuakin ihan yhtä paljon!

Tulen tarvitsemaan kaiken tuen ystäviltäni sillä he ovat edelleen minulle se elämäni tukipilari joita tarvitsen ihan joka päivä. Elämäni tulee kääntymään ympäri ihan kokonaan ja se, että minua pelottaa ystävieni menettäminen niin minua pelottaa myös kokonaan uuden elämän ja työn aloittaminen.

Tarvitsen tukea ystäviltäni.

Mitä jos ei nähdäkään koskaan, kun vietämme lomat Suomessa? 

Kuitenkin asuntoni jää isälleni joten meillä on aina paikka kotona edelleen. Juurikin sillä seudulla jossa ystäväni asuvat myös.

Entä jos ei "ehditä" näkemään. 

Entä jos ei olekaan sitä muutamaa tuntia aikaa viikossa toisillemme enää?

Sydäntäni särkee jo pelkkä ajatus siitä, että jos näin tulee tapahtumaan. 

Olen aina ollut sellainen "bros before hoes" ihminen. Ystävät ovat olleet aina minun 100% tukipilari ja niistä en ole luopunut enkä luovu. (Ainakaan omasta tahdostani tai aloitteestani)
Nyt kun olen myös löytänyt miehen joka ymmärtää tämän niin tuntuu, että elämä on täysin tasapainossa parisuhteen ja ystävien välillä. Minun ei tarvitse perustella ja selitellä, että miksi taas menen ystävän luokse tai miksi taas laitan viestiä vaikka juuri olemme jutelleet. Koska onhan miehenikin minun ystäväni. Ystävä on minulle sitä, että voin avoimesti ja rehellisesti kertoa tuntemuksistani. Voin luottaa, että saan apua ja kuuntelevan korvaparin. Voin luottaa siihen, että minua potkitaan eteenpäin elämässä tai jarrutellaan tilanteen niin vaatien. 

Voin luottaa siihen, että he ovat läsnä henkisesti tai fyysisesti - oli mikä oli. 

Pyrin itsekin olemaan sellainen ystävä. Toivottavasti olen ollutkin! Anteeksi teille jos näin ei ole ollut.

Toivon todella, että ystäväni lukevat tämän tekstin ja siten tietävät, että mikä minua huolettaa. 

En ole tätä vielä "ääneen" kenellekään sanonut edes. Ehkä olisi pitänyt ennen kuin kirjoitan tänne. En tiedä. No ystäväni kyllä tietävät senkin, että minulle kirjoittaminen on paljon helpompi tapa tuoda esiin tunteitani ja ajatuksiani.

Minulla on tällä hetkellä todella kova menettämisen pelko. Menetänkö kaiken, kun muutan Saksaan? 

Eli ystäväni.

Minun täytyy nyt vain odottaa, että lukevatko he tämän postauksen ja kirjoittavatko he sitten minulle. Jos ei niin aion kyllä ilmaista tämän huoleni ääneen.