Ahdistus ja masennus on poissa

Olen enemmän kuin iloinen siitä, että oikea lääkitystasapaino joka minulle on vihdoin löytynyt on ajanut myös masennusoireet tiehensä. Ahdistuneisuus on ollut melko lailla "kurissa" siitä asti, kun lääkitys aloitettiin. Toki kovat masennusoireet saivat välillä ahdistusta pintaan. Mutta ainakin kaikki paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat olleet poissa (paitsi se yksi paniikkikohtaus kun kokeilin töihin paluuta).

Minulla oli kovat masennusoireet ennen psykiatrin vastaanottoaikaa ja hän silloin sanoikin, että kaikki vaikuttaa ahdistuslääkkeeni isomman annostuksen sivuvaikutuksilta ja ilokseni voin todeta että kyllä näin oli. Masentuneisuus ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireet ovat historiaa.
Noin kaksi viikkoa pienemmällä annostuksella ja huomasin, että mieleni on kirkkaampi kuin koskaan. Minulla alkaa olla energiaa ja hieman sitä mielenkiintoa asioihin jota minulla on ollut ennen sairastumistani. Minä haluan tehdä omasta aloitteestani asioita. Minun ei tarvitse tehdä asioita enää pakon edestä.
Oli ihanaa sanoa terapeutilleni, että vihdoin huomaan asioiden tuottavan tulosta. Myös omalle työterveyslääkärilleni pystyin ensimmäistä kertaa sanomaan, että hyvin menee. 
Blogin kirjoittamisella olen saanut käsitellä mielessäni olevia asioita yksi asia kerrallaan, vanhempieni kanssa tuntuu, että olen vain lähentynyt sairastumiseni jälkeen, terapiasta on ollut apua ymmärtämään itseäni paremmin ja kaiken tämän myötä olen nyt alkanut nukkua normaalisti. En ole kuukausiin nukkunut koko yötä kertaakaan heräämättä niin kuin nyt viimeaikoina olen tehnyt. Lukuun ottamatta yksittäisiä öitä. Sekin on kyllä normaalia.
Aamulla olo on oikeasti levännyt. Lähes joka aamu kelloni näyttää body batteryksi yli 70%. Ennen tätä kunnolla nukkumista olin onnekas jos se oli aamulla edes 60%. Niillä energiatasoilla ei kyllä paljon päivässä saanut aikaan. 

Olen kyllä ikäväkseni huomannut, että nyt kun ahdistuneisuus ja masentuneisuus eivät ole muistuttamassa heti aamusta että pitää ottaa lääkkeet.
Toisaalta haluaisinkin päästä lääkityksestä eroon mahdollisimman nopeasti, mutta se aika on luultavasti hyvinkin paljon tuonnempana. 
Miksi rikkoa nyt tätä lääkityksen purkamisella, kun edelleen on opittavaa ja käsiteltävää. Eli jatkan kiltisti lääkkeiden ottamista. Tosin en koskaan päässyt sinne sydämen sähkökäyrän tms. mittaukseen. 
Olin laiska ja sitten se unohtui. Ehkä kesäloman jälkeen pitää mennä.

Viime keskiviikkona minulla oli taas terapian kanssa puhelinaika.
Yritimme päästä eteenpäin tuntemuksissani ja olikin melkoisen tivaamisen takana, että keksin tällä hetkellä pinnalla olevia tunteita. 
Yksi tunne sitten lopulta tulikin esiin - ärtyneisyys.
Puhuimmekin sitten siitä, että minkä takia lähes kaikki minua ärsyttää. Terapeuttini sanoi, että pohjalla on jokin muu tunne jota en vain osaa nimetä tai saa sitä mieleeni. Sen vuoksi ärtymys on jatkuvasti pinnassa. Minulle tulikin "kotiläksyksi" yrittää selvittää, että minkä vuoksi ja mitkä asiat minua alkaa ärsyttää ja missä tilanteessa. 
Olenko väsynyt? Onko minulle kova ikävä? Olenko huolissani jostain muusta asiasta?

Tällä hetkellä niin kuin eilisessä blogissani mainitsinkin minulla on tämä muuttoon liittyvä stressi / pelko ja sen myötä tullut menettämisen pelko. Pelkään, että menetän ystäväni.
Ehkä tämä sitten luo minulle ärsytystä, kun en ole osannut kaivaa näitä asioita aiemmin mielestäni.
Toistaiseksi en ole saanut muita tuntemuksia tulemaan esiin. 
Ehkä tällä hetkellä on päällimmäisenä juurikin tuo menettämisen pelko.
Juttelimme terapeuttini kanssa myös jatkosta sekä siitä, että minun pitäisi yrittää miettiä, että mitä toivon jatkokäynneiltä.
En edelleenkään osaa vastata tähän. En osannut viikko sitten. Mitä jos en osaa ensikerrallakaan?
Loppuuko terapiani siihen, kun en enää osaa sanoa että miksi minun pitäisi siellä käydä?
Tarvitsenko oikeasti edelleen terapiaa? Onko terapialla vielä jotain annettavaa minulle?
Miksi minä tarvitsen terapiaa?
Olen yrittänyt miettiä näitä asioita todella monta kertaa. Ja edelleen vastaukseni on "en tiedä". 
Ehkä minun täytyy alkaa ihan tosissaan miettiä ja käsitellä tuntemuksiani. Esimerkiksi ihan kirjoittaa tunne ylös paperille ja koittaa jostain kaivaa sille myös syy. Miksi minä tunnen näin ja voinko tehdä asialle jotain?
Miksi minun olisi hyvä jatkaa terapiaa? Miksi tarvitsen sitä? Ehkä siksi, että haluan vielä oppia lisää kuinka käsitellä tunteita ja ajatuksia. Miten selviytyä "normaalin ihmisen" tavoin päivän normaaleista tuntemuksista ilman, että menee niin sanotusti kuppi nurin. 
Välillä tuntuu, että minun tunteeni ovat niin ylitsepääsemättömän voimakkaita ja hankalia, että en edes halua alkaa niitä käsitellä. Se vie aikaa, se turhauttaa ja ne sattuu.
Miksi haluaisin ärsyttää itseäni lisää ja satuttaa itseäni henkisesti? On vain helpompaa työntää tunteet sivuun ja antaa niiden olla.
Mutta juurikin tämän takia minä olen tällä hetkellä "tässä jamassa" kuin olen. 
Tunteiden ja asioiden käsittelemättömyyden takia.

Joten jatkan sitä. On se sitten vaikeaa tai kivuliasta.

Paranemiseen kuuluu takapakit ja henkiset kivut. Paranemiseen kuuluu epäonnistumiset ja näin hyvinä päivinä sen tiedostaa ja ymmärtää sen olevan normaalia. Mutta niinä huonoina päivinä nämä tuntuu erittäin vaikeilta.
Kuin kaikki edistyminen olisi juuri sinä huonona päivä mennyt roskakoriin ja kaikki minä olet tehnyt itsesi eteen on ollut turhaa.
Mistään ei ole ollut mitään apua. Lääkitys ei toimikaan ja olet kaikessa ihan surkea. Yksi ihmispaska. Se on erikoista, että miten yhtenä päivänä tuntee olevansa maailman valloittaja ja kaikki toimii ja kaikki menee aivan loistavasti kun taas toisena päivänä ainoa syy elää on mieheni.

Tässä ei auta muu kuin jatkaa eteenpäin rämpimistä. 
Kyllä tästä vielä noustaan lopullisesti ja minulla tulee vielä olemaan "normaali" tasapainoinen elämä ilman lääkkeitä. Toki alttius sairastua uudelleen on luultavasti korkeampi, mutta tällä hetkellä kun olen tehnyt itsetutkiskelua niin osaan tarttua ongelmakohtiin ajoissa enkä enää ikinä tule päästämään itseäni siihen jamaan jossa olin ennen sairaslomani alkua.

Nyt annankin itselleni kotiläksyksi alkaa kirjoittaa vihkoon ylös tunteitani ja yrittää niihin etsiä syitä.