Työuupumus. Minullako, ei kai?

Mitä/mikä se on? Se edelleen aika paljon vaiettu aihe.
Sitä ei voi yleistää tai laittaa tiettyyn muottiin, että miten tai mitä silloin tuntee tai tekee, kun vihdoin myöntää itselleen että on uupunut. 
Siksipä voinkin vain kertoa omasta puolestani ja kuinka itse huomasin työuupumuksen merkit.... liian myöhään.
Olen ollut aina ihminen joka on pyrkinyt kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä kaikessa. Tunnistan kehon ja mielen oireet ja olen toiminut niiden mukaan. En ole koskaan stressannut turhia taikka ottanut työtäni näin "liian vakavissani". Työ on työ ja koti on koti.

Kunnes...

Valmistuin unelma-ammattiini vuonna 2017 ja työni heti valmistumisen jälkeen ihanassa työpaikassa ja uudessa kaupungissa. Ystäviä ei tuolloin vielä ollut täällä, mutta onneksi sukulaiset lähellä ja ystävät puhelimen päässä.
Yritys jossa olen töissä oli silloin jakautuneena kahteen toimipisteeseen ja yhdistyttyämme kaikki oli paljon... suurempaa, hienompaa, parempaa, kaikkea.. 
Tämä toi myös enemmän vastuuta, kiirettä, oppimista, lisätöitä, kaikkea... 

Kaikki oli aluksi todella hyvin ja hommat pyöri suht hyvin ja kivuttomasti, toki uuteen paikkaan muutto ja kahden pisteen yhdistyminen vie aikaa löytää yhteiset toimintatavat ynnä muuta. Pidin työstäni ja siitä, että sai oppia koko ajan uutta (ja pidän edelleen), mutta pikkuhiljaa siellä alkoi ilmapiiri muuttua, kaikkia alkoi väsyttää, hommia jäi tekemättä, kuka unohti milloin mitäkin jolloin syyllinen tähän virheeseen oli löydettävä. 
Täytyi olla varpaillaan ettet vain tehnyt mitään väärin, koska siellä oli jo alkanut syyttelyn kulttuuri joka söi kaikkia ja yhteishenki kärsi. Sairaslomia alkoikin jo näkyä, yksi toisensa jälkeen alkoi olla x-pituisia jaksoja pois.

Takaisin nykyhetkeen ->
Tällä hetkellä olen sairaslomalla. Olen ollut kohta 1,5 kuukautta ja edelleen tuntuu, että en voi mennä takaisin töihin. Kärsin uniongelmista, minulla todettiin kohtalainen ahdistuneisuus sekä lievää masennusta. Ajatus töitä ahdistaa edelleen.
Toki tässä ehkä viimeisen vuoden aikana on sattunut paljon muutakin työhön liittyvää joka on hiljalleen ajanut uupumukseen, mutta viimein kun se kamelin selkä katkesi siitä viimeisestä selän päälle tippuvasta lehdestä joka oli liikaa ja jäin sairaslomalle, ymmärsin ne kaikki merkit joita keho ja mieli oli yrittänyt jo pitkän aikaa viestittää.

Pointtina minulla on tässä se, että kuunnelkaa omaa kehoanne! Mieli ja keho toimii yhteen täydellisesti ja keho alkaa viestittää jo hyvissä ajoin, että jarrua pitäisi painaa ja vauhtia hidastaa, mikä ikinä asia onkaan joka stressaa ja ahdistaa. On se sitten työ, parisuhde, vanhemmuus, perhesuhteet, ystäväsuhteet.
Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa hidastaa ja ottaa aikalisää ja se täytyykin itse selvittää, että mikä toimii.
Toisilla auttaa sairasloma, toisilla kesäloma/talviloma kotona ollen, toiset tarvitsee pitkän viikonloppuloman vaikka kylpylässä. 

Minäkin yritin, mutta se oli liian myöhään enkä osannut hidastaa tarpeeksi. Ehkä se sen verran hidasti juuri ennen törmäystä, että "vahingot" törmäyksen jälkeen eivät ole "tämän pahemmat".

Huomasin jo aiemmin ja nyt vielä enemmän kun olen tässä sairasloman aikana miettinyt kaikkia merkkejä joita keho ja mieli yritti jo silloin viestittää että "HELLITÄ NYT HYVÄ IHMINEN!" olivat:
- unenlaadun merkittävä huonontuminen
- energian puuttuminen
- ärtyneisyys
- ruokailutottumuksien muuttuminen
- hajamielisyys
- kiinnostuksen lopahtaminen

Suurin minun kohdallani oli juuri se, että unenlaadun ja unettomuuden vuoksi en enää palautunut töiden välissä. Olin jatkuvasti todella väsynyt joka johti siihen, että jokainen päivä meni "humussa" ja päivästä selviytymiseen. Muistilappujen määrä oli järkyttävä, koska ajatukset eivät enää pysyneet kasassa.
Olin jatkuvasti todella ärtynyt kaikesta ja lähestulkoon kaikille. Yksikin väärä sana tai paperin tippuminen lattialle ja pinna paloi saman tien. En myöskään jaksanut enää tehdä töiden jälkeen normaaleja kotiaskareita, ruoanlaitosta puhumattakaan, koiratkin oli hoidettavana. Kirjaimellisesti kaikki tuntui olevan liikaa.

-----------------------------------------------------------------

Vasta nyt 1,5kk jälkeen olen vihdoin saanut taottua omaan päähäni, että on ok jos olo ei ole ok.
On ok ottaa aikalisää ja jäädä sairaslomalle. Ei ole minun tehtäväni pitää huolta, että pärjätäänkö työpaikalla vai ei, kun olen poissa. On ok tehdä asioita jotka tuntuu pitkästä aikaa hyvältä vaikka olet sairaslomalla. Se ei tarkoita sitä, että minun pitäisi istua sohvalla 24/7 ja olla tekemässä mitään ja "parantua".
On ok puhua asiasta, oli se sitten perhe, puoliso, ystävät, työkaverit, terapeutti tai vaikka päiväkirja tai blogi. Pääasia, että ne asiat ei jää päähän hautomaan.
On ok jos ei jaksa siivota, kyllä ne tiskit ja pyykit odottaa siellä vaikka viikon.
On ok jos ei jaksakaan mennä tapaamaan ystävää sovittuna aikana, tosiystävä ymmärtää.
On ok olla välillä huonolla tuulella.
On ok, että on huonoja päiviä. 

Kaikki tämä on enemmän kuin ok! Olen sen nyt oppinut enkä enää aio töihin palaamisen (kun sen aika on) jälkeen laittaa omaa terveyttäni likoon työn vuoksi. Siellä vietetään kuitenkin suurin osa päivästä ja viikosta joten työnteko pitäisi olla vähintäänkin ok tasoista. Tästä aion jatkossa pitää kiinni kynsin ja hampain.

Eli; kuuntele mitä keho ja mieli yrittää viestittää, mieti niitä asioita ja miksi se mahdollisesti niin tekee ja voisinko minä niihin asioihin vaikuttaa ja miten?

Tee edes niitä pieniä asioita jotka on helppoja, ei vaadi ponnisteluja ja joista nautit ilman, että se vie energiaasi. Käy metsässä kävelyllä (voi myös käydä ilman puolisoa, ystävää, koiraa tai mitään seuraa, se voi rentouttaa myös), hölkkälenkillä jos saat siitä energiaa, katso hyviä elokuvia/sarjoja, kuuntele musiikkia, juttele ihmisten kanssa joiden kanssa nautit jutella myös syvällisemmin ja kerro tuntemuksistasi. (Itse vasta kertonut isälleni viikko sitten koko asiasta, koska pelkäsin. Ja sekin on ok).Tee vain asioita joista nautit. Olen lähes yllättynyt, että lähden TAAS lenkille huomenna aamulla ystäväni ja koirien kanssa metsään, koska viimeksi se tuntui todella hyvältä!

Ole armollinen itsellesi, rakasta itseäsi myös niinä huonoina ja heikkoina päivinä jolloin tuntuu, ettei sinulla ole mitään annettavaa tai sinulla ei ole merkitystä. Sinulla on! 💜