Ahdistus ja masennus + hormonit

Kyllä, hormonit on ihan oikea juttu. Ne sekoittaa naisen pään tasaisin väliajoin kerran kuukaudessa. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.

Ja itse en niitä ainakaan tunnista. Tai myönnä tunnistavani. Toisaalta olisi ehkä helpompaakin syyttää kaikesta hormoneja?
En mielestäni ole koskaan ollut mikään "hormonihirviö" tiettyyn aikaan kuukaudesta, mutta nyt kun on muutakin taustalla (tämä ahdistuneisuus) niin tuntuu, että myös hormonit potkii kovemmin.
Eilen mieheni kysyi minulta "Puhuuko hormonit nyt?" 
Piti käydä ihan miettimään asiaa. Omaa oloa ja sanoja ja tunnetta mitä silloin tunsin ja kyllä, taisi ne hormonit puhua, koska siinä ei tavallaan ollut mitään järkeä mitä sanoin.

Eilen iski ihan järkyttävä ikävä ja hellyyden kaipuu. Kaipuu ja ikävä joka painoi rintaa.
Tuntui kun minua ei olisi koskaan halattu. Kun en olisi nähnyt miestäni kuukausiin. Tarvitsin kipeästi hänen läsnäoloa ja hellyyttä. Että hän pitää minua sylissä. Pitää minut kasassa ja auttaa minua hengittämään. En selviäisi ilman häntä.
Ehkä se oli myös eilinen päivä. Lääkärissä käynti uuvutti minut.
Olin myös ihan sekaisin eilen. Nauroin ihan hulluna vedet silmissä ensin kiusaten miestäni ja puolituntia myöhemmin "älä". 
En halunnut kosketusta. Anna minun olla. 
Ja taas hetken myöhemmin sohvalla käperryin hänen lähelleen anoen läheisyyttä, koska oloni tuntui niin yksinäiseltä.
Tuntuu, että nyt kun käyn läpi tätä vaihetta että yritän löytää itseäni uudelleen kaikki tunteet ovat normaalia voimakkaampia. Ikävä, ilo, suru, turhautuneisuus, ärsytys, väsymys - kaikki.
Reaktioni ovat myös voimakkaampia.

Ennen kaikkea tätä annoin tietyn tunteen näkyä, mutta reaktioni siihen ei ollut niin voimakas.
Ärsytykseni näkyi yleensä "Hitto soikoon"- tasolla ja nykyään se on "PE****E KUN TÄMÄKÄÄN EI TOIMI!!!!!" - tasoinen.
Ikävä oli "Minulla on ikävä sinua" - tasolla ja nykyään "Minulla on niin kova ikävä sinua, että rintaan koskee. Ethän koskaan jätä minua? Rakastathan minua edelleen?"- tasolla.

Etenkin naisena kun on ne tietyt ajat kuukaudesta niin nämä tuntemukset potkaisee vielä kovemmin. 
Tavallaan tiedostan, että nämä tuntemukset ei ole täysin "aitoja" mutta ne tuntuvat siltä. No onhan ne aitoja en minä sitä, mutta ehkä vähän turhan voimakkaat. En normaalisti ole tuntenut näin voimakkaasti. 
Kaikki tämä ahdistuneisuus kasvattaa tunteeni uudelle asteikolle. 
Se on välillä uuvuttavaa. 

No ehkä nyt, kun saa uudestaan normaali arkirytmin käyntiin osittain niin helpottaa. Ainakin toivon. 
Matkani normaaliin on lähtenyt hyvin käyntiin eikä toistaiseksi ole otettu takapakkia.
Lääke ahdistukseen toimii toivotulla tavalla ja jos tämä uusi unilääkekin alkaa toimia niin kuin kuuluu niin saan nukuttua ja sen myötä lisää energiaa päiviini. 
Jatkuva väsymys myös voimistaa tunteitani turhankin paljon ja väsyneenä ja turhautuneena hormonien vallassa toimivat aivot on melko uuvuttavat.