Alkaako uusi romahdus?

Rintaa puristaa liian kireälle vedetty liina. Kun makaan niin 50 tiiliskiveä on painona rinnan päällä ja on vaikeaa hengittää.
Kun olen jalkeilla ne tiiliskivet siirtyvät harteille.
Painaa. Liikaa painoa - en jaksa kannatella enää kauaa. Joka paikkaan koskee - niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Olen jo "pitkään" voinut paremmin. No - pitkään ja pitkään. Muutaman viikon.
Nukkuminen on edelleen todella huonossa jamassa ja pelkäänkin, että sen vuoksi myös olotilani alkaa huonontua. En edelleenkään saa levättyä ja palauduttua yön aikana.

Edes täällä toisessa kodissani Saksassa jossa normaalisti nukun kuin tukki, en ole saanut nukuttua. Jatkuvia heräämisiä, kurkkua kuivaa ja kutittaa - herään kuivaan yskään (edelleen pitää hommata se ilmankostutin....), unia joihin herään - painajaisten tuottamasta paniikista puhumattakaan.
Eilen illalla olin todella väsynyt, mutta en vain saanut nukahdettua. Pyörin ja pyörin sängyssä löytämättä asentoa johon pystyisin rauhoittumaan. 
Pyörin lisää. Löysin suhteellisen mukavan asennon ja aloitin hengitysharjoitukset joogan ohjeiden mukaan. Jokainen ruumiinosa yksi kerrallaan - varpaista ja jalkapohjista lähtien ja päättyen naamaani ja päähäni. Tämän hengitysharjoituksen aikana vaihdoin kolmesti asentoa, koska kävi ahdistamaan paikallaan olo. Ajatukseni harhaili koko ajan muihin asioihin ja joka kerta kun palautin ajatukseni hengitykseeni ja hengitettävään kohtaan sitä kesti ehkä 10 sekuntia. Sitten se taas lähti harhailemaan.

Mietin paljon töitä eilen illalla sängyssä ja yöllä kun heräsin kahdesti niin työ tuli heti ensimmäisenä mieleeni. 01.30 kun heräsin ensimmäisen kerran niin nousin ylös. Menin parvekkeelle tupakalle ja yritin nollata ajatuksia vain kuuntelemalla talon edessä solisevaa pientä puroa.

Ei auttanut.

Menin takaisin sänkyyn eikä ole mitään tietoa, että kauan uudelleennukahtamiseen meni aikaa, mutta minun veikkaus on, että kauan - yritän välttää kellon katsomista.

Heräsin uudelleen klo 05.00 - ilman syytä. En edes jaksanut nousta ylös. Tuntui että ne tiiliskivet päälläni painaa minut kohta jopa sängyn läpi. 

Viimeaikoina olen miettinyt paljonkin elämää ylipäätään. Mitä siltä haluan? Missä minun olisi parasta olla? Missä on minun maaliviivani? Päämäärä jota kohti haluan lähteä?
Tuntuu, että poljen paikallaan juoksuhiekassa pääsemättä etenemään. Aina kun tuntuu, että pääsen hieman ylemmäs niin juoksuhiekka vetää minut yhtä syvälle takaisin missä olinkin ja täytyy aloittaa rämpiminen alusta. 
Eilen kun tein iltajoogaa aloin itkeä, kun joogaohjaaja sanoi "nyt sinulla ei ole mitään huolia, voit olla vain tässä rauhassa. Sinulla ei ole mitään hätää, olet turvassa" - kyynel alkoi vieriä poskea pitkin alas. Täällä minä olen turvassa.
Minua pelottaa. 
Ahdistaa taas. Ei samalla tavalla kun aiemmin, mutta tunnen enemmän sen läsnäolon kun aiemmin. Nyrkki (lääkkeet) edelleen puristaa sitä kasaan, mutta joutuu tekemään todella töitä sen eteen, että saa pidettyä palleron aisoissa ettei se pääse purkautumaan pikkuhiljaa liveten sormien välistä ja saaden lopulta vallan. Olisiko vain helpompaa avata se nyrkki ja lepuuttaa sitä hetki että se jaksaisi taas puristaa?
Tunnen jatkuvan palleron sisälläni ja eilen huomasin muutaman kerran palan kurkussani jota yritin niellä alas - pyydän, älä tule.

Jos tämä olotilani jatkuu näin ja alan taas pelätä töihin menoa, saan töissä ahdistuskohtauksia tai muuten töissä ahdistaa niin, että se tekee minut toimintakyvyttömäksi on minun pakko mennä lääkärin puheille jo aiemmin.
Minua pelottaa, että palasinko töihin liian pian sen jälkeen kun aloin voimaan paremmin. Oliko vointini tarpeeksi hyvä töihin palaamiseen? 
Olen huomannut alkavani päivisin tekemään syviä hengitysharjoituksia taas mitä jouduin tekemään silloin, kun ahdistukseni oli pahimmillaan. Tasoittaakseni kiitolaukkaa hakkaavan sykkeeni ja kiihtyvän hengitykseni.
Olen alkanut tehdä sitä taas. Minun ei ole tarvinnut tehdä tätä moneen viikkoon.

Miksi nyt? Miksi!!? 

Nykyään taas lähes joka päivä.
Ärsyttää lähes kaikki....