Huono itsetuntoni - tältä se minusta tuntuu

Minun huono itsetuntoni nykyään on sitä, että tiedostan sen olevan väärä ja valheellinen, mutta se vain tuntuu niin aidolta. Minulle se on aitoa. 
Kun koen itseni huonoksi jossain asiassa niin asia on sitten niin. Ei auta, että ystävät, työkaverit tai mieheni kertoo toista - että olen hyvä.

Koen olevani huono. Monessakin asiassa.

Aiemmin ennen tätä koko ahdistuneisuutta minulla oli suhteellisen hyvä itsetunto. Tiesin olevani hyvä työssäni, olin mielestäni ihan hyvä ystävänä ja ihmisenä ylipäätään.

Suurimman osan ajasta ajattelin positiivisesti lähes kaikesta.

Mutta sitten kaikki muuttui.

Masentuneisuus ahdistuksen lisäksi vei hyvän itsetuntoni mennessään. Jossain takaraivossa tiedostan, että ei asia ole oikeasti näin - eipä auta, tunteeni ja ajatukseni ovat minulle täysin yhtä aitoja, kuin mikä tahansa muu tunne ja ajatus.

Nyt vielä enemmän, kun sairaslomani aikana syömisestä ja mässäilystä tuli "ongelma" jota en saanut loppumaan niin minulle tuli 5kg lisää painoa 2,5 kk aikana. En ole koskaan elämäni aikana saanut painoani nousemaan. Vaikka olen aina rakastanut ruokaa, karkkia, kakkuja, leivonnaisia - mitä ikinä olenkaan eteeni saanut. Koska syöminen nyt vaan on ihanaa.
Tiedän, että nyt olen normaalipainoinen - olen aina ollut alakanttiin painoindeksin kanssa. 
Mutta silti se ajatuksena ahdistaa. En ole oikeastaan juuri koskaan tuntenut oloani hyväksi omassa kehossani. En ole ollut tyytyväinen itseeni juuri koskaan - ja nyt entistä vähemmän.

Tiedän, että ihmisiä ärsyttää aivan suunnattomasti jos puhun tästä aiheesta koska "miten sinä voit olla noin laiha? Syötkö sinä koskaan mitään?" - Kateellisuutta laihuudestani. Mutta kaikki nämä kommentit saavat minut todella kiusaantuneeksi ja sen jälkeen mietinkin omaa kehoani aina loppupäivän. En pidä näistä kommenteista ollenkaan. En pidä niitä millään tapaa kohteliaisuuksina tai kehuina. Ne alkaa ahdistaa ja tunnen oloni todella epämukavaksi ja se saa minut häpeämään itseäni.

En tiedä, geenit varmaan ja kyllä, en tee muuta kuin syön nykyään. Suvussani kulkee "laihuus". Tiettyyn ikään saakka.
Tällä hetkellä toivoisin, että painoni tippuisi takaisin sinne missä se oli ennen sairaslomaani.

Tiedän myös, että tämä on "hullua" ajatella näin.
Nythän olen normaalipainoinen pituuteeni nähden. 

Mutta silti - en saa mielenrauhaa.

Ja se, että ehkä minun pitäisi tehdä jotain asialle, että saisin "rakennettua" / "muokattua" kropastani haluamani, että olisin siihen tyytyväinen niin tämä jatkuva väsymys ja ahdistus ei anna minulle energiaa ja mielenkiintoa aloittaa mitään. 

En pääse edes lenkille koirien kanssa. 

Ehkä tämä alkaa tästä pian helpottaa. Olen takaisin töissä jossa tulee käveltyä paljon ja tehtyä kaikenlaista, lääkkeet toimii eikä ahdista enää samalla tavalla - tunnen vain sen läsnäolon, mutta se ei saa valtaa - paitsi joskus. 

Unilääkkeet ei tunnu auttavan juuri sen enempää kuin ne edellisetkään. Toivottavasti ne alkaisi jossain vaiheessa toimimaan. Todella toivon niin.

Tiedän, että nyt on varmasti ihmisiä lukemassa jotka miettii että olen typerä kun edes mietin tällaisia asioita. 

En kaipaa tähän postaukseen kommentteja siitä, että kuinka olen hyvä juuri tällaisena, miten voin edes miettiä tällaista, miten väärässä olen, kyllä se siitä ynnä muuta. En pidä itseäni lihavana enkä sitä olekaan. Vaan en vain koe oloani hyväksi ja kotoisaksi omassa kehossani. En pidä peilikuvastani.
Se ei auta vaikka miljoona ihmistä vuoron perään minulle kertoisi kuinka olen laiha, kaunis, juuri hyvä näin, täydellinen, normaali tai mitä tahansa. Kaikki ne asiat peittyy oman mielikuvani ja pääni sisällä olevan äänen alle. Oma mielikuvani ja ajatukseni minusta on tällä hetkellä vahvemmat, kuin mikään muu tai mitä joku muu minulle sanoo.

Ehkä minä vielä pääsen siihen "Että mie oon hyvä!" - vaiheeseen joskus. Olenhan kuitenkin tuota sanonut monesti töissä aiemmin ennen sairaslomaani jos olen jossain onnistunut. 

Nyt koen olevani vain epäonnistuja joka asiassa. "Ei se kuitenkaan onnistu." ja jos onnistuu niin "Oho... No se menikin tuurilla, ei taidolla."

Ennen jopa sanoin muille, että muistakaa sanoa tämä itsellenne ääneen koska te olette hyviä! Nykyään en voi sanoa tätä, koska en usko itseenikään. Miten voin kannustaa muita sanomaan jotain mihin en itse usko. En voikaan.

Olen aloittanut jo rakentamaan uutta ajatusmaailmaa ja ajatusmallia oman pääni sisällä. Ehkä hitaasti mutta varmasti se vielä muuttuu.
Viehän sellainen kuitenkin aikaa. Katsotaan myöhemmin, että onko se alkanut tuottaa tulosta vai ei.

Kiitos näkemiin.