Takaisin sairaslomalla..

Eilen kävin lääkärissä. Olo oli ihan hirveä.

Työterveyslääkäri on 
Mehiläisessä ja kyseinen
lääkäri on aivan ihana.

Olin itkenyt jo aamulla, ilosta ja helpotuksesta kylläkin kun vihdoin sain kerrottua isälleni totuuden koko asiasta mitä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut. Laitoin hänelle sähköpostia ja hän vastasi minulle viestillä

"Kiitos että kerroit asioistasi ja huolistasi.

Kyllä mä ymmärrän nyt huolesi ja olen sun tukena. Toivotaan että kaikki muuttuu

pian hyväksi. Rakkaudella iskä 😍"

Aloin vaan itkemään. Itkin niin, että piti itkeä hihoja vasten, kun en enää pysynyt kyynelien perässä yksitellen pyyhkimällä. Ihana iskä 💜 Jotenkin tämä oli vastaus jota en olisi koskaan odottanut kuulevani hänen suustaan. Lääkärikäynnin jälkeen kerroin hänellekin sitten tilanteesta ja hän sanoi empaattisella äänellä että voih, no jospa nyt saisit levättyä ja keskityttyä itsesi kuntoon saamiseen.

Toivotaan!

Eilen oli lääkärin vastaanottoaika kello 13.00. 

Pelotti, ahdisti, jännitti. Olin pettynyt itseeni, että istuin siinä aulassa aikaisemmin kuin oli tarkoitus. 

Tarkoitus oli istua siellä vasta 17.2. kontrollissa, että kuinka on mennyt töissä ja miten lääkkeet auttaa.

Toisin meni kuin ajattelin tämän menevän. Takapakkia tuli - miksi?

Tällä hetkellä edes pelkkä työhön menon ajatus ei ollut se ainoa tekijä joka ahdisti. Nyt ahdistaa kaikki. Töihin menossa ahdistaa ja pelottaa se, että jos siellä romahdankin. Koska tunnen koko ajan sisälläni sen romahduksen tunteen - se kurkkii koko ajan nurkan takana odottaen sitä täydellistä hetkeä kun voi tulla esiin ja yllättää. 

Masennukseni oli myös pahentunut.

Olen kyllä sen itsekin huomannut, niin kuin lääkäri sanoikin, että kaikki kuvailemani asiat viittaa juurikin masentuneisuuden oireisiin ja ahdistukseni on myös lisääntynyt joka ei ole hyvä asia.

Lääkäri määräsi nyt taas kuukauden sairaslomaa - 28.2. asti. Osasairauspäiväraha vaihtuukin täyteen sairauspäivärahaan taas. Täytyykin mennä tänään Kelan sivuille tekemään muutosilmoitus tästä.

Lääkäri suositteli myös nyt psykoterapeutille menemistä. Kelan tukema on todella pitkä ja hankala prosessi joten lääkärini suositteli ensin kunnallista puolta. Voihan se olla, että jos ne sieltä ohjaa kuitenkin Kelan tukemaan. 

Lääkäri yrittää myös saada Mehiläisen omalta psykoterapeutilta ylimääräisen "akuuttiajan" mahdollisesti ensiviikolle. Katsotaan miten tämä lähtee tästä käyntiin.

En edes tiedä, että mistä puhua sitten, kun saan ajan sinne?

Minullahan on kaikki hyvin? Mitä nyt vielä toistaiseksi asumme eri maissa mieheni kanssa, mutta sekin tulee joskus muuttumaan. Meillä on kaikki hyvin ja olen onnellisempi kuin koskaan hänen kanssaan. Ehkä se ei olekaan asia joka riipii jossain syvällä? Ehkä se on jotain muuta?

Ehkä jotain lapsuudestani? Vanhempien ero? En muista onko sitä koskaan minun kanssani "käsitelty"? Tosin jos miettii, niin muistan kyllä paljon negatiivisia asioita lapsuudestani.
Esimerkiksi lapsuuteni muistot vaikka alkoholin käytöstä on vaikuttanut suuresti siihen, että itsehän en alkoholia juurikaan juo. 

Eilinen päivä oli yhtä tunteiden vuoristorataa ja hullunmyllyä päässäni. Lääkärin vastaanotolla en oikein saanut sanaa suustani ahdistuksen vuoksi ja kun sain jotain asiaa sanottua ja selitettyä niin aloin itkeä.

Lääkärin jälkeen menin käymään työpaikalla. Juttelin esimieheni kanssa tilanteesta ja vein sairaslomatodistuksen. Ostin toiselle koiralleni lisää lääkkeitä. 

Oli tarkoitus vielä mennä apteekkiin ostamaan lisää omia lääkkeitä ja tankkaamaan auto, mutta en vain kerta kaikkiaan pystynyt ja jaksanut. Halusin vain kotiin. 

Kun pääsin kotipihaan olin niin loppu, että istuin 10 minuuttia autossa hiljaa silmät kiinni. Mistä saan energiaa mennä sisälle?

Kotona varmaan suurin osa jännityksestä ja ahdistuksesta laukesi tuoden ihan hirveän päänsäryn ja väsymyksen. Olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. 

Olin kuin märkä rätti.

Samalla kuitenkin todella levoton - ei kestänyt paikoillaan.

Eilinen päivä kaiken kaikkiaan oli ihan hirveä. Mutta selvisin siitä. Ja nyt saan taas jatkaa keskittymistäni täysillä siihen, että mitä omassa päässäni liikkuu.

Miksi tunnen mitä tunnen? Yrittää löytää se jokin asia joka ylläpitää tai aiheuttaa ahdistusta. Niin kuin lääkärikin sitä yritti kovasti kysellä, mutta en osannut antaa siihen vielä vastausta.

Kerroin kyllä, että olen alkanut kirjoittamaan jolloin saan keskittyä asioihini yksi kerrallaan, mutta en ole vielä edennyt niin pitkälle, että osaisin antaa oloilleni tai syille nimiä. 

Ehkä jokin päivä.

Nyt jatketaan sairaslomalla. Jossain vaiheessa kun on tarpeeksi energiaa alkaa puhumaan puhelimessa ja selittää esitietoja ajanvaraukseen niin varailen aikaa sinne kunnalliseen terapiaan. Katsotaan saanko ensi maanantaina soittoa sitten työterveydestä.