Kun tuntuu ettei enää jaksa

Alan olla aivan loppu. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Joka yö herään vähintään kerran ja edelliset 3 yötä onkin mennyt tavallista huonommin. Pelkkää heräilyä, painajaisia ja yskää yskän perään. Voi kun tuo Somac oikeasti auttaisi ja veisi yskän mennessään siinä viikossa mitä lääkäri sanoi.
Minulla ei ole enää energiaa mihinkään. Koko keho tuntuu vain liikkuvalta mössöltä.
Väsyttää niin paljon, että ei enää edes väsytä.
Viimeyönä nukuin ehkä tunnin.
Jos yskä ei pitänyt hereillä niin sitten säikähdin hereille ilmalämpöpumpun takia (olin serkullani yötä). Eikä kyseinen pumppu ole aiemmin minua häirinnyt. En uskaltanut eilen illalla ottaa unilääkettä. Pelkäsin, että jos sitten nukunkin herätyskellon ohi. Ihan niin kuin niin olisi joskus muka tapahtunut. Ei todella ole, mutta se vain pelotti. Unohdin tietenkin samalla ottaa ahdistuslääkkeen. Tuskinpa siitä mitään vahinkoa tulee jos nyt kerran unohtaa.
Lentokentälle pääsin raahautumaan sillä energialla, että tiedän pääseväni turvapaikkaani rakkaani luokse joka pitää minusta huolen ja saan ihan rauhassa olla niin raato kuin siltä tuntuu.

Olen niin loppu, että edes asiat joita murehdin normaalisti päivittäin arjessa (etenkin näin matkustuksen alla) ei tuota huolta. Olen vain miettinyt, että sitten on voi voi jos auto ei lähde. Sitten otetaan taksi. 
Kunhan on passi, puhelin ja lompakko niin kaikki on hyvin. Niillä pääsee jo pitkälle. Mikään ei ota päähän eikä mikään ärsytä samalla tavalla kuin ennen. Millään ei ole siis mitään väliä. Tällä hetkellä haluaisin vain täyttä hiljaisuutta. Mutta se ei ole tässä maailmassa mahdollista ellet lukittaudu kotiin. Eikä sielläkään, koska naapurit. Tuntuu, että tällä hetkellä kaikki aistini ovat voimistuneet. Päänsärky joka jatkuu jatkumistaan edelleen tuntuu nyt tavallista voimakkaammin. Kylmä ja kuuma tuntuu enemmän kylmältä ja kuumalta. Tuntuu, että kuulen kaikki pienetkin asiat. Kiinnitän jokaiseen ääneen huomiota.
Lentokentällä soi ärsyttävä musiikki, kuulutukset on niin kovalla, että lähtee kuulo, joku kulkee kärryjen kanssa, jollain kenkä nitisee kävellessä, hissi kulkee ylös ja alas, jonkun laukun hihna laahaa maata, joku laahaa jalkoja kävellessä ja kahisevat toppahousut. Joku yskii - älkää nyt herranen aika yskikö!! 
Mutta silti nämäkään asiat eivät ärsytä samalla tavalla kuin aiemmin. Olen niin väsynyt että en enää edes välitä. Mistään mitä tapahtuu. 

Toivon vain, että saisin lentokoneessa nukuttua edes sen tunnin. En tarvitse heidän Elovena välipalakeksiä. Se on kuivaa ja maistuu pahvilta muutenkin. 
Alan nukkumaan (tai ainakin yritän) heti, kun kone on noussut ja lento tasaantunut, siten saan melkein 2h nukuttua. Jos nyt edes nukahdan. Laitan musiikit korville ja ainakin yritän. Ikkunapaikka kun on, niin saa takin "tyynyksi".
Jokainen ihminen joka kävelee ohi ja puhuu katkaisee ajatuksen mitä olin juuri kirjoittamassa. 
Minulla ei kestä ajatukset yhtään kasassa. Tuntuu jo, että tässä ei ole enää edes mitään järkeä.
Kaikki pitää kirjoittaa ylös. Oikeasti kaikki - kavereiden tai siskon vierailusta lähtien kalenteriin, koska en enää seuraavana päivänä muista, että mitä olen sopinut millekin päivälle. Yritin eilen alkaa miettimään että moneltako minun pitää herätä ja lähteä kohti lentokenttää. Siitä ei tullut yhtään mitään. En edes ymmärtänyt, että miten aika toimii. Niinpä se piti suunnitella paperille sekin.

Toivon todella, että saisin toisessa kotona nukuttua paremmin.
En vain enää jaksa. Olen vain niin loppu henkisesti.
Olen tällä viikolla melkein itkenyt monta kertaa. Hammasta purren saanut pidettyä kyyneleet poissa. Nytkin on sellainen olo, että tekisi mieli vain antaa kyynelien valua. Jos ne kyyneleet veisi tämän loputtoman ja turhauttavan väsymyksen mennessään.

Noh, nyt täällä ollaan lentokentällä ja odotetaan, että alkaisi koneeseen nousu ja matka kohti Saksaa.
Katsotaan millainen fiilis ensiviikolla jos saisin vaikka nukuttua vähän paremmin.

Pidetään turvavälit! Portti 29. 
Germany here i come again!
Eipähän tarvitse kärsiä -18c pakkasista.