Mistä voimaa?

Olen tässä yrittänyt nyt muutaman päivän ajan etsiä niitä pieniä asioita joista saan voimaa jatkaa päivän loppuun ilman, että pelkään romahtavani lopullisesti ja sen jälkeen en tee enää mitään, makaan ja teen vain ja ainoastaan pakolliset. Eli ruokin ja pissatan koirat.
Tällä hetkellä edelleen kuitenkin jaksan tehdä edes jotain.

Saan voimaa päiviini tästä blogista - vaikkakin tällä hetkellä on aivan takki auki fiilis. Tuntuu, että ei ole mitään järkevää kirjoitettavaa mistään. Toisaalta taas tuntuu, että on liikaakin asioita joita pyörii päässäni, mutta en saa yhdestäkään ajatuksesta kiinni niin, että voisin niistä kirjoittaa. Kaikki asiat on puuroa mielessäni.

Tuntuu aina, että kun yritän löytää jotain asiaa josta kirjoittaa minun pitää ensin selvittää sotkusta yksi sana josta saisin kiinni ajatuksen. Mutta kun yrittää etsiä sitä sanaa tällaisesta: jdiogidljbkrjeoirrigjjfljkkspdppfkjgfknfdlbksjodjgee - niin ei ole kovin helppoa... Miettiä, että mistähän aloittaisi. Mikä on sitten oikeasti se sana joka tuollaisessa sotkussa piilee?

Joten en vielä ole päässyt yhteenkään sanaan tai asiaan kiinni.

Saan voimaa päiviini miehestäni - hän on vain jotain aivan uskomatonta. Hänen ymmärrys, hänen tuki, hänen jatkuva kannustaminen. Hän on vain... Kaikki. Hän on kaikkeni.  En voi muuta sanoa sillä tuo kertoo kaiken.

Olen alkanut saamaa uudenlaista voimaa myös musiikista. Olen aina rakastanut musiikkia, mutta nyt jotenkin jollain erilaisella tasolla. Radiossa pyörivät samat biisit saavat minut oksentamaan henkisesti. Ellei satu tulemaan biisiä josta todella pidän - tällä hetkellä. Autossa usein laitankin nykyään Spotifyn soimaan ja sieltä kansioistani vain biisejä joita haluan sillä hetkellä kuunnella.
HalooHelsinki! on aina ollut minun lempibändi. Olen nyt jotenkin löytänyt "uudelleen" ja paremmin myös heidän vanhempaa musiikkiakin ja jotenkin tuntuu, että minä vain kuuntelen HalooHelsinki!ä non-stopilla. 

Saan voimaa myös ihanista koiristani. Ilman niitä en oikeasti poistuisi asunnostani varmaan koskaan muuta kuin kauppaan.
Nyt kuitenkin vaikka en itseäni lenkille saa niin silti tulee vietettyä koirien kanssa aikaa ihan eri tavalla kuin ennen. Heidän läheisyys tuo minulle voimaa. Heidän rakkaus ja luottamus minuun antaa minulle voimaa. Leikkiminen ulkona Aikon kanssa antaa minulle voimaa - aitoa naurua joka on voimaannuttavaa ja tuntuu hyvältä. Aiko kun on vähän... noh.. Aiko. 

Hermu seniorihan ei alennu moiseen pennun hölmöyteen ja ala leikkimään. Hyvin harvoin. 

Saan voimaa värittämisestä. En osaa piirtää, en osaa maalata tai muuten olla luova, mutta värittäminen on ihanaa.
Tänään kun valitsin kuvan halusin alkaa käyttää mahdollisimman paljon eri värejä kuvaan sillä tämä päiväni on ollut pelkkää mustaa. Tarvitsin värejä tähän päivään - jos en muuten niin värittämällä. Näkemällä paljon värejä. 

Kun väritän niin laitan taustalle hiljaiselle HalooHelsinki!ä, minun ei tarvitse miettiä mitään, kun väritän. Voin vain keskittyä lempimusiikkiini ja ihaniin väreihin.

Saan voimaa ystävistäni ja tukiverkostostani. Siskoni kanssa meillä on monta kertaa päivässä Duo videopuhelu. Sen nimeksi onkin tullut "röökiduot". Vaihdetaan sen hetken kuulumiset ja poltetaan tupakat ja sanotaan, että palataan taas. Se on ihanaa. En ole niin yksin. 

Ystävien näkeminen ja ne pienet kahvitteluhetket tuo voimaa.

Nyt vielä kun kerroin isälleni vihdoin tämän kaiken niillä asioiden oikeilla nimillä ja hän ymmärsi niin hänkin on nyt osa tukiverkostoani.

Kiitos isälleni siitä, että hän ymmärsi ja sanoi ne ihanat ja oikeat asiat ja sanat joita silloin tarvitsin kuulla.

Nyt kun kirjoitin tämän niin huomasin, että onhan minulla vielä asioita joista saan voimaa päiviini. 

Peli ei olekaan menetetty.

Tämä keskiviikko päivä on ollut pelkkää tuskaa. Pelkkää päivästä selviytymistä. Päänsärky heti herätessä ja joka on ollut läsnä koko päivän - enemmän tai vähemmän. Jatkuva uupumus ja väsymys. Nukuin päiväunet - kahdesti. Koska klo 16 kun ajattelin nousevani ylös niin heräsin siihen kun siskoni soitti n. 16.30. Missä ihmeen välissä olen nukahtanut uudelleen jos juuri mietin, että nousen ylös?

Aamuni alkoi ahdistuskohtauksella ja jos hierojani olisi ollut kuka tahansa muu olisin keksinyt minkä tahansa tekosyyn, että ei olisi tarvinnut mennä. Mutta hienojani on myös ystäväni joten voin olla siellä oma itseni. Minun ei tarvitse esittää mitään muuta kuin oikeasti olen.

Olen tänään aikalailla maannut vain sohvalla. Katsoen sarjaa ja ollen peiton alla. Odottanut, että tämä päivä loppuisi jo. Se on tuntunut loputtoman pitkältä. Ja edelleen kello on vasta 19:10. No saapahan ainakin alkaa ruokkimaan koiria ja syömään itsekin iltapalaa.

Tänään(kin) päivällinen on jäänyt syömättä. Koska ei jaksanut. Eikä kyllä oikeastaan edes ole ollutkaan nälkä. Aamupala, pala kakkua ja nyt iltapala. Se on antanut riittävästi energiaa tämän päivän sohvalla makoiluun.

Toivon, että 2-3 viikon päästä kaikki kääntyisi toisin. Asiasta en voi vielä julkisesti valitettavasti puhua, mutta katsotaan voinko sitten.