Mitäs jos minulla onkin....
Kilpirauhasen vajaatoiminta? Tai liikatoiminta? Olen nyt tutkinut moneltakin sivulta tietoa tästä ja pelottavan moni osuu minun kohdallani oikeaan. On paljon oireita jotka täsmää.
Täytyy siis ilmeisesti olla taasen työterveyslääkäriini yhteydessä. Myöhemmin. Koska Google kertoi jo tarpeeksi. Se kaikkien lääkäreiden ja hoitajien paras ystävä.
Kaksi läheistäni on jo kysynyt minulta, että kannattaisiko mennä verikokeisiin testauttamaan kilpirauhasen toiminta. Ilmeisesti heillä hälytyskellot alkoi soida tämän loputtoman väsymyksen vuoksi.
![]() |
| Lähde: Kilpirauhasen vajaatoiminta | Mehiläinen |
![]() |
| Myös tämä. Parissa kuukaudessa sain enemmän painoa, kun edellisen 10 vuoden aikana olen yrittänyt. Syömällä täysin samalla tavalla, kuin aina aiemminkin. Mitään muutoksia en elämääni tehnyt. |
![]() |
| Noh. Miten tämän nyt ottaa. Onko hormonien syytä vai jonkun muun. |
![]() |
| No itseasiassa. Nukun usein villasukat jalassa, koska jalat on kylmät vaikka muuten tuntuu, että keholla on lämmin. Samoin sormet kylmät koko ajan - myös sisällä. |
![]() |
| Check, check ja check. Allekirjoitan kaikki. Tuntuu, että kuiva päänahkani on jo kroonistunut. Inhottavaa. |
Lähde (josta kuvankaappaukset otettu): Kilpirauhasongelmien oireet - 10 merkkiä
Tuli ihan sellainen olo, että en edes enää kehtaa laittaa hänelle soittopyyntöä kysyäkseni tästä asiasta erikseen ja että pääsisinkö verikokeisiin mittauttamaan kilpirauhasen arvot ja jotkut veren rauta-arvot.







Suosittelen tarkistamaan myös ferritiiniarvon jos sitä ei ole jo testattu. Aiheuttaa hyvin paljon samankaltaisia oireita kuin kilpparikin. Itseltä otettiin juurikin tuollaisen oireilun takia sekä ferritiiniarvot että kilpparit ja ferritiini osoittautui alhaiseksi. Oireet poistuivat/vähenivät huomattavasti rautalisän aloittamisen jälkeen. Ja arvo (kuten monella mullakin) oli ihan viitearvoissa (monet lääkärit tuijottaa vain sitä), mutta alle 30 mikä nykyään tulkitaan raudanpuutteeksi. Oma olo tosiaan helpottui huomattavasti kun rautalisän aloitti.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Pitääkin sanoa lääkärille myös tästä! :)
Poista