Pelottaa...

Tulin tänne Saksaan toiseen kotiini reilu viikko sitten.

Oloni oli ihan hirveä ensimmäisen viikon. En tehnyt muuta kuin nukkunut ja pelkäsin, että en selviä yhdestäkään päivästä menettämättä järkeäni. Onneksi mieheni tekee tällä hetkellä kotoa käsin töitä joten minun ei tarvinnut olla yksin. 

Olin niin väsynyt ja vailla mitään voimia, että edes huoneesta toiseen käveleminen uuvutti minut niin, että halusin vain kävellä takaisin sänkyyn ja nukkua koko päivän.

Nyt olen selättänyt tämän jatkuvan väsymyksen. Olen saanut levättyä ja nukuttua sen pois. 13-15 tunnin unilla vuorokaudessa joka päivä. Sillä se lähti.

Pikkuhiljaa olo on alkanut tuntua paremmalta ja paremmalta. On sellainen "ehkä minä pystynkin tähän" - olo! 

Vihdoin! Olen ikävöinyt tätä tunnetta niin pitkään.

Nyt muutaman päivän ajan minulla on ollut oikeasti hyvä fiilis. 

En ole tuntenut minkäänlaista ahdistuksen tunnetta sisälläni, oloni ei ole masentunut ja sellainen arvoton, että miksi edes olen täällä kun ei minusta ole mitään hyötyä kenellekään. 

Olen oikeasti voinut hyvin pari päivää - tämä fiilis on aivan mahtava!

Eilen otin ison ja pelottavan askeleen kohti toivottavasti uutta elämääni ja tulevaisuuttani.

Teen tämän saman askeleen huomenna ja torstaina vielä uudelleen - nimittäin työkokeilu Saksassa.

Eilinen meni todella hyvin. Paikka on mukavan pieni, kaikki ihmiset siellä oli todella mukavia ja sain oikeasti tehdä siellä töitä enkä vain seisoa seinäruusuna. 

Perjantaina covid testiin TAAS ennen sunnuntain kotiinpaluulentoa. Finnair kun nyt vaatii negatiivisen testituloksen ennen koneeseen nousua. 

Kaveri tulee käymään perjantaina kahvilla ja saan annettua hänelle Suomesta tuomani tuliaiset (suklaata, salmiakkia ja lakua tietenkin).

Sitten tuleekin se mutta...

Pelottaa se, että kun sunnuntaina lähden takaisin Suomeen kotiin että ahdistus ja masennus palaa. Olenkin varmaan monta kertaa sanonut tämän, mutta sanon nyt vielä kerran. Sydämeni on täällä. Saksassa rakkaani luona.

Olen vain niin kertakaikkisen ihastunut tähän paikkaan ja tähän alueeseen täällä Etelä-Saksassa, että haluaisin muuttaa tänne heti.

Mutta en voi. En ennen kuin löydän täältä töitä. Ikävä kyllä.  

Pelottaa, että joka päiväiset ahdistukset palaa. Joka päiväinen armoton väsymys palaa. Nämä pienet energian rippeet häviää. Kaikki tämä hyvä jää tänne. Ne jää tänne kotiin odottamaan paluutani tänne. Suomen kotona en ole tuntenut oloani kotoisaksi enää hetkeen. Mieheni kun tulee sinne niin oloni on hieman parempi, mutta silti ei mitenkään verrattavissa olooni joka minulla on kun olen täällä Saksassa hänen kanssaan.

Minua pelottaa jo valmiiksi psykiatrin kontrollikäynti. Monta "mitäs jos" kysymystä mielessä. Minua pelottaa tuleva ensimmäinen psykoterapia aika. Miten paljon lähdemme siellä purkamaan tilannettani ja asioita pääni sisällä?

Minua pelottaa kaikki mikä minua Suomessa kotona odottaa.

Minua pelottaa, että romahdan miljoonaksi kappaleeksi taas. 

No mutta sitten ei auta muu, kuin olla rehellinen psykoterapiassa ja psykiatrilla.

Kertoa, että pelottaa kaikki.

Yritän nyt vielä toistaiseksi olla miettimättä kotiinpaluutani. Onhan siihen vielä useampi päivä ja minulla on täällä vielä tällä viikolla annettavaa ja näytettävää. 

Tällä viikolla aion ainoastaan nauttia tästä turvan ja ahdistamattomuuden tunteesta. Tästä tunteesta, että kaikki on nyt hyvin. Vaikka se kestäisikin vain tämän viikon. Olen silti saanut ensimmäistä kertaa näiden kuukausien aikana kokonaisen viikon hyvää oloa. 

Mitä on aiemmin ollut vain yksittäisiä päiviä yksi silloin ja toinen tällöin.

Nautin!

Ulkona +13 lämmintä ja aurinko! Taidan
ottaa Spezin ja mennä parvekkeelle
istumaan ja nauttimaan lämmöstä!