Se alkaa taas

Huomenna aamulla on lento takaisin Suomeen kotiin. En halua palata kotiin.

Ahdistuspallero alkaa taas muistutella olemassaolostaan hiljalleen. 
Tällä viikolla aiemmin en ole edes muistanut sen olemassaoloa. Olen ollut iloinen ja voinut hyvin.
Mutta nyt, kun pitää taas lähteä kotiin ja jatkaa kaiken tämän käsittelemistä lääkäreiden ja terapeuttien kanssa se pallero alkaa muistutella, että hei täällä edelleen ollaan.
Tunne on inhottava. Ei se onneksi ahdistukseksi asti mene, mutta tunnen sen. Pieni paine rinnassa koko ajan. Sitä on vaikea selittää.

Toisaalta oloni on parin viikon ajan ollut sen verran ok, että olen alkanut miettiä pitäisikö minun lähteä uudelleen kokeilemaan työhön paluuta. 
Vai onko vielä liian aikaista? Olisinko valmis?
Mietin vain rahahuolia jatkuvasti joita on, kun on kokopäiväisellä sairaslomalla. Kelan tuet kun ei ole mitään päätä huimaavia. Pärjään hädin tuskin, kun olen laittanut lainat lyhennysvapaalle.
Pakko, ei voi mitään. Sekin siis aiheuttaa suurta huolta ja lisäpainetta. Sen vuoksi mietin koko ajan, että pitäisi jo mennä töihin, että saisin edes vähän enemmän rahaa kuussa jos tekisin vaikka sitä 60% työaikaa joka on sen 3 päivää viikossa.

Haluaisin vain jäädä tänne. Olla nousematta huomenna lentokoneeseen. Jäädä piiloon tuonne maailman mukavimpaan sänkyyn peiton alle ja leikkiä että minua ei edes ole. 
Voi kun se olisikin mahdollista. Mutta ei. Kotona odottaa kaksi koiraa joita minulla on jo kova ikävä tämän kahden viikon jälkeen. Ja mieskin tulee Suomeen ensikuussa. Vielä ei ole tarkkaa aikataulua tiedossa, mutta toivottavasti pian. Hän on se joka pitää minut kasassa, kun on vaikeaa. Täytyy palata takaisin velvollisuuksien äärelle.

Ensiviikolla täytyy mennä taas covid testiin, että saan katkaistua karanteenin. Sitten maaliskuun ensimmäisellä viikolla onkin psykiatrin vastaanottoaika ja ensimmäinen tutustumiskäynti sinne psykoterapeutille. Ne jännittää. Mitä psykiatri sanoo. Mitä terapeutti sanoo.
Toisaalta haluaisin takaisin töihin. On ikävä työkavereita.
Toisaalta pelottaa edelleen se, että tuleeko kolmas romahdus jos menen.
Edelleen se sama kysymys mielessä - onko liian aikaista?
No eiköhän ne lääkärit osaa paremmin sitten kertoa ja arvioida tilannettani.
Oman työterveyslääkärini kanssa minulla on myös kontrolliaika puhelimitse koskien sitä kuivaa yskääni öisin. Aluksi ajattelin, että Somac auttaa joka määrättiin närästykseeni. Mutta ei. Edelleen heräilen öisin kuivaan yskään joka ei lopu ennen kuin olen ollut 5-10 minuuttia ylhäällä. 
Närästys on toki loppunut sen lääkkeen myötä, mutta en usko että se närästys on sen yskän ongelma.
Seuraavaksihan hän varmasti tarttuu sitten tupakointiini. (maailman ärsyttävin aihe lääkärissä)
enkä mielestäni edes polta paljon. Olen itseasiassa polttanut vähemmän nyt sairaslomalla, kun olen vain kotona. Olen ehkä enemmän sellainen "seuratupakoija". Toisin kuin mieheni. Hän kun jäi kotiin tekemään töitä niin hän taas polttaa paljon enemmän tylsyyttään. Eikä hänellä ole mitään yskäongelmaa.
Eikä minunkaan yskäni tule mistään keuhkoista. Vaan nimenomaan siitä, että kurkkuni kuivuu.
En tiedä. Täytyy jutella sitten lääkärin kanssa, kun hän soittaa.

Seuraavia "mielenkiintoisempia" blogeja tulossa kyllä, kunhan pääsen taas Suomen päässä takaisin omaan rytmiin ja rutiiniin. 

Maanantaina 1.3. psykiatrin aika (katsotaan jatkuuko sairasloma vielä vai teemmekö jo työhön paluu suunnitelman, tuleeko lääkityksiin muutoksia, milloin seuraava kontrolli lääkärillä ym.)
Tiistaina 2.3. työterveyslääkärin puhelinkontrolliaika yskään liittyen (lisätutkimuksia? Ajattelin myös kysyä siitä kilpirauhasen vajaatoiminta asiasta.)
Keskiviikkona 3.3. psykoterapeutin ensimmäinen tapaaminen (katsotaan.)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Minä yritän vielä nauttia tästä päivästä joka minulla täällä on. Vaikkakin joka kerta, kun jompi kumpi meistä on kotiin lähdössä niin edellinen päivä menee vähän apeissa olotiloissa. Yritän silti.