Ahdistaa, mutta eri tavalla...

Erittäin hyvä oloni edelliseltä kahdelta ja puolelta viikolta on tullut päätökseen.
Olen iloinen siitä, että sain niinkin kauan nauttia siitä sillä en edes muista, että koska viimeksi minulla olisi ollut niin hyvä olo kuin edelliset melkein kolme viikkoa.

Ahdistus on alkanut pikkusen palata. Se ilmoittaa läsnäolostaan ja tiedän, että en todellakaan ole vielä maalissa tämän asian kanssa. En todellakaan ole vielä "valmis".
Kotona yksin oleminen on taas kaikkein pahinta. Pelkään, että "sekoan", kun olen yksin täällä neljän seinän sisällä. Mutta ei ole mitään paikkaa minne mennä. Haluan seuraa, mutta en jaksa ihmisiä.
Mitään ei jaksa, mikään ei kiinnosta ja mikään ei tunnu miltään. Taas.
Veikkaan, että nyt kun ensi torstaina on uusi aika hoitajalle ja jos hän tekisi minulle uudelleen ahdistuneisuustestin niin tulos olisi jälleen kohtalainen ahdistuneisuus sen sijaan, että se oli lievä viime käynnillä.
Täytyykin asiasta hänen kanssaan keskustella. 

Olen kuitenkin oppinut jo tunnistamaan tunteitani paremmin.
Tällä kertaa tiedän mikä ahdistaa. 
Minua ahdistaa kotona yksin oleminen. Miehestäni erillään oleminen. Ikävä raastaa ja repii sydäntä ja puristaa rintaa enemmän kuin koskaan. Tarvitsen häntä vierelleni ja hänen tukeaan taas enemmän kuin koskaan. Mutta hän ei ole täällä - vielä.
Huomenna olisi tarkoitus suunnitella, että koska hän pääsee tulemaan tänne Suomeen. Hänelläkin kuitenkin työt tehtävänä joten ei hän noin vain voi hypätä koneeseen ja tulla. Se vaatii suunnittelua.
Vaikka häneltä eilen kysyinkin, että eikö hän vain voisi ottaa seuraavaa lentoa tänne ja tulla. 
On vain niin kova ikävä.

Olen taas epätoivoisesti alkanut tarvitsemaan seuraa. En kestä olla yksin kotona hiljaisuudessa ja omien ajatuksieni vallassa. Tarvitsen häiriötekijöitä. Mutta silti en jaksa lähteä minnekään ja on vain muutama ihminen kenen seuraa tällä hetkellä sietäisin.
Eilinen päivä meni oikeastaan kokonaan uuden sarjan parissa. Siinäkin oli pariskunta jonka vuoksi ikäväni iski entistä kovemmin. 
Tuntuu, että kaikki muistuttaa miehestäni ja sen vuoksi ikäväni ja paha oloni ja ahdistukseni vain voimistuu.

On hyvä päästä töihin. Työhön paluu ajatuksena ei ahdista. Muut asiat ahdistaa tällä kertaa. Ei jännitä ja ahdista työ samalla tavalla kuin viimeksi, kun lähdin yrittämään työhön paluuta. Tällä kertaa olen itseasiassa ihan tyytyväinen ja odotakin, että pääsen takaisin töihin - rutiinien pariin. Saan vähän enemmän rahaa kuin kelan haistap... tuet. Saan jotain muuta sisältöä päiviini, kuin sohva ja sarjat. 
Saan jotain tekemistä. Jospa toivottavasti jatkuva rintaa puristava ikävä pysyisi edes vähän kurissa.
Tänään on sunnuntai eikä minulla ole mitään suunnitelmia. Ajattelin vain olla ja valmistautua henkisesti huomiseen.
Pakkaan käsilaukun jota en ole käyttänyt aikoihin ja käyn illalla suihkussa. Siinä kaikki tälle päivälle. 
Onhan sitä siinäkin. Täytyy vain muistaa laittaa lappu eteiseen, että muistan eväät. Muuten tulee nälkäkuolema työpäivän aikana.

Katsotaan, että mitä huomisesta tulee ja miten päivä tulee menemään. Ihan hyvin kai.