Akuuttiajalla psykiatrille

Eilinen puhelinaika terapeutin kanssa sai vahvistuksen epäilyyni. Eli epäilemääni masennuksen pahenemiseen.
Terapeutti teki monia testejä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä psykoosioireisiin ja alkoholin käytöstä persoonallisuustestiin. 
Kaikista testeistä korkeimmat tulokset sain masennustestistä. Joka terapeutin mukaan on huolestuttavalla tasolla. "Pisteitä yli 30 - selvä masennus" sanoi terapeutti.
Lääkityksestä huolimatta mielialani ei ole lähtenyt nousuun toivottavalla tavalla. Ahdistuksen se on onneksi vienyt kokonaan, mutta masennus on edelleen läsnä.
Terapeutti sanoikin, että heidän psykiatrilla on tulossa akuuttiajalle ajanvaraus auki tänään aamulla ja hän yrittää saada sen minulle varattua - muutoin "perus" vastaanottoajat menee todella pitkälle.
Tänään aamulla kello 7.50 tuli tekstiviesti, että hän sai varattua minulle akuuttiajan psykiatrille 6.4. kello 13.00. Täytyy siis työpäivän aikana mennä käymään siellä sillä olen toivonut siihen iltavuoroa aamulla olevan työterveyslääkärin vuoksi.
Psykiatri varmaan haastattelee uudelleen ja onneksi hän näkee kaikki terapeutin tiedot myös ja varmaankin kaikkien testien tulokset. Jääkin sitten nähtäväksi, että lisääkö hän nyt olevaa lääkitystä myös masennuksen helpottamiseen, että saisimme minun mielialaani kohentumaan jolloin myös ennen mieleiset asiat edes alkaisi vähän kiinnostaa.
Vai muuttuuko lääkitys täysin.

Minulla on ollut taas sellainen olo, että minua ei uskota. Kukaan ei uskoisi minusta, että olen masentunut. Ja sen myötä en meinaa itsekään enää uskoa. 
Ja luultavasti tämä ajatus siitä, että kukaan ei usko minua on vain ja ainoastaan oman pääni tuottamaa harhaa. 
Luultavasti asia ei edes ole näin. Mutta minulle se tuntuu vain niin todelta.
Ahdistus kun on poissa niin voin fyysisesti paremmin. Ahdistus ei purista rintaa ja saan henkeä normaalisti. Pystyn hengittämään ilman, että minun tarvitsee keskittyä jokaiseen hengenvetoon ja minun ei tarvitse pelätä, että milloin ahdistus ylittää sen rajan että se menee kohtauksen puolelle.
Sen vuoksi olenkin ollut vähän pirteämpi.

Mutta tämä masennus. 
En jaksa eikä huvita tehdä mitään ellei ole aivan pakko.
Tänään ihan tosissani jo harkitsin, että miten voisin lähteä töihin yöpaidassa ilman rintaliivejä kenenkään huomaamatta. 
Piti laittaa ripsiväriä, koska tänään töissä on jotain ulkopuolista porukkaa enkä halua näyttää siltä, että olen maannut 10 vuotta mullan alla ja juuri noussut sieltä töihin.
Masennuksen myötä olen joka päivä vain vähemmän tyytyväinen itseeni ja peilikuvaani. 
Mutta sen eteen kun ei jaksa tehdä mitään niin mikä avuksi? Ei mikään. 
Nyt jos joku sanoisi, että "lähdet vain ja teet" niin varmaan löisin avokämmenellä päin näköä. Etenkin jos sen sanoo ihminen jolla ei ole koskaan ollut masennusoireita sillä tavalla, että ei vain yksinkertaisesti pääse koko päivänä sohvalta ylös. Muualle kuin jääkaapille, vessaan ja takapihalle. Onneksi palasin töihin, niin edes kolmena päivänä viikossa minulla on pakottava syy poistua asunnosta tekemään jotain. Halusin tai en.

Ei lisättävää. 
Voi kun se olisikin niin helppoa, kun joku sanoisi
että älä ole masentunut tai surullinen
ja sen voisi vain lopettaa sormia napsauttamalla.
Mutta kun ei voi.

Mielenkiinnolla odotan psykiatrin akuuttiaikaa ja seuraava terapeutin puhelinaika onkin sitten ensiviikolla. Katsotaan, että mistä silloin puhutaan. Minun täytyy nyt yrittää kovasti miettiä, että mikä tätä masennusta aiheuttaa tai ylläpitää. En osannut eilen sanoa mitään. Sanoin terapeutille eilen, että varmaan tämä ikävä ja yksinäisyys masentaa niin hän sanoi, että ei. Ne ovat ihan eri tunteita kuin se mikä oikeasti masennustani aiheuttaa. Silloin kun sitten enemmän asiaa mietinkin niin tiedostin, että tämä ikävä ja yksinäisyys tekee minut vain surulliseksi. Ja tunnistan sen surullisuuden tunteen joita minulle tulee lähes päivittäin.

Katsotaan, että saako psykiatri kaivettua päästäni jotain ulos vai ei.

Kivaa viikkoa kaikille! 😊