Onko tämä masennusta vai laiskuutta?

Olenko edelleen masentunut vai onko nämä tunteet vain laiskuutta? Olenko vain pohjiani myöten hiton laiska?

Ahdistuneisuus edelleen pysyy kurissa. En ole saanut edes lieviä ahdistuskohtauksia. Eli lääkitys toimii paremmin kuin hyvin ja mielestäni unilääkkeen lopettamisen jälkeen on mennyt vielä paremmin. Ei enää huonoja öitä ja miljoonia heräämisiä sekopäisien unien vuoksi ja montaa tuntia kestävää aamupöhöä joka unilääkkeestä tuli. 

Ahdistus on siis hyvällä mallilla.

Mutta.......

Olen miettinyt, että onko tämä minun masentuneisuus joka on diagnosoitu aluksi lievänä edelleen läsnä. 
Mikään ei kiinnosta. 
Energiaa ei ole mihinkään. Tarvitsen edelleen joka päivä päiväunet. Koska väsyttää. Väsyttää, että väsyttää.
Kiinnostus kaikkea kohtaan on edelleen kadoksissa. Kirjaimellisesti.

Makaan vapaapäivät sohvalla. Lähes koko päivän. Viltin alla katselen Sykettä. Kämppä on kuin läävä - ei jaksa siivota. Olisi nälkä - ei jaksa tehdä ruokaa joten napostelen jotain mitä kaapista löytyy. Yleensä leipää tai jogurttia myslillä.
Onneksi olin siskon luona viikonlopun niin koirat saivat jotain aktiviteettiä. Tai no Aiko sai. Hermua kun ei kiinnosta. Rallatella pihalla vapaana niin paljon kuin halusi, tehdä tallihommia, paimentaa mönkijää, leikkiä nännikumeilla ulkona ja sisällä pitää tiukasti kissaa silmällä.
Eilinen päivä Aikolla menikin nukkuessa rankan viikonlopun jälkeen mikä sopi minulle oikein mainiosti.
En tiedä, että mikä ihme oikein mättää koko ajan. 
Miksi mikään ei kiinnosta? Miksi mikään ei tunnu miltään? Miksi olen koko ajan allapäin tai surullinen? Vaikka kaikki alkaakin mennä jo parempaan päin.
Ikävä on niin hirveä, että tekisi mieli vain saada kauhea huutoitkukohtaus. Ikävä on niin kova, että tekisi mieli jo irtisanoutua, että pääsisin vain jo mieheni luokse. Eikä tämä ikävä hellitä yhtään, kun edelleenkään ei ole mitään tietoa, että milloin hän pääsee tänne.
Huomenna on taas puhelinaika terapeutin kanssa. Täytämme jonkun kaavakkeen. Kyllä hän sen kertoikin, että mikä se on, mutta ei ole enää mitään muistikuvia. 
Täytyykin hänelle mainita tästä olotilasta ja kysyä niistä verikokeista. No en kyllä usko, että sillä munuaisarvolla on mitään vaikutusta mihinkään. Olihan kuitenkin 49 kun alaraja on 50. 
Ilmeisesti tämä minun huono syöminen voi vaikuttaa tuohon arvoon. 

En tiedä, että olenko vain hiton laiska vai onko tämä edelleen masentuneisuutta. Tämä tuntuu ihan samalta, kuin kuukausia sitten, kun se oli pahimmillaan. Ilman ahdistusta toki. Mutta se vastenmielinen olotila joka tulee, kun yritän pakottaa itseäni tekemään jotain. 
Ei onnistu. Eikä tarvitsekaan pakolla edes tehdä mitään - olenhan täällä yksin omissa oloissani. Ei kiinnosta, kukaan ei ole näkemässä. Itsepähän makaan täällä omissa sotkuissani. 
Äsken sain tyhjennettyä astianpesukoneen ja laitettua likaiset astiat koneeseen. Pyykit on pyörimässä ja jälleen kerran luojalle kiitos, että ostettiin kuivausrumpu. Muuten ei tulisi varmaan pestyä tätäkään vähää pyykkiä mitä nyt pesen. 

Jotain positiivista jos pitää löytää niin missään vaiheessa ei ole sentään puhtaat vaatteet tai astiat loppuneet kesken. Sen verran olen saanut aikaiseksi.

Katsotaan siis huomenna, että mitä terapeutti on mieltä tästä minun olotilastani.
Olenko oikeasti edelleen masentunut vai olenko vain hiton laiska ja aikaansaamaton.