Ja taas helpottaa

Olo alkaa taas pikkuhiljaa olla hieman parempi.
En enää mieti niitä asioita joita olen tässä pari viikkoa miettinyt päivittäin ja suurimman osan päivästä. 
Ehkä pääsen taas niistäkin yli - edes hetkeksi.

Tunnepäiväkirjaan minun ei ole tarvinnut myös koskea muutamaan päivään.

Perjantaina minulla on aika terapeutille taas. Vaikkakin nämä asiat jotka ovat pyörineet jälleen viikkoja ajatuksissani ei enää häiritse niin ajattelin ne joka tapauksessa ottaa puheeksi. 
Onhan siihen oltava jokin ratkaisu tai syy, että minkä vuoksi en vain osaa päästää irti.
Miksi se häiritsee ja piinaa minua niin paljon - se juttu siis entisen ystäväni kanssa.

Onko kyseessä menettämisen pelko? Vai jotain muuta?

Toivottavasti saan asiaan jotain ratkaisua terapeutilta.

Rakkaan koirani Hermun poismeno ei enää satu ihan niin paljon.
Kuitenkin joka päivä edelleen mietin Hermua. 
Se edelleen sattuu, mutta ei enää niin paljon. Nyt saan jo vähän henkeäkin. Se ei ole enää niin rintaa puristavaa.
Pystyn ainoastaan lohduttautumaan sillä ajatuksella, että nyt Hermuun ei enää koske. Ei ole enää sairauksia ja lääkityksiä. Ei ole enää vaarana ja riskinä, että tulee jotain vielä lisää kaiken muun päälle.

Nyt kun nämä helteet loppuu niin voin vihdoin ottaa Hermun omasta tassunjäljestä tatuoinnin. Näin Hermu tulee kulkemaan mukanani kaikkialle. En vain vielä ihan tiedä, että minne sen ottaisin. Nilkkaan vai käteen. 
Täytyy suunnitella.

Kerron sitten lisää terapiakäynnin jälkeen, että mihin lopputulokseen olemme päätyneet ja mitä apuja häneltä saan asioiden käsittelemiseen.

Tämä oli vain tällainen "välikatsaus", että miten menee.