Miksi valehtelen itselleni?

Tämä kysymys on ollut mielessäni jo hetken aikaa enkä edelleenkään osaa lopettaa sitä - itselleni valehtelua siis.

Lähinnä itselleni valehtelu on siinä muodossa, että väitän itselleni hyväksyneeni asioita jotka edelleen todellisuudessa minua vaivaa.

Jos vaan tarpeeksi kauan sanon itselleni päässeeni asiasta yli eikä nämä asiat enää vaivaa niin ehkä se lopulta tulee olemaan niin - vai mitä?

No ei.

Olen tässä nyt kuukausia yrittänyt huijata itseäni. Valehdellut itselleni olevani ok ja sujut asioiden kanssa, mutta aina nämä kyseiset asiat vain palaa kummittelemaan tasaisin väliajoin.

Ikään kuin muistuttamaan, että hei me ollaan edelleen täällä etkä pääse meitä pakoon vaikka miten yrittäisit.

Ehkä minun vain täytyy ottaa asia kuun lopussa puheeksi terapeutin kanssa, että mitä voin tehdä päästäkseni eroon näistä ajatuksista jotka tuntuvat vainoavan minua.

Ensimmäinen asia joka minua edelleen vaivaa on se kuinka entinen "paras ystäväni" kertoi minulle kuinka ei tarvitse minunkaltaistani ihmistä elämäänsä.  Tämä todella satutti minua. "Minun kaltaistani" - olen jäänyt tähän kommenttiin niin jumiin. Minkälainen on "minun kaltaiseni". Kuinka hän vain muuttui ihan eri ihmiseksi eikä minulla täten ollut enää tilaa hänen uudessa elämässään.
En saanut häneltä tarvitsemaani tukea ja apua hätäni keskellä ja tiedänkin sen, että myös minäkään en tarvitse hänenkaltaistaan ihmistä minun elämääni.
Mutta silti en osaa päästää irti.
Olimme vuosia parhaat ystävät.
En vain jotenkin pysty käsittämään sitä, että miten sellainen voi vain kuolla ja loppua kuin sormia napsauttamalla. 
En vain ymmärrä. Ehkä koska minulla on niin eri käsitys oikeasta ystävyydestä kuin hänellä ilmeisesti.

Olen tällä hetkellä jotenkin niin raivoissani ja katkeroitunut, että olen monta kertaa mielessäni miettinyt, että mitä hänelle sanoisin jos kirjoittaisin hänelle.
Ne sanat eivät ole olleet kauniita joita mieleeni on tullut.

Ehkä tässäkin tilanteessa aika auttaa ymmärtämään ja pääsemään yli. Tai edes pääsemään yli.

Onneksi minulla on ystäviä jotka oikeasti minusta välittää ja jotka kuuntelee minua - kiitos teille<3.

Toinen asia joka on nyt hiljattain palannut mieleeni on menneisyys.

Se mitä muistan ja mitä en muista lapsuudestani. 
Kaikki tämä on nyt jotenkin palannut kummittelemaan. Miksi ihmeessä? Luulin, että tämä asia oli jo käsitelty päässäni sekä terapeutin kanssa. Tiistaina kun olin mökillä niin juttelimme tästä hieman isäni kanssa ja aihe pelästytti minut vielä enemmän. Kuinka paljon minulla onkaan "aukkoja" muistoissani ja kuinka paljon muistan negatiivisia asioita lapsuudestani.

Täytyy siis tämäkin asia ottaa puheeksi sitten seuraavalla terapiakäynnillä. 

Minun on pakko yrittää muistaa ottaa mukaan tunnevihkoni jota olen tässä säännöllisen epäsäännöllisesti täytellyt.
Siellä on paljon niitä negatiivisia tunteita joita olen tuntenut viimeaikoina ja joille olen yrittänyt saada nimiä ja syitä.
Ehkä saan taas apuja ja neuvoja terapeutilta näihin ajatuksiin. 
Neuvoja käsitellä näitä tunteita ja ehkä myös saan laajennettua ajatusmaailmaani ja sen myötä toivottavasti saan käsiteltyä loppuun asioita ja suljettua ne "kansiot" päässäni.