Niin paljon kaikkea...

Niin kuin moni blogini lukija tietääkin sen, että olen ihan pian (eli torstaina) muuttamassa Saksaan.

Nyt vasta muutama päivä ennen lähtöä olen oikeasti tajunnut sen, että tämä tapahtuu. Olen muuttamassa pois Suomesta. Olen menossa Saksaan töihin. Minä joka vielä pari vuotta sitten sanoin miehelleni, että en ikinä muuttaisi pois Suomesta.
Edes se, että minulla oli viimeviikon perjantaina viimeinen työpäivä ei tehnyt asiasta yhtään sen todellisempaa tai saanut ymmärtämään, että tämä ihan oikeasti tapahtuu - nyt.

Vasta nyt, kun näen tulevan muuttokuorman makuuhuoneen nurkassa, paperit on jo pakattuna laukkuun, ei olekaan töitä tällä viikolla ja lähes kaikki ystävät ja perheenjäsenet on nähty ja hyvästelty alan ymmärtämään sen, että mitä on torstaina tulossa ja mitä oikein olen mennyt tekemään. Herranen aika.
Moni on sanonutkin minulle, että kuinka rohkea olen kun pystyn tekemään jotain tällaista. Totuushan on, että jos mieheni ei olisi Saksalainen, minulle ei jäisi asuntoa Suomeen ja jos en olisi heti saanut työpaikkaa Saksasta en minä sinne muuttaisi. Silloin en ikinä uskaltaisi.
Mutta koska tunnen alueen, tiedän tulevan työni ja minulla on jo vähän tukiverkostoa Saksassa en koe asiaa ihan niin pelottavana.

Eniten tällä hetkellä minua pelottaa oman pääni sisällä tuleva koti-ikävä joka luultavasti iskee loka-marraskuussa. 
4.10. aloitan uuden työn ja luultavasti vasta sen jälkeen tajuan oikeasti, että en palannutkaan kuukauden "loman" jälkeen vain kotisuomeen töihin.
Koti-ikävä pelottaa jo valmiiksi. Se tulee olemaan todella kova paikka. Pelkään jo valmiiksi sitä päivää, kun se tulee kolahtamaan.
Tunnen itseni ja tunteeni. Miten herkästi tunteeni voikaan heitellä kymmeniä kertoja päivässä.
Varoitin jo miestäni tästä tulevasta ahdistuskohtauksesta. 
Sanoin hänelle, että pitää vain minusta kiinni. Antaa minun itkeä ja panikoida koti-ikävän pahin vaihe ohi. Olen enemmän kuin onnellinen, että isäni tulee jouluksi meille Saksaan.

Pelottaa myös parhaiden ystävien puolesta.... takia..... Miten sen nyt sanoo. Pelottaa siis, että jonain päivänä huomaan, että emme enää olekaan ystäviä. Huomaan, että no eihän me enää juurikaan pidetäkään yhteyttä. 
Huomaan, että eihän me enää nähdäkään joka kerta, kun olemme Suomessa lomalla. Tämä minua pelottaa eniten. Että Saksaan muuttoni saa aikaan etääntymisen läheisimpieni kanssa ja tulen jäämään yksin. 
En malta odottaa, että saan siskoni ja vanhempani meidän luokse Saksaan käymään.

Minua ei tällä hetkellä vielä ainakaan itse muutto sinällään jännitä. 
Ehkä sen vuoksi, kun tunnen paikan jonne olen muuttamassa. Osaan kauppaan, osaan pieniä kävelyreittejä, osaan työpaikalleni. Tämä riittää minulle alkuun.
Toki kielimuuri pelottaa. Ja nimenomaan pelottaa - ei jännitä.
Entä jos en olekaan vielä tarpeeksi "hyvä" työpaikalleni ja saankin potkut. 
Yritän olla tätä nyt miettimättä. Tässä on niin paljon muitakin asioita mietittävänä ja tehtävänä kun ollaan muutettu. Onneksi uusi pomoni on todella mukava.

Töissä oli minun läksiäiset viime torstaina. Paljon pullaa, karkkia, kahvia, piirakkaa ja ja ja. Ja sain niin hienon läksiäislahjan heiltä! Kiitos siitä koko työporukalle! Ikävä tulee teitä! 
Se oli nimeltään suomalaisen selviytymispakkaus Saksassa. Eli tietenkin Battery energiajuomia, muumia, Fazerin suklaita ja salmiakkia. Nam. Parhaalta ystävältäni sain kuvamukin jossa oli meidän kuvia vuosien varrelta, kiitos rakas! Olemme niin kauniita ja hehkeitä (nähkää sarkasmi). Toiselta parhaalta ystävältäni sain myös läksiäislahjaksi selviytymispakkauksen. Samalla tyylillä kun työpaikalta, mutta siellä oli vielä kaurapuuroa ja Ranch dippiä. Aikolle lelu ja luu matkalle. Kiitos rakas! Ja myös yhdeltä työkaverilta sain lisää suklaata ja muumia. Olen saanut nyt luultavasti seuraavalle puolelle vuodelle suklaata, muumisukkia lisää ja muumipyyhkeitä. Ehkä kaikki tämä muumi ja suklaa hieman hellittää koti-ikävää ja kun tulee ikävä ystävääni niin juon kahvit mukista ja muistelen kaikkia niitä kertoja mitä hölmöiltiin, kun otettiin ne kuvat. Ai että me ollaan kyllä hölmöjä.

Nyt lähinnä alkaa vain tuntua oudolta kun mietin sitä, että oikeasti kohta muutamme pois.
Pakkaamme auton ja ajamme Saksaan. 

Huomiselle suunnitelmana on, että siskoni tulee käymään. Aivan ihanaa nähdä hänet vielä juuri ennen lähtöä.
Keskiviikkona ajamme Lappeenrantaan satamaan vähän kävelylle ja syömään sekä pitää käydä apteekissa täydentämässä lääkevarastot sekä ostamassa miehelle varmuuden vuoksi matkapahoinvointiin lääkettä. 
Hän kun ei ole juuri elämänsä aikana mennyt laivalla minnekään niin on se hyvä varautua. Itse olen käynyt paljon elämäni aikana erilaisilla risteilyillä isäni kanssa niin olen tottunut siihen vaikka vähän aallot keikuttaisi laivaa.

Torstaina laiva lähtee kello 17 Helsingistä. Ennen sitä on käytävä mieheni koronatestissä, että hänkin pääsee Saksaan. 
Todistus Saksaan saapuessa kun on pakollinen. Onneksi Suomi ei ole enää riskialue niin ei tarvitse jäädä karanteeniin sentään.
Perjantaina illalla saavutaan illalla 21.30 (Saksan aikaa) Travemundeen ja vietetään se yö siellä hotellissa. Sen jälkeen lauantaiaamuna matka kohti Etelä-Saksaa alkaa. Noin 10 tuntia ajoa edessä taukojen kanssa. 

Saattaa siis olla, että en kovin paljon taaskaan kirjoita tulevien päivien aikana. Pahoittelut kuukauden hiljaisuudesta, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde. 
On ollut niin paljon parin viimeisen kuukauden aikana tekemistä ja miettimistä, että en vain ole keksinyt mitä kirjoittaa ja kertoa. 
Olen monta kertaa aloittanut uuden blogitekstin, mutta joka kerta noin puolivälissä tekstiä olen vain poistanut sen. 

Tämän nyt päätyi tänne ja seuraavaa odotellessa. Veikkaan, että seuraavaan tekstiin tuleekin sitten enemmän jo tunteiden käsittelyä tai muuta vastaavaa mukaan.