Selkäkivun riivaamana

Se on taas täällä. Selkäkipu.

Koko viikon ollut sen takia päänsärky joka ikinen päivä ja se väsyttää entisestään.

Ei ole hierojaa minulla täällä. Vielä.
Kotona Suomessa minulla oli luottohieroja ja sen takia selkäkivut ja päänsäryt pysyi poissa.

Töissä seison joka päivä 9 - 10 tuntia ja ergonomia on aivan surkea. Mitä ihmeellisimmissä asennoissa pitää välillä olla pitämässä lemmikeistä kiinni. Useimmiten nostan pöydän itselle sopivalle tasolle ja kun eläinlääkäri tulee tuolinsa kanssa tutkimaan lemmikkiä niin laskee pöydän takaisin alas. 
Tällä viikolla huomasin jo, että selkää alkoi todella särkeä parin ensimmäisen tunnin jälkeen. 
Staattinen pito huonossa asennossa tuotti todella tuskaa. 
Useimmiten joudun pitämään lemmikkiä pöydällä selkä kyyryssä. Ei hyvä. Seison useimmiten myös niin, että lepuutan itseäni toisen jalan varassa. Tämä siksi, että jalkani ovat todella poikki pitkän päivän jälkeen. Ja kun seison toisen jalan varassa niin alkaa siihen jalkaan sattua. Vaihdan siis asentoa jatkuvasti jalalta toiselle. 
Olen yrittänyt tällä viikolla muistaa seisoa suorassa molemmilla jaloilla, mutta melko surkein tuloksin. Jatkuvasti huomaan tekeväni sitä, että "röhnötän" toisella jalalla.

Eilen mieheni täti oli meillä käymässä ja tulikin hänen kanssa puhetta hierojista. Hän sanoi, että kun menen käymään lääkärissä niin saan reseptin hierojalle, fysioterapeutille tms. Minun tarvitsee maksaa ainoastaan 20-30 euroa kuudesta kerrasta. Sairaskassa maksaa loput.
Tämä on kyllä todella hyvä puoli Saksassa. Maksan veroilla tietyn summan kuukaudessa lääkärikuluihin ja kaikki lääkärikäynnit ovat ilmaisia. 

Mieheni saakin siis huomenna soittaa meidän lääkärillemme ja varata minulle ajan kolmannelle koronarokotteelle sekä selkävaivojen vuoksi. 
Pakko päästä hierojalle tai jonnekin. Tätä menoa olen kohta selän vuoksi sairaslomalla tai en pysty tekemään töitäni normaalisti.
Selkä on kipeä alhaalta ylös. Tiedän, että jos Suomen hierojani nyt kokeilisi selkääni niin tulisi sanomista.
Että jos luet tätä blogia niin onnea vain ensi kerralla kun tulen Suomeen - aion tulla luoksesi. Ottaa pisimmän mahdollisen hieronnan joka onkin nimeltään "täyttä tuskaa". Sitä se tulee olemaan. 


Eilen tuli myös puhetta tyynyistä. Mieheni valitti hänelle siitä, että nukun kahdella tyynyllä. Vaikka alimmainen tyynyni on niskatyyny niin silti minulla on toinen tyyny sen päällä ja kuulemma sen huomaakin, että niskani on väärässä asennossa.
Mutta se on mukava. Olen aina nukkunut kahdella tyynyllä.
Noh, lupasin yrittää nukkua pelkällä niskatyynyllä. Viime yö oli ... Sanonko mistä.
Heräilin vähän väliä. Tyyny tuntui huonolta. En saanut hyvää asentoa. 
Vie kuulemma 3 tai 4 yötä tottua tyynyyn. Toivon todella. Aion antaa mahdollisuuden. 

Katsotaan siis, että mitä lääkäri sanoo. Toivottavasti jo ensiviikolla pääsen lääkärin vastaanotolle ja saan reseptin jonnekin. 
Sitten päästäänkin varailemaan aikaa toisaalle.

Kommentit

  1. Anonyymi5/8/22 14:23

    Selkäkivut ovat kyllä ikäviä. Itse olen homeopatiaa miettinyt, jos siitä olisi apua. Mitä tahansa kokeilen, jolla on potentiaalia tuoda helpotusta. Kovasti tsemppiä sinulle. https://www.torinrohdos.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti